Tulee sitä Teneriffaakin vielä kyllästymiseen asti, älä huokaa helpotuksesta! Mutta laitan tässä välillä nämä "pienemmät projektit".

Viimeksi kuvagalleria ei suostunut enempiä kuvia vastaanottamaan, joten tässä loput Moskovan-kuvat.

Tehtäväni Moskovan-reissuilla on hoitaa Selmaa. Siksi päiväsaikaan napsitut kuvat ovat lähinnä Selmaa, ja miksei olisi. On se vaan niin ihana tyttö (nyt kaikki isoäidit ja -isät, kommenteissa omianne kehumaan)!

Vielä eläintarhasta. Oranki-isä ja lapsi olivat uteliaan kiinnostuneita Selmasta. Sen sijaan perheen äiti oli peittänyt päänsä oljilla, piteli lastaan kädestä kiinni, eikä halunnut näyttäytyä ollenkaan. Päänsärky ehkä?

Tämänhetkinen Selman lempipuisto. Tämän penkin ja sen takana olevan aidan välissä Selma jostain syystä tykkää ryömiä ja hakea sieltä pikkukourallisen lunta siirtäkseen sen toiseen paikkaan. Harrasta, pitkäjänteistä touhuilua!

Arbat-kävelykadun tunnelmia. Tykkään kadusta kovasti, ja tuskin maltan odottaa sen näkemistä keväällä ja kesällä.

Ja heti Arbatin päässä on autoja sikin sokin jalkakäytävällä. Seuraavassakin kuvassa olisi ihan tilavan väljä jalkakäytävä, mutta kaikki kuvassa näkyvät autot ovat sille pysäköineet. Oli taas kerran vaikeuksia päästä etenemään rattaiden kanssa. Ai niin muuten, Venäjällä ei taida olla mitään turkisten vastustamisliikettä. Niin mahdottoman hienoja ja muodikkaita turkkeja ihmisillä on, myös nuorilla.

Yritin seittää Selmalle, että esimerkiksi tähän taloon hän voisi perustaa palvelutalon minulle ja kavereilleni. Tyttö ei ollenkaan halunnut kuunnella juttujani, uni painoi silmissä.

Kotona touhuilemassa.

Ensimmäisen kerran palasin junalla Moskovasta kotiin yksin, Selma jäi Moskovaan odottelemaan Lassen ja Kaijan saapumista. Olemme aina matkanneet kahden hengen hytissä, mutta nyt olin neljän hengen hytissä. Olin sellaisessa vaunussa, missä oli vain yksi hytti matkustajille, muut olivat henkilökunnan käytössä. Yläpetillä matkusti nuori ruotsalaistyttö, joka oli ollut kuukausia reppureissaajana Aasiassa. Hän aloittaa syksyllä opiskelut Skotlannissa. Toinen matkakumppani oli Olga; upea, puhelias ja hauska moskovatar, joka oli asunut jo 20 vuotta avioliitossa Kotkassa. Olga, jos luet tämän, lämpimät terveiset sinulle ja kiitos seurasta. Jos käyt Helsingissä, yritetään tavata!

Siinä Moskova. Ja nyt Torrolle, josta palasin Helsinkiin tänään. Mitähän muuta teimme kuin laiskottelimme? Pelasimme liukkaassa pihapiirissä petankkia, vuoden avaus. Pertti vei pelit kotiin 2-1. Tsekkasin päiväkirjoistani mikä oli viime vuoden saldo. Se oli aika tasainen. Pertti voitti 18-17 (aika monta peliä vuoden aikana!).  Saunoimme ja nautimme tunnelmasta.

Torrolla on hiljaista ja rauhallista. Eivät bussit saastuta ilmaa eikä kaupan oven saranoiden natina häiritse. Näiden seurauksena kävelimme n. 15 km Somerolle ruokaostoksille. Hyötyliikuntaa! Jostain syystä loppumatkasta jalkapohjieni kantapäät alkoivat tuntua rakkulaisilta (eivät tykänneet kait villasukista Kuoma-saappaissa). Someroilla liikuin kuin tyyppi, jolla kakat ovat jäätyneet housuihin. Paluumatkalla sentään turvasimme taksiin.

Linnut olivat viihdyttäjiämme. Bongasimme mm. korppeja, punatulkkuja, tilhiä, viherpeippoja, talitiaisia, sinitiaisia, kuusitiaisia, hömötiaisia, töyhtötiaisia, mustarastaita, käpytikkoja. Kaksi äänekkäästi pihamme yllä lentänyttä isoa lintua olivat oletettavasti joutsenia, näin ne takaapäin.

Lunta riitti vielä, vaikka näiden muutaman päivän aikana satoi vettä ja aurinko paistoi eli kinokset hieman hupenivat. Pertti piti huolta siitä, että linnuille on syötävää. Marjapensaat alkavat jo hieman näkyä "lumilaatikoiden" alta. Jänikset tai rusakot ovat nakerrelleet omenapuita.

Piharakennuksen katolta lumi oli tupsahtanut alas.

Emäntä sisäänkäynnillä ns. tikkulaatikkona kuvassa.

Eipä olisi kiva asua Laitalassa, ainakaan näin talvisaikaan?

Nyt siis minä Helsingissä, Pertti Torrolla. Yritän elää oikein tapahtumaköyhää elämää, jotta saan Teneriffatarpeeni tyydytettyä blogissa!

Kellon vääntöä tiedossa ja aamu-unisuutta.