Maalaiselämää

Tällä kertaa Torro-rupeamani on ollut yllättävän vaihteleva. Joskus en näe muita kuin Pertin, nyt muitakin.

Poistumisestani oli kulunut vain neljä päivää, ei tarvinnut heti alkaa taas niitä perkuuhommia alusta, kuten yleensä. Maastopetankeihin on ollut aikaa, luonnostakin nauttimiseen. Toissailtana sain päähäni vihdoin toteuttaa vuosia suunnittelemani käynnin Talpianjärven lintutornissa (järvi, joka on nyt lähes suo ja lintujen paratiisi). Pyöräilimme ohi suon, lähdimme kävellen tarpomaan tietä, jota muistaakseni silloin joskus myös autot ajoivat. Nyt tämän tien täyttivät ylipitkät nokkoset ja vadelmapuskat, joiden läpi kulkeminen oli haastavaa, varsinkin kun hyttysparvet vainosivat meitä. Voisin miltei väittää, etten koskaan ole nähnyt niin paljon ja niin korkeita nokkosia enkä myöskään niin paljon hyttysiä! Urheasti puuskutimme eteenpäin ja löysimme ns. järven rannan. Mutta mitä sitten? Emme uskaltaneet pulahduksen pelossa astua järveen. Näimme kaukana lintutornin, pitänee joskus yrittää sinne toisesta paikasta.

En halunnut palata sitä nokkoshyttysreittiä. Niinpä etenimme viidakkoa asumattoman (ei välttämättä hylätty, ehkä vapaa-ajan asunto, mutta sitä kokoluokkaa ettei hoitaminen ainakaan meikäläiseltä(kään) onnistuisi) ja pihan kautta pääsimme pienelle kylätielle ja mutkien kautta kävellen fillareillemme.

Sitten torstaina tulivatkin uskolliset ystävämme, Kaskipari hakemaan meitä "huvielämän pyörteisiin". Tuntuu olevan kestolupa, että saan toivoa menemistemme ohjelman ja se toteutetaan. Kivoja ihmisiä nuo Eija ja Ahti! Tällä kertaa toivoin että pääsisin eka kerran katsomaan Forssan siirtolapuutarhaa ja näkisin Forssan museon näyttelyn 15 forssalaisen elämäntarinasta kuvin ja kertomuksin. Ja eiku matkaan. Kun lähestyimme Forssaa, Ahti ihmetteli, eivätkö rouvat haluakaan Finlaysonin tehtaan myymälään. Koska vihjasi, poikkesimme ostoksille. Sitten alkoi siirtolapuutarhan etsiminen, tiesin missä se suunnilleen on. Ei voitu kysyä keneltäkään, koska jalankulkijoita ei ollut. Lopulta yhytimme talon pihasta kaksi naista ja he neuvoivat meidät perille.

Mökit olivat yllättävän suuria ja lähes kaikkien pihalla oli oma sauna. Meitä lähestyi polulta nainen, jota aloin jututtaa. Hän kertoi, että kuvan mökki on ollut myynnissä jo pitkään.

Unelmieni mökki, ihana - ja halpa! Aloin miettiä, voisiko Pertti mitenkään asua Forssassa (halvassa) yksiössä ja muuttaa kirjansa Forssaan, jotta saisimme tuon mökin.... Ihana mökki kerrassaan! (Ja minunhan olisi pakko olla kirjoilla Hgissä jotta voisin pitää Hertsikan mökin (joka tähän verrattuna vaatimaton ja superkallis).

Pätkän käveltyämme tuli pikkutyttö vastaan ja sanoi minulla olevan samanlaiset kengät kuin mummilla. Niin sitten tyttö ja mummi kaappasivat meidät pihaansa ja mökkiiinsä. Matilda-tyttö oli tullut mumminsa luo Hgistä lomalle ja Marja-Liisa-mummi oli muutama vuosi sitten muuttanut Hgistä Forssaan ja samalla mökkiläiseksi. Mainiot tyttö ja mummi, energiaa enemmän kuin kymmenissä ihmisissä yhteensä!

Tällä kudonnaisella oli ihan oma nimensä, jota en enää muista. Sen idea on, että kuviin kirjotaan tarina ja se on saanut alkunsa karjalasten evakkomatkojen tarinoista. Marja-Liisa oli omaansa kirjonut tarinansa muutosta Helsingistä Forssaan ja varsinkin mökkikylään muutostaan.

Mummi taisi olla nukketaiteilija (jäi haastattelematta tuo osa-alue). Vintillä oli käynyt sinä vuonna kun Forssan siirtolapuutarhassa oli Siirtolapuutarhaliiton kohtaamispäivä, noin 250 ihmistä (vintille mahtuu vain kaksi kerrallaan)! Vintti ontäynnä ihanuuksia. Mm. ne 101 dalmatialaista...

... ja barbeja ties kuinka paljon (joista hääpukuisiin ei Matildan mukaan saa koskea koska mummi kieltää...)

Paluumatkalla Forssan keskustaan näimme suuntaviitan hautausmaalle, jonne Liisa-tätini on haudattu. Piipahdimme sielläkin. Mahdollisille sivuani seuraaville sukulaisille napsaisin kuvan Liisan muistokivestä, joka on mielestäni kaunis. Juttelimme hautausmaalla miehen kanssa, joka kertoi olevansa vapaaehtoistyöntekijä kahden muun kanssa. Paikat kunnossa!

Lounastimme Rossossa. Sitten Forssan museoon, joka on tosi symppis ja näytillä olevat tavarat ja kokonaisuudet "helposti" ja miellyttävästi esillä. Nyt kiinnosti erityisesti 15 forssalaisen tarinat. Joukossa oli jo ennestään tiedossani olevan sympaattisen ikäihmisen Adelen tarina ja yllätyksekseni myös Soinin Jussin (yläkoulun opettajani) tarina, johan pamahti muistoja mieleen!

Matka jatkui Tammelaan, poikkesimme Palmin (vai Palmenin) puutarhaan. Olisi pitänyt keskittyä ostoksiin, mutta innostuin kuvaamaan orvokeita, nekun vaan ovat niin nättejä...

En tainnut ostaa muuta kuin pari bellistä äidin haudalle ja pari ruusua Torro-pihaan paleltuneiden tilalle. Ja vihdoin pääsimme jatkamaan matkaa kohteeseemme, Kaskien mökille.