Följäilin lokakuun viimeisenä päivänä iäkästä ystävääni terveysasemalle ja sieltä Meilahden sairaalaan. Seuraavana päivänä, marraskuun ekana lähdin Torrolle. Koska en onnistunut saamaan sienimetsäkaveria, menin yksin. Kävelymatkan päässä olevat metsät on suurimmaksi osaksi avohakattu; pieniä alueita löytyi vielä metsää ja niistä suppiksia! Oli aivan hiljaista, yhden korpin rääkäisyn kuulin. Välillä tarkkailin, näkyykö karhuja tai susia tai hirviä tai hirvestäjiä. Ei näkynyt! Otin ahkerasti valokuvia - saattavat olla viimeisiä niiltä metsäplänteiltä.

Nuo olivat jättikokoisia kanttarelleja, eivät enää käyttökelpoisia.

Surullinen näky!

Harmillista, että asvalttia ei laiteta reunaan asti. Tuolla kantatiellä on erittäin vilkas autoliikenne, tie on kapea. Pyöräilijällä olisi turvallisempaa jos pystyisi ajamaan tuo valkoisen viivan ojan puolella. Jos iso auto tulee pyöräilijän takaa, on hypättävä pyörän päältä pois, jotta ei ilmavirrasta kaatuisi. Siksi tällä kertaa näin viisaimmaksi kävellä. 

Perkuupuuha odottelemassa.

Perattu! Osan kuivasin, osan pakastin.

En malttanut olla tullessani Forssasta ostamatta kaunista krysanteemikimppua, maksoikin vain alle neljä euroa. Silläkin uhalla ostin, että jouduin sen tietty kuskaamaan poistuessani Helsinkiin.

Koska kuvia ei ollut muista tuon Torro-reissun tapahtumista, jääköön tähän. En muista, ja päiväkirjat ovat Torrolla, minä nyt Helsingissä. Pidän muuten Torrolla erittäin tarkkaa päiväkirjaa. Jokaisella reissullani kirjoitan useita sivuja (käsin). Niistä on hyvä tarkistaa jos jotain asiaa ei muista tai tulee vaikka kinastelua siitä, milloin on nuohottu, tyhjennetty kaivo, tyhjennetty likakaivo jne. Vuosien vanhoja päiväkirjoja on mukava lukea jälkeenpäin, kuin romaania lukisi...

Palattuani Helsinkiin kävin seuraavana päivänä ystävääni tapaamassa sairaalassa, oli siirretty operaatioiden jälkeen Laakson sairaalaan. Alue on melkoista työmaata; monta kertaa tuli lauta-aita vastaan, täytyi kääntyä kokeilemaan toista reittiä. Sittemmin olen oppinut parhaat reitit. Täytyy toivoa, että nuo rakennettavat talot antavat potilaille ja henkilökunnalle aikanaan miellyttävämmät tilat. Nykyiset ovat aika surkeat. Mutta osa työmaan aidasta oli tosi hienoksi taiteiltu. Varmaankin ihan luvan kanssa, ei ollut mitään töhryjä!

Sitten kutsuikin lounas, jollaisen muutaman kerran vuodessa viiden naisen (työkavereita) voimin toteutamme. Olimme syömässä kaupungintalon ruokaravintolassa. On hieno juttu, että kaupungintalo on kulkijoille avoinna. Siellä on hyvät aulatilat työskennellä ja kokoontua.

Lounaalta poistuessani poikkesin katsomaan must-juttuni: Stockan jouluikkunan! Siinä oli nyt entistä vähemmän katsottavaa, maltillisia muumeja.

Matkan varrella kaunis sähkökaappi.

Samana iltana oli harvinaista herkkua! Tai ei harvinaista, mutta tauon jälkeen oli mahdollista päästä Kulosaaren kartanolle saunomaan! Enpä olisi uskonut, että se on joskus vielä mahdollista. Kaupunkihan innolla myy vanhoja arvorakennuksiaan yksityisille. En ymmärrä! No, tässä taisi olla ehtona, että kartanosta ei tule kenenkään koti. Ostajat olivat veljekset, jotka kaiketi kunnostavat kartanon ja järjestävät sinne erilaisia tilaisuuksia. Mutta totta tosiaan, sauna! Se oli aivan samanlainen kuin aiemminkin. Ainoa muutos oli, että pukukaappeihin oli laitettu lukot ja kiukaan yläpuolelta makkarateline poistettu. Pääsylipun hinta oli myös jonkin verran noussut, mutta ei kohtuuttomasti.

Saunaseuranani oli tyttäreni kahden tyttärensä kanssa. Pitkään olimme ainoat. Ruuhkaa ei tullut, neljä saunojaa jäi kun poistuimme. Mutta olipa ihanaa!!!

Seuraavana päivänä lauantaina oli Helsingin Laulelman Ystävien (HELY) järjestämä konsertti Laulumiesten ravintolassa (nykyiseltä nimeltään Laulu). Silloin kun aloin käydä HELYn kuukausittaisissa musiikkitapahtumissa, ne pidettiin juuri tuossa ravintolassa. Sieltä ne siirtyivät Kantakrouvin kabinettiin ja sieltä edelleen panimoravintola Bruuverin kabinettiin. Siellä on kokoonnuttu vuosia. Vaan eipä kokoonnuta enää. Bruuverin toiminta lopetettiin aivan yllättäen, se teki konkurssin. Nyt HELYllä on etsittävänään uusi paikka laulelmailloilleen Bruuverin tilalle. 

Olimme Siben kanssa samassa salissa. En vaan onnistunut ottamaan hänestä kunnon kuvaa - kiilsi joka suunnasta. Laulun seinät on koristeltu säveltäjien kuvin. 

Sunnuntai oli touhukas päivä. Minulla oli vaihteeksi ilo saada olla tuuraamassa tenniksessä Meilahdessa. Iloitsen siitä, että edelleen pysyy maila kädessä ja jaksan jonkin verran liikkuakin.

Sähkökaappi matkan varrella, lähellä Meilahden sairaalaa. 

Selfie. Noin pitkäsäärisenä minun kelpaisi pelata korista tuolla kentällä, Meilahden urheilupuiston aluetta.

Juliste sisätiloista. 

Illalla olin menossa "Anna-lainalapsen" kanssa Musiikkitaloon, jonne hän oli jo keväällä ostanut kaksi lippua, toisen minulle. Mutta kävikin niin, että kaverinani olikin erittäin lyhyellä varoitusajalla Salli. Anna onnistui päivällä pudottamaan jalkansa päälle 25 kilon puntin (onneksi kuitenkaan ei sattunut pahasti, mutta lääkärikeikkahan siitä tuli). Esiintymässä oli tämän hetken ehkä arvostetuin lauluyhtye, englantilainen Voces. Areenalla oli myös Pétur Sakari, urkuri. Hieno oli ohjelma!

Ja hieno on musiikkitalokin. Siellä on mahdottoman hyvä akustiikka. Kun joku yskäisi, se todella kuului ja tuolta parvelta pystyi paikallistamaan, kuka se yskijä oli. Kuvan hopean väriset kiemurat ovat urut. 

Pari vanhaa valokuvaa, komeita Torron nuoria miehiä. Molemmissa on Aleksi-isoisäni. Yläkuvassa hän on istumassa toinen oikealta, oikealla on hänen veljensä. Alemmassa kuvassa pappani istuu vasemmalla, oikealla hänen veljensä ja keskellä luultavasti heidän veljensä Matti, joka ilman oikeudenkäyntiä syyttömänä ammuttiin sisällissodan aikaan montun reunalla Forssassa (oli kait 17-vuotias). Alakuvasta tunnistan kaikki kylän miehet, yläkuvasta vain nuo sukulaismiehet.

Vuosia sitten kävin viikoittaisessa Käpygrillin tietovisassa ryhmässä "Ruutiakat". Sitten harratus jäi, mutta nyt se on putkahtanut uudelleen. Olenkohan ollut siellä nyt neljänä maanantaina. Ekalla kerralla "Ruutimimmit"-joukkuessa olivat kanssani Anu, Semmu ja Aila. Seuraavalla kerralla Semmu ja Aila ja kahdella seuraavalla vain Semmu. Mukava kimppaharrastus!

Ja vaihteeksi taas piipahdus Tallinnassa, Sirkka oli taas seuranani. Suurin osa maissa vietetystä ajasta kului Koplissa. Ajoimme sinne satamasta ratikalla, päätepysäkki. Menimme samaan gruusialaiseen ravintolaan syömään, jossa olin aiemmin Ullan kanssa. Istuimme siellä ihan ajan kanssa, ei ollut kiirettä minnekään eikä suunnitelmia sännätä sinne tänne. En muistanut ottaa ainuttakaan valokuvaa.

Tallinnaa seuraavana päivänä olimme viettämässä Marikan synttäriä Kuusijärvellä, toissa vuonna oli samat kuviot. Sen jälkeen siellä on palanut yksi savusauna ja nyt oli uusia kaksittain. Enää ei ole välttämätöntä mennä peseytymisen takia sähkösaunaan päärakennukseen (maksaa erikseen); sinne on rakennettu erillinen rakennus, jossa on hyvät peseytymismahdollisuudet. Piipahdin järvessä, enää en muista oliko asteita neljä vai kahdeksan. 

Tämä krysanteemi oli ihmepärjäilijä; ei ollut moksiskaan yöpakkasista avoparvekkeen pöydällä. Sitten tuli yksi kymmenen asteen pakkasyö, siitä se ei tykännyt. Kukkavarret katkeilivat. Otin kukat talteen mataliin astioihin olkkarin pöydälle. Kestivät niissäkin pitkään.

Eräänä päivänä Lidi tuli kutsustani kyläilemään. Vihdoin kahlasimme loppuun Englannin aikaiset päiväkirjani. Kimpassa siellä olimme, olikohan vuosi 1972. Silloin sattui se kurja autokolarikin (mulla 8 kk sairaslomaa). Mutta olipa hauska muistella vuosikymmenten jälkeen lukemisen ohella kaikkea sitä kivaa, mitä siellä koimme. Pojat olivat toki tärkeitä. Monia, monia tapasimme - ekoottiset suomalaistytöt! Onneksi olen aina ollut innostunut kirjoittamisesta - saimme tämänkin reissun nyt uudelleen kokea päiväkirjojen ansiosta. Kivaa!

Kuun puolivälissä olin Back to the Sixties-konsertissa Savoyssa. Se on sellainen yksi must-juttuni. Kovasti ovat jo alkuperäisten bändiläisten rivit harventuneet. Ei ihme, ovathan he keskimäärin ainakin viisi vuotta meikäläistä vanhempia. Tunnelma oli hyvä. Siitäkin huolimatta, että tällä kertaa minulla ei ollut kavereita mukanani. Yksinkin pystyy musiikista nauttimaan. Kamerat unohtuivat kotiin...

Nyt iski väsähdys, en viitsi enempää. Puolet marraskuusta tuli käsiteltyä. Tänään on oikeasti 5.12. Joulu tulla jollottaa....