Tänään tuo Asta-mummeli tuli jo aikaisin aamulla meille, olin häntä eteisessä iloisena vastassa. En vierasta, kun näen naaman niin usein. Nyt äidillä oli muita kiireitä ja jäin Astan huomaan. Lepertelyjen ja virallisten hoitotarpeiden jälkeen lähdimme matkaan. Meinasimme mennä bussi 16:lla, sillä pääsee nykyään meiltä Hertsikan mökille. Mutta emme viitsineet odotella kahtakymmentä minuuttia, mummeli lähti kiitämään Kasarminkatua (jossa se aina puhisee, ja sanoo minulle, että onpas jyrkkä ylämäki) Espan puiston läpi Kaisaniemen metroasemalle. Siinä vaiheessa nukahdin. Mutta Asta kertoi, että nukuin lähes kolme tuntia varisten, talitiaisten ja varpusten laulaessa minulle unimusiikkia. Rytmiä tuutulauluun antoivat omenapuut, kun ne säännöllisin välein pudottivat omeniaan; poks, poks, poks. Ja johan sai Asta-mummeli touhuta omiaan. Katseli tietysti uusintana tulleen Sydämen asialla, kun ei eilen ollut tilaisuutta sitä katsoa. Sitten se tiskasi ja pullotti mustaherukanlehtijuomaa, lähetteli sähköposteja... Sitten se ei viitsinyt enää tehdä töitä, vaan varovasti herätti minut. Tarkkailin tuttua mökkiä, tiesin minne olin saapunut. Halusin tietysti nurmikkoa repimään, sinnehän pääsin. Apilaruoho on niin ihanaa, ihanaa. Se valuu mukavasti sormien välistä ja maistuukin hyvältä. Harmitus, että välillä se leikataan lyhyemmäksi. Paikoin oli todella paljon työtä, ruoho oli kasvanut pitkäksi.

Maassa oli ihan valtavasti omenia. Tiesin, mitä niille pitää tehdä: syödä tietysti. Ryhdyin nakertamaan kahdella närsähampaallani. Harmikseni Asta repäisi ompusta irti sen kuoresta irti saamani jutut, olisi kiva nekin nieleskellä. Mutta hieman sain maistella Valkean kuulaan ihanaa omppulihaa!

Sitten Asta halusi pukea minulle sydämelliset vaatteet, jakun ja pipon. Ne se oli ostanut jostain kirpparilta. Tässä sitä sitten poseerataan hassuissa sydänvaatteissa. Ihan mukavilta ne päällä tuntuivat.

Oli kaunis päivä, emme malttaneet pysyä paikoillamme mökillä. Niinpä lähdimme Kivinokkaan. Olipa hieno paikka se lintulava. Meitä pieniä varten oli viritelty verkko, joten turvallisesti minäkin saatoin näkemästäni nauttia.

Lintulavalta jatkoimme matkaa kohti Kivinokan kahvilaa. Matkalla innostuin juttelemaan lintulava-kokemuksistani niin äänekkäästi, että mummeli sanoi: "Älä riko luonnon rauhaa, älä mellasta ja pauhaa". Enhän minä siitä välittänyt. Säestin pölinääni helistimellä ja huidoin käsilläni.

Hieman totiseksi veti siellä Mustan Maijan kahvilan pihassa. Asta on opettanut minulle eläinten ääniä ja nyt ihka oikea lammas huuteli korvani juuressa Bää, bää. Lampaan nimi on Manta ja sillä on kaksi kolmekuukautista lasta, vauvoja minuun verrattuna - täytänhän kohta jo kahdeksan kuukautta. Manta lapsineen menee lauantaina Havis Amanda -patsaan 100-vuotisjuhlaan, juttu siitä julkaistaan Apu-lehdessä. Kyllähän Manta-lammas varmaan yhtä nätti on kuin se keikistelevä patsas siellä Kauppatorilla.

Palattiin takaisin mökille. Annakin tuli minua hoitamaan ja vei minut bussilla kotiin isän ja äidin luo. En halunnut ollenkaan mennä vaunuihin ja testasin Annan hermoja. Hyvin kestivät. Bussissa en enää kehdannut pitää kovaa meteliä.

Astan varaston ikkunalla on komea pelakuu. Se on ostettu keväällä Annalan pelakuuhuoneesta pikkuisena taimena. Nyt se taitaa olla pidempi kuin minä, siis huomattavan pitkä.

Asta sanoi lähtevänsä huomenna Tallinnaan Ritvan ja Sallin kanssa päiväristeilylle. Mahdankohan saada taas tuliaisia? Varmaan, sillä ainahan se minulle jotain raahaa...