Jatketaanpa eteenpäin.

Ajelimme Saranskiin, alueen pääkaupunkiin. Siellä on asukkaita 340 000. Tulimme pieneen hotelliin, seuraavan yömme majapaikkaan.

Meidät yllätti aivan mieletön ukonilma ja kaatosade! Bussimme tuli noutamaan meidät hotellin edustalta, mutta niiden muutaman kymmenen metrin aikana kengät olisivat olleet likomärät. Päädyin ottamaan kengät pois jalasta ja käärimään housun lahkeet. Paljain varpain lätäköistä bussiin. 

Menimme syömään kaupungin ainoaan etnoravintolaan, Povoreen. Se oli iso ja kaunis talo, viiden vuoden ikäinen. Kaikki hienot puukoristelut oli sinne tehnyt apulaisineen mukanamme kulkeva isäntämme Pjotr - taitava mies! (Valitettavasti minulla ei kuvia niistä, miksi unohdin kuvata, no kait vaan ajattelin ruokaa...) Ravintola sijaitsi kaupungin keskustassa, Caranka-joen äärellä. Olin aamulla haaveillut syöväni tänään paistettua lohta ja muusia, nyt toiveeni toteutui!

Hyvää oli!

Ravintolan vastapäiset talot oli isäntämme Pjotr ja ensimmäisen yön isäntämme Vassili entisöineet - taloja oli monta, taitavia miehiä! Kuvanottohetkellä sade oli jo tauonnut.

Matkamme jatkui Mordvalaisen kansantaiteen museoon.

Kaunis museorakennus ja upeita kukkia!

Museo-oppaamme

Olen lukuisilla museokäynneilläni eri puolilla maailmaa (varsinkin Venäjällä) pannut merkille, että oppaat ovat erittäin innostuneita asiastaan ja kertovat kaiken, meinaa väsähtää...

Tähän kirjaan nyt kaikkea sitä, mitä kuulin tulkkauksista, sekalainen kappale! Museo kertoi 1900-luvun alun mordvalaisesta elämästä. Olivat luonnonkansaa 1600-luvulle asti. 1900-luvun alussa elettiin vain 40 - 50-vuotiaiksi. Saunavihta oli (on?) puhtauden symboli - paha pois! Pidettiin aina mukana. Naisten vihta oli koivusta, miehen tammesta. "Naisen mitta" on pätevyys tehdä töitä. Aiemmin tyttölapsen syntymä oli "roskaa", ei enää. Miehen tehtävä oli koristaa talo, jotteivät pahat ihmiset katsoisi sisälle. Nukkejen avulla toivottiin lapsia. Käsitöinä tehdyiltä nukeilta puuttuivat silmät.

1900-luvun alussa Saranskissa oli vain 14 000 asukasta. Siellä oli 14 kirkkoa, ja katujen nimet annettiin kirkkojen nimien mukaan. Vuonna 1928 Saranskista tuli pääkaupunki, silloin Mordva "luotiin". Itse kaupunki on kuitenkin lähes 400 vuotta vanha. Carankan joki oli Venäjän rajajoki. Toisen maailmansodan jälkeen väkiluku lisääntyi huomattavasti. Suurin osa kaupungin puutaloista on hävitetty. (Toivottavasti olen ymmärtänyt ja kuullut tulkkaukset edes suunnilleen oikein!).

Museon alakerrassa oli nykytaitajien töitä, myös meille tuttujen miesten ja Pjotrin veljien.

"Älä silmä pieni.... korva pieni.... suu pieni..."

Puutyöt Mordvassa ovat aivan upeita, mutta hienoja ovat myös kangaskudonnat!

Ajelimme läpi kaupungin. Katukuvassa näkyi selvästi vastikään päättyneiden fudiksen MM-kisojen jäljet rakennuksina ja katukoristeluina. Kisojahan käytiin monissa Venäjän kaupungeissa, siis täälläkin. Ihmisiä oli ympäri maailman, kaduilla tanssittiin - etenkin eteläafrikkalaiset olivat kuulemma värikkäitä ja iloisia. Vieraista tykättiin tosi paljon!

Huono kuva stadionista, bussin ikkunasta napattu. Vielä huonompia ovat kuvat mukavan värikkäistä kerrostaloista, joita kisoja varten rakennettiin. Nyt asuntoja ollaan myymässä omalle väelle.

Kaupungin pääkatu on Lenininkatu. Sen varrella on kuvan yliopisto.

Meitä kutsui toinen museo, ersäläinen taide/kansallismuseo. Siellä oppaanamme oli tyylikäs vanhemman puoleinen rouva, museon johtajatar. Hän ei kuulemma juurikaan enää halua esitellä museota ryhmille, mutta kun tulossa oli "erittäin arvovaltainen ryhmä Suomesta", hän uhrautui...

Museon julkisivu.

Piha-alueen juliste.

Petrin kanssa museon aulassa vähän pelleilimme!

Museossa oli sikäläisiä vanhoja vaatteita esillä, mutta jos oikein ymmärsin, eniten niitä on esillä Helsingin Kansallismuseossa! (Pitääpä käydä katsomassa!)

Museo oli suuri, meillä oli rajoitetusti aikaa ennen sulkemista. Taitava oppaamme osasi sopivasti kiiruhtaa meitä tärkeisiin kohteisiin. Pieni "nälkä" kuitenkin museon tarkempaan katseluun jäi... Tärkeä museon kohde oli kuvanveistäjä Stepan Erzia (1876-1939).

Teki 70-luvulla omakuvansa.

Tämä veistos taisi olla hänen kuolinnaamiostaan tehty.

Taiteilija ei ollut koskaan naimisissa, mutta hänen veistoksensa tihkuivat erotiikkaa ja varsinkin naiskauneutta - suurin osa kuvistani ei ole tasoltaan julkaisukelpoisia. Ihmeellistä, miten hän osasi käsitellä puuta! Tuon kuvankin veistos on puusta tehty.

Puuta on tämäkin, aivan mielettömän tasaiseksi hiottuja kohtia vs karu puun jälki.

Tässä taitava, tyylikäs oppaamme!

Vilkaisimme pikemmin myös pienen näyttelyosaston, jossa oli vanhemman taidemaalarin töitä, nimensä jäi minulle epäselväksi. Useissa töissä oli tuo oikeanpuoleinen tyttö, varmaankin taiteilijan tytär.

Olikohan tämä Pjotrin veljen tekemä työ, en muista varmaksi. Joka tapauksessa hänen töitään museossa oli.

Penkki museon ulkopuolelta. (Kuvan pitäisi varmaankin olla pystyasennossa, hahmottaisi paremmin). Kuten sanottu, jalkapallo näkyi monissa paikoissa!

Kävimme vielä kahdessa ateljeessa taiteilijoiden talossa. Talo oli aika ränsistynyt, mutta kaiketi tilat oli hyvin kansoitetut. Valitettavasti en muistanut kysyä taiteilijoiden nimiä.

Ensimmäinen taiteilija isäntämme Pjotrin seurassa. Tykästyin taiteilijaan ja hänen töihinsä. Hän tekee paljon tilaustöitä, varsinkin muotokuvia valokuvista, myös ikoneita. Opiskelun jälkeen hän ei halunnut 15 vuoteen maalata. Nyt hän on seudun tunnetuin taiteilija. Hän lahjoitti meille ovimagneetit tekemistään teoksista, lahjoituksista kuitenkin halusimme maksaa... (magneeteissa taitaa olla taiteilijan nimi, mutta magneetit eivät ole nyt täällä, missä minä tällä hetkellä).

Tykkäsin todella hänen töistään. Olen niin tylsä, että tykkään näköistaiteesta. Ylemmässä kuvassa taiteilijan vastikään kuollut isä, jälkimmäisessä tyttärensä.

Hiukka erilaisia nämä kaksi jälkimmäistä, toisen ateljeetaiteilijan työt. Taiteilijarouva itse oli reissussa, miehensä esitteli työt.

Piipahdimme muistaakseni hotellissa ja illalliselle sitten lähdimme kimpassa.

Tässä on oikealla hotelli. Eräs jalkapalloilija varasi kisojen ajaksi koko hotellin! Hän oli Ronaldo.

Meikäläinen menossa illallispaikkaamme (kuva Petri)

Ravintola oli iso ja kaunis, meille rakenneltiin yläkertaan pitkä pöytä. Kaikki näytti hyvältä vielä siinä vaiheessa kun katselimme ruokalistoja. Mutta apua, sitten alkoi musiikki (live-miessolisti, taustat miksattu valmiiksi). Musiikki oli niin kovalla, että sisälmyksetkin alkoivat tanssahdella. Ei voinut kuvitellakaan, että siinä metelissä voisimme nauttia toisistamme ja sapuskasta. Huomasin, että samalla tasolla oli ovi terassille, ehdotin sinne menoa. Jee, siellä oli hyvä olla; tarettiin ulkoilmassa ja musiikki kuului sinne aivan hiljaisena.

En muista, mikä tämä ruokani oli. Näytti aika hurjalta, mutta oli maukas. Ruokien kuvat jäivät muilta osin ottamatta, joten se niistä.

Kotimatkalla.

Hiukan raskas, mutta mukava päivä! Mutta eipä reissuille lepäilemään tullakaan.... Jatkuu seuraavalla kerralla.