Tässä vaiheessa haluan sanoa, että en tosiaankaan tiennyt tästä maailmankolkasta oikeastaan mitään ennen tätä reissua, sen tiesin että sukulaisia ollaan. Tykkään nykyään matkustaa juuri tämänsorttisiin paikkoihin (kiitos Petri, että se on mahdollista!) Kävi ilmi, että jotkut ryhmästämme tiesivät enemmän ja halusivat tietää lisää. Minun reissukirjaamiseni ovat siis vain omaa kokemusta, ei varsinaista asiatietoa. En vaivaudu kaivelemaan vikipediasta tietoja tästä ihanasta seudusta, sen voivat tiedonjanoiset tehdä itse (muutenkin teksti/kuvat paisunee mammutiksi!). Koska en osaa venäjää, paikkojen nimet ja muut saattavat olla täyttä hepreaa. Olin täysin tulkkausten varassa, siitäkin voi tulla väärinymmärrystä. Ei haittaa, ainakaan minua. Mutta (harvinaisen?) vilkkaana suomalaisena opin aika nopeasti elekielen, jolla ehkä pystyin ilahduttamaan isäntäväkeä, mutta toisaalta suomalaisryhmä saattoi ihmetellä spontaaniuttani... Hymyilin, laitoin käden sydämelle, nostin peukkua... Näin halusin näyttää tyytyväisyyteni, tykkäämiseni, kiitollisuuteni. Näillä pääsi pitkälle ja luulen, että tulin aika hyvin ymmärretyksi ja pystyin kiitokseni antamaan.

Olin ottanut mukaani matkan ohjelman, joka oli netissä. Helsingin rautatieasemalla muutamat meistä saivat uuden, muuttuneen, venäjänkielisen ohjelman. Mutta kun en ymmärrä venäjää enkä heidän kirjaimiaan, olin autuaan tietämätön edellisenä päivänä mitä seuraavana päivänä tapahtuu. No, ei se suuresti haitannut, mutta ehkä olisi ollut kiva saada matkan aikana (Petri tullut vasta edellisenä iltana edelliseltä reissultaan, ei ennättänyt etukäteen suomennosta tehdä) tietää ohjelman sisältö. Mutta sujuihan se näinkin!

Saranskin asemalla meitä oli vastassa auto, johon ryhmämme sopivasti mahtui. Ajelimme noin 30 kilometrin matkan Tavlan kylään. Kylässä on vajaat 500 asukasta. Ensiksi meidät vietiin  perheisiin, joiden luona yöpyisimme. Majapaikkoja oli neljä. Osa ryhmästämme yöpyi taiteilijan ateljeetalossa, osa papin luona, me loput ihan normitaloissa. Me, kolme naista, asetuimme Vassilin taloon - isä, äiti ja 18-vuotias söötti tyttö. Perheeseen kuului lisäksi kanoja, hanhia, kaneja, koira ja kissa. Oli ihana yllätys, että sauna oli lämmitetty, pääsin heti löylyihin!

Asuintalo.

Minun taloni. Nukuin ulkorakennuksessa.

Vuoteeni.

Sauna. Pesuhuone ja sauna olivat samassa rakennuksessa kuin vuoteeni/huoneeni.

Vassili.

Kukkivaa pihaa. Erikoinen orkidea. Kukkahörhö kuvaa aina kukkia, kun niitä näkyy...

Sitten olimmekin valmiit lähtemään uusiin seikkailuihin! Kämppikseni Marjatta ja Marjukka, mukavia ihmisiä.

Ryhmämme keräiltiin taas autoon ja meidät vietiin Etno-Kudo-museoon ersäläisten kyläläisten vieraiksi. Vastaanotto oli aivan huikea!

TV-kuvaaja oli paikalla. Jos oikein ymmärsin, olimme ensimmäinen suomalaisryhmä seudulla; meitä kohdeltiin kuin kuninkaallisia!

Taustalla museo,rakennus on 200 vuotta vanha. Puhumassa isäntämme, koko ajan mukanamme kulkenut Pjotr Riabu. (Hän piti meistä hyvää huolta koko reissumme ajan). Hän laittoi omalla kustannuksellaan museon kuntoon, teki töitä neljä vuotta ennen kuin sai urakan valmiiksi. Mies on puutöiden opettaja (isäntämme Vasisilinkin opettaja) ja tunnettu upeista veistoksistaan - kuten veljensäkin (kaksi?), lahjakkaita ihmisiä.

Vastaanottajaiset!

Tästä naisesta kehkeytyi lempparini!

Hän oli tietääkseni museon emäntä, hymyilevän lempeä. Komeasta leivästä taitoimme palan, suolaan kastaen.

Toorama-kvartetti lauloi meille komeasti! Heillä on aina mukanaan tuo sauva, Karjalan rajavartioston miehen lahjoittama. (He muuten saapuvat Suomeen ja kiertävät 17.-22.10 Suomi-Venäjä-Seuran vieraina.) Tarja Halonen on pitänyt tuota "sateenpyyntösauvaa" kädessään käydessään täällä kokouksessa

Meille jaettiin ystävyyden nauhoja. Jokainen kiinnitti nauhansa tarkoitukseen varattuun paikkaan - moni oli tehnyt saman jo ennen meitä!

Tutustuimme museoon.

Museossa meidän kolmen naisen isäntä Vassili esitteli hienoja puutöitään, niitä myös ostettiin.

Naapuritontin ulkorakennuksen pääty. Hauska tuo käkikello-linnunpönttö! (Harmi, ettei kuvia saa blogiin isompana!)

Museon huussi.

Museon ikkunat. Olen aivan hurmaantunut tapaan tehdä ja maalata ikkunanpielet kauniiksi!

Museon pihamaa oli täynnä puuveistoksia, tässä Vassili poseeraa yhden tekemänsä vieressä. Paikassa vietetään vuosittain käsityöläisten juhlaa - niissä on tehty yli 30 pihan veistosta. Museossa ja sen alueella pidetään erilaisia juhlia, häitä, koulun lopettajaisia.

Tämäkin muistaakseni oli Vassilin tekemä. Torvi = toorama yhdisti kansan. Jumala jätti tooraman puuhun roikkumaan, se auttoi asukkaita pärjäämään. Tooraman soittaja on paikallinen Väinämöinen, Juskin?. Alun perin soitin oli vaskinen. Epävarmoina aikoina oli heimojen vanhimpien kokous. He etsivät johtajaa, yhteistä Ukkoylijumalaa. Vaikeuksien jälkeen pieni kansa on säilyttänyt itsenäisyytensä ja kielensä (erseläiset). Jeltsin oli sanonut Neuvostoliiton hajotessa, että ottakaa oma paikka - he ottivat!

Silloin tällöin pyysin jonkun nappaamaan kuvan minusta, en harrasta selfieitä.

Veistos Tavlan pojasta, joka on veistänyt hevosen, tämä hahmo lienee jossain alueen vaakunassa.

Suomalainen Mauri Korppi on veistänyt täällä koiran ja tämän kuvan karhun (miehellä hieno sukunimi!)

Torava-kuoro (näinkö se nimi oli?). Ihanan innokkaita, taitavia laulajia. Iloista meininkiä! (Pariisin maailmannäyttelyssä 1896 ersinäisen naisen kansallispuku palkittiin). Vanhimmat pukumallit ovat 300 vuoden takaa, käsin tehtyjä. Pukujen kanssa on tapana käyttää erilaisia helmiä.

Kamerat olivat ahkerassa käytössä!

Seremoniaan valmistautumista. Ryhmän johtaja (= Petri) sytyttää kynttilän.

Pitkä rukous (passakood?). Jotta auringonjumala antaisi rakkautta, terveyttä ja maailmassa olisi rauha. Vaikuttavaa, pitkä seremonia! (Heidän Kalevalansa on Mastorava. Ja on maan emäntä, veden emäntä ja metsän emäntä. Tolava on kylän tärkein, tulen emäntä. Ja on yksi luoja, ylijumala ja paljon jumala-apulaisia. Nainen on ylijumala, näinköhän se oli... ) Esi-isät ovat todenneet paikan sijainnin hyväksi: on suojaa tuulelta ja metsä sekä joki antavat ruokaa. Pavel Ljubalev on sanonut, että paikka on jumalainen. Mies kiersi talosta taloon keräämässä vanhoja lauluja, perinnettä, musiikkia. Kuoli 90-vuotiaana ja hänen syntymäpäiväänsä vietetään 6.9.

Hih, taas pääsin kuvaan...

Kylän tärkeä mies, patsas museon pihassa. Hän kuoli 56-vuotiaana. Ryhmämme Raijalla oli kunnia kukittaa patsas. Miehen poika laulaa Toorama-kvartetissa.

Vihtaseremonioin portista sisään!

Padassa on hautumassa perinteinen juhlakeitto: lihaseljankaa, jossa on seassa maksaa ja munuaisia. Keittoon sisältyy uhri ja rukous (näin kait se oli).

Ennen pääateriaa meidät kutsuttiin sisään alkupaloille.

Paikalliset kurkut ja tomaatit olivat tosi herkullisia, kesän makuisia. Myös salami oli erinomaista. Tässä vaiheessa näimme myös kuvaelman siitä, kun morsian tulee taloon. Kuvat huonoja, niitä ei tässä ole.

Mies kaataa pontikkaa (tsenksiä?)  juodaksemme...

Petri etualalla, Ulla keskellä.

Sisätiloissa laulua kuuntelemassa.

Sitten alkoi ulkopöydässä mässäily! Sää helli meitä, samoin isäntämme ja emäntämme.

Leipälevitettä ei käytetty.

Juhlakeitto.

Ihanat Risto ja Kyllikki - tuttuja jo Udmurtian-matkalta!

Aterian aikana meitä viihdytettiin musiikki- laulu- ja tanssiesityksillä kaiken aikaa.

(Pahus, kamera hikoili, ikäviä harmahtavia kohtia joissakin kuvissa)

TV-toimittaja paikalla.

Välillä esiinnyttiin telkkariin! Vuorossa Petri, samaan jouduttiin myös Kalevi ja minä. Ei kammattu hiuksia, en laittanut huulipunaa, onneksi oli tarjoiltu kotipolttoista, että kehtasi... Huh.

Hilpeää juottamista! Vuorossa Marjukka. Marjatta ja Ulla odottavat vuoroaan jännittyneinä...

Ei vain vieraille vaan kaikille ilojuomaa!

Hän on se suosikkinaiseni. Välittömän iloinen. Aina kun toiset olivat laulua lopettamassa, hän jatkoi ja toiset yhtyivät siihen. Hän oli tuon harmonikkamiehen vaimo.

Taustalla savusauna, jonne alkuperäisen ohjelman mukaan meidän piti päästä illalla saunomaan. Jostain syystä ei onnistunut. Saunafriikkinä olin pikkuisen pettynyt. (Vanhaan aikaan kuulemma nuorten tapaaminen oli vaikeaa. Kun nainen oli alasti, mies katsoi saunan ikkunasta ja jos näkeminen miellytti mies kyseli, saako tulla sisään. Jos mies ei miellyttänyt, nainen halusi mieluummin koivun, josta tehtäisin viulu ja jolla soitettaisiin juhlissa)

Toorama taas viihdytti. Aivan mahtavia laulajia!

Hän on sen patsaan miehen komea poika!

Ja vielä poistumisseremoniat. Seitsemän tuntia meitä viihdytettiin. Aikamoisia sankareita olemme. Kuudelta aamulla stroganoffia, koko päivä ohjelmaa. Eikä se tähän loppunut...

Matkamme jatkui taitelijan ateljeetaloon. Hän on Svetlana Vladimirovna Nesterova. Tässä talossa siis neljä ryhmästämme yöpyi.

Hassua. Tästä taulusta (edelleenkin hikiläiskä linssissä) totesin, että tuo on varmaankin Tunisiasta. En ole siellä koskaan käynyt, mutta sieltähän se oli!

Petri tarkkana, en muista ostiko hän taulun itselleen.

Sitten meidät vietiin yöpymiskoteihimme. Mutta eihän ilta, ainakaan meiltä kolmelta, tähän loppunut. Isäntämme Vassilin kanssa istuimme keittiön pöydän ääressä naukkailemassa. Onneksi yöpaikkakaverini olivat Marjukka ja Marjatta, molemmat osasivat venäjää. Kummasti jaksettiin ja kestettiin! Tehtiinpä siinä vielä lisäostoksiakin. Ostin niin ihanan puuveistoksen! Se pakattiin tukevasti kuplamuoviin, jotta selviytyy ehyenä kotiin. (Nyt tuo ihanuus on maalla, laitan kuvan siitä myöhemmin). Emäntä ja tytär eivät halunneet osallistua illanviettoon.

Huh, tämä kaikki yhdessä päivässä! Oli niin ihana päivä, että innostuin aika tarkasti laittamaan tänne kaikkea. Niin taitaa käydä jatkossakin... Laitanpa tämän eetteriin ja jatkan, kun tulee sopiva hetki.