Heinäkuun lopulla oli ihanan helteistä. Puutarhahommia tein hikikarpalot virraten, mutta ei haitannut. Petankin peluut jatkuivat entiseen malliin, samoin Kulosaaren kartanon keskiviikko- ja lauantaisaunat iloisine tunnelmineen. Ja kukat tietysti kukkivat ja niitähän kuvailin tietty.

Edellä olevat kukat ovat niistä Hollannista tuoduista kukkasipuleista. Nättejä mielestäni, nimeä vaan nimeä en tiedä.

Tässä siemenestä kasvattamiani koristekurpitsoita (useita ruukullisia). Hauskat, erinäköiset kurpitsatkin alkavat olla jo aika isoja.

Tämän kukan ostin ihan alkukesästä lähikaupasta Hertasta. Sitten se lakastui rumaksi ja hylkäsin sen jonnekin mökin nurkalle. Ja eikös antanut uudelleen kukkiaan ihailtavaksi.

Iäkäs Hilkka-ystäväni oli juhannuksen aikoihin kaatunut pahasti, mikä aiheutti lähes täydellisen liikuntakyvyttömyyden. Hän siirtyi kotoaan Wilhelmiinaan kuntoutukseen, siellä kävin häntä moikkailemassa. (Wilhelmiina on Miina Sillanpää-säätiön paikkoja. Olen todellinen Miina-fani, piiasta ministeriksi, vaude! Niin, ja omilta lapsuudenkotikulmiltanikin vielä...) (Tätä kirjoittaessani Hilkka on kotonaan erilaisten apujen turvin)

Wilhelmiinan ikkunalaudalla oli hauskaksi koristeltu rollaattori, tollasen minäkin sitten teen jos sinne saakka eloni piisaa...

Wilhelmiinan ikkunalla oli myös hauska napeista tehty taidenäyttely. Pahoittelen, etten huomannut ottaa tekijämiehen nimeä ylös, nyt olen sen jo unohtanut.

Marjaniemen siirtolapuutarha täytti 70 vuotta ja olin siellä toimittajan tehtävässä. Hieno juhla, taisi olla tuhatkunta ihmistä. Sääkin suosi, miltei helle. Kävin kiertämässä opastetun kierroksen - yhdeksän taideteosta tehty yhteistyössä työväenopiston opiskelijoiden kanssa.

Tähän pisteeseen sai kuka tahansa jäädä duunailemaan. Jos lukijoiden joukossa sp-läisiä, tunnistanevat daamin. Pisteen nimi: Helikopterilento. "Sehän on kuin tilkkupeitto, tuo Marjaniemi".

Hän oli oppaanamme. "Puutarhaunelmien valtaistuin". Voi istahtaa miettimään uusia ideoita tai kuuntelemaan puutarhan rauhoittavia ääniä. Tärkeintä on unelmointi. Sido omat unelmasi kukaksi tai terälehdiksi valtaistuimen selkänojaan ja ne toteutuvat.

"Marjaniemen värioppi". Sähkökaapin seinään tilkuin toteutettu mökkien värijakauma.

"Onnea etsimässä". Vieno ja Keijo istuvat 40-luvun lopulla tahoillaan seuraa odottaen, jompikumpi on erehtynyt tapaamispaikasta. Keijo haaveili perheestä, ujous esteenä. Vieno oli muuttanut hämeestä työnhakuun Hkiin. Vieno näki lehdestä Keijon seuranhakuilmoituksen. Katsoja saa päättää, miten he löysivät toisensa. Onnellinen loppu kuitenkin, sillä kihlajaisia vietettiin syksyllä.

Minäkin pääsin Keijon seuraan, lohduttelin kun daamia ei kuulu.

Ohjelmassa oli hauska muotinäytös eri vuosikymmeniltä, mannekiineina marjislaiset itse. Ja kun kunkin vuosikymmenen mannekiinit tepastelivat vuorollaan lavalla, samalla juontaja kertoi Marjaniemen tuon ajan asioista. Hauska toteutus! Juhlapuheen piti Pentti Arajärvi, yleisön joukossa oli myös Tarja Halonen (heillä mökki Marjaniemessä)

Mutta seuraavaksi onkin sitten Semmun kuvaustaidetta, tykkään lapsen vangitsemista kuvakulmista! Sellaisia jutskia, mitä aikuisen ei välttämättä tulisi mieleen kuvata.

Minulle on tullut miellyttäväksi tavaksi järjestää "serkustapaaminen" kerran kesässä Hertsikan mökilläni. Sukuni on kovin pieni, siksi on kiva edes kerran vuodessa tavata. Tällä kertaa neljästä serkustani vain yksi pääsi paikalle, mutta edesmenneen Jokke-serkun jälkipolvi oli hienosti edustettuna, ja myös oma jälkipolveni!

Tuorein sukulainen on ihana Pilvi. Kuvassa myös Aila (tyttäreni tytär) ja Tommi (Pilvin isä, Jokke-serkun vävy)

Vasemmalta Heini (Joken tytär), Marja taustalla (serkkuni) sekä Anu-tyttäreni lapsineen.

Joken vävyt Pekka ja Tommi sekä heidän lapsensa Oiva (joka viime kesän tapaamisessamme oli vauveli) ja Pilvi. Puolikas meikäläistäkin näköjään. Kuvan otti Lenni-hymypoika, voih, ei kuvaa hänestä!

Joken tytär Tuuli, Tommin vaimo, Lennin ja Pilvin äiti.

Nimpparikukkia Rajalahdilta ja Sallilta.

..

Alkukesän kirppareille toi aivan vieras kulosaarelainen rouva minulle pieniä taimia ja pussukan, jossa oli ko. kukan siemeniä. Halusi ne minulle lahjoittaa. Hän oli kirjoittanut oheen lapun, jossa kertoi kasvin olevan nimeltään Pallohäntä. Sitten oli hoito-ohjeita. Ymmärsin jotenkin, että kasvista tulee näyttävä ja roikkuva, mutta ei...

Tämmönen putkahti väliin. Kuva otettu Chilessä, rakkaitteni parvekkeella. Semmun 6-vuotissynttäri kohta alkamassa.

Sitten kutsuikin taas Torro. Lähtöä edellisenä iltana laitoin viestin käpyläläiselle suht uudelle ystävälleni Pirjolle, josko hän haluaisi tulla ekalle visiitilleen sinne. Nopeiden päätösten Pirjo kertoi menevänsä ylihuomenna töihin, mutta tulisi mielellään käymään. Niinpä lähdimme kimpassa pikavuorolla Forssaan, jossa nappasimme Lahdesta saapuvan Pertin seuraamme. Palveluauton tunnelma oli Pirjolle nautinto! Ja vaikka hänellä oli Torrolla vain tunteja aikaa, ennätimme pyöräillä hautausmaalle, kylän laavulle/lintutornille ja louhoksen kulmillekin sienitilanteet tarkistamaan. Paluumatkalla löysimme ihanat vadelmapuskat, joista herkuttelimme. (Metsävadelmat taitavat olla meikäläiselle makeimmat marjat!)

Pirjo rentoutuu lintutornissa.

Ennätimme Pirjon kanssa vielä hieman poimia herukoita ennen kuin ystävällinen naapurin Vesa tarjosi Pirjolle kyydin Forssaan viimeiselle pikavuorolle (harmikseni Onnibussien takia viimeisin normipikavuoro lopetti viimeisen vuoronsa, joka lähti Forssasta kymmeneltä, nyt viimeisin lähtee jo yhdeksältä). Paljon ennätti Pirjo! Me Pertin kanssa jäimme Torrolle hommailemaan, meikäläisen tärkein tehtävä oli poimia herukat pensaista ja mehumaijastaa. Siinähän riitti töitä, mutta sentään ennätimme myös "Korven metsälle" tsekkaamaan sienet ja mustikat. Sieniä ei juurikaan ollut, mutta mustikoita oli paljon. Pertti ei suostunut niitä kumartelemaan, mutta minä poimin kolmisen litraa, kroppa ei tykännyt enemmästä. Näköpiirissämme oli metsuri, joka lopetti hommat ennen meitä. Myöhemmin lähellemme pysähtyi auto, josta mies varoitteli, että tuolla alueella hehtaarilta on löydetty ainakin 20 ampparipesää (oiskohan ollut samainen metsuri?). Kääk, apu-va! Onneksi emme moiseen astuneet! Piti mennä vielä seuraavana aamuna jatkamaan poimimisia, mutta en sittenkään uskaltanut.

Mahtaakohan erottua vanamo, yksi lempparikukistani. Kuulin lapsena tarinan, että saksalaiset turistit olisivat ihastuneet tähän hentoon, ihanan miedontuoksuiseen kukkaan, vieneet juurineen kotimaahansa. Mutta eivät kasvaneet, viihtyvät vain Suomessa - haluan uskoa tuon tarinan!

Torron kukkapenkin viereinen "rikkaruoho", aika lailla levinnyt mutta ei voi kitkeä poiskaan. Näyttää olevan naapurin mehiläisten suosikkikasvi!

Sitten kutsuikin Helsinki, Perttikin tuli Hertsikaan. Ennätin kartanon saunaan. Illalla menimme Annen ja Markun kutsumina heidän mökilleen Kivinokkaan herkuttelemaan. Kivaa olla porukassa!

Vastarannalla oli festarit, musiikin jyskettä. Menimme rantaan katsomaan ilotulitusta.

Vaikka pitkään meni, seuraavana päivänä eli sunnuntaina täytyi esittää pirteää. Oli Hertoniemen siirtolapuutarhan Kisapäivä. Kello oli soimassa niin, että ennätin varttia yli yhdeksäksi katsomaan lasten olympialaisten juoksuosuuden omassa puutarhassamme, se on niin ihanaa meininkiä! Muita lasten osioita en jäänyt seuraamaan, vaan menin torkuille, jotta jaksaisin pitkän rupeaman aikuisten kisoja - tapanani aina osallistua kaikkiin lajeihin. Petankki alkoi yhdeltä. Parit arvottiin ja meitä oli paljon! Ekasta matsista selvisin voittajana, mutta seuraavassa putosin, silti tyytyväisenä saamiini pisteisiin. Tikanheitossa olin naisista ylivoimainen. Mölkyssä selviydyin kakkoseksi ja maastogolfissa kolmoseksi. Kun ahkerasti osallistuu, saa paljon mitaleita kaulaan (laatikoiden pohjalla kymmeniä, kymmeniä...)! Ne jaettiin kisailujen päätteeksi riihellä. Sen jälkeen bingottiin!

Aila ei osallistunut kisoihin, kaverin luona oli tärkeämpää tekemistä. Tuossa Semmu pinkoo vasemmalla, yhteispisteissä sai sitten kultamitalin kaulaansa. Taustalla portillaan tilannetta seurailee kaverimme Jorma!

Maanantaina Pertti matkasi kotiinsa Lahteen, saatoimme Semmun kanssa hänet bussiin. Meidän piti mennä Kissakahvilaan, mutta se olikin maanantaisin suljettu. Sen sijaan menimme Kumpulan maauimalaan, johon Ailakin tarhasta ennätti mukaamme. Tytöt näyttivät minulle, miten hienosti ovat edistyneet uimataidoissaan, hieno juttu! Seuraavana päivänä Ailakaan ei mennyt tarhaan, joten menimme kolmisteen Talvipuutarhaan. Sen pihassa esitettiin melko lyhytkestoinen, mutta hauska nukketeatteri Alladinin taikalamppu. Tykkäsin kovasti, kait tytötkin!

Talvipuutarha on yksi suosikkipaikoistani Helsingissä. Ja kun lapsetkin siitä tykkäsivät sovittiin, että vien heidät toiste toiseenkin ihanaan paikkaan, yliopiston kasvitieteelliseen puutarhaan. 

Kävelimme puutarhasta vajaan kilometrin matkan ruokapaikkaamme. Kaikesta löytyi mielenkiintoista, kuten tästä isosta betonirenkaasta.

Tuo sillan alustan jyrkkyys ei kuvissa näy. Eikä likaisuus... Mutta tytöillä oli kivaa.

Kannonnokkataiteilua.

Kun Semmu oli pikkuinen tyttö, jyskyttelimme usein junalla Moskovaan siellä lähetystössä työskentelevää Semmun äitiä moikkaamaan. Lempiruokapaikkojamme Moskovassa olivat bliniravintolat. Semmu ei niitä muista, mutta vein tytöt kotimatkalla helsinkiläiseen, venäläisten pyörittämään blinipaikkaan. Ensimmäinen käyntini siellä, ihan hyviä olivat täytetyt plättyset täälläkin.

Piipahdan kotona Käpylässä noin kerran viikossa kukat kastelemassa ja postit ottamassa. Yleensä käyn myös läheisessä Käpyrinteen palvelutalossa Vieno-ystävääni tervehtimässä (nyt 100 vuotta, 2 kuukautta). Hän on kyllä aivan käsittämätön ihminen  Ei toista niin myönteistä ja kiitollista ihmistä ole - ja viisasta, kaikesta (myös meistä jokaisesta tutustaan) kiinnostunutta. Viimeksikin luulin aikani riittävän reilun puolen tunnin visiittiin, mutta vilkaistuani kelloa, huomasin viipyneeni puolisentoista tuntia. Ja sitten tulikin kiire... mutta jotenkin keventyneenä, tuo nainen antaa voimaa. Vaikka hän levollisena muistaakin sanoa, että on ihan valmis täältä lähtemään eikä hänen lähtöään pidä surra vaan iloisesti häntä muistella - silti  jotenkin vaan toivoisin hänen elävän ikuisesti antamassa voimia kaikille tulevillekin! (Kirjoitin muutama viikko sitten Vienon synttäreistä ja hänen elämästään pikkutarinan Käpylä-lehteen, joka ei ole vielä ilmestynyt)

Daaliat ja tämä lilja ovat Hollannin reissun tuomisia. Yksi liljakasvi, jota on kymmenkunta, kasvoi ja teki kukkanuput, mutta jotka kaikki jostain syystä näivettyivät - eivät tainneet tykätä Suomen säästä.

Omppuja tulee aivan valtavasti, mutta taitavat mokomat olla kovin rupisia.

Tomaattini ovat huomattavan satoisia, muutama vasta kypsynyt.

Hakaniemen torilla yhytin tuttuja ja siitäpä iloitsin kuten moni muukin! Kivinokan kioskin Maija oli lähtenyt kiliensä kanssa ilahduttamaan ihmisiä Kauppatorille ja Hakikseen. Harvoin näkee ihmisiä niin ilokasvoisina kuin kilit nähdessään! Paijaajia riitti ja nuo hienot eläimet ovat niin lauhkean ihania ja hyväilystä nauttivia. (Nyt kilit ja myös Maijan hauskat kukot ja kanat ovat lähteneet talvikoteihinsa).

Nyt edettiinkin jo viime lauantaihin (13.8.). Riihellä oli perinteiset Elojuhlat. Grilli oli ulkona kuumana, sisällä hyvä buffetti ja aivan erinomainen bändi.

Ailalla uusi hiuslook.

Grillin kivetys on hieno.

Suosikkinuorukaiseni Tumppu. Avulias, ystävällinen, älykäs - siis ihana! (Nytkin minun tehtäväni oli taas siistiä riihi juhlan lopuksi, odotella että bändi saa roudattua tavaransa ja päästää heidät portista jne. Yleensä jään sinne yksin harmittelemaan kun toiset lähtevät nukkumaan mökkeihinsä tai kaverien kanssa mökkijatkoille. Tumppu jäi seurakseni auttamaan)

Semmu sai konkreettista rokkiopetusta taitavalta ja mukavalta Ismolta. Ujolta Semmulta hieno veto!

Tulevana lauantaina (20.8.) on Kivinokan hiekkarannalla perinteinen KinoKivinokka. Siellä muutama tuhat ihmistä seuraa isolta valkokankaalta suomalaista uutuuselokuvaa (vasta tulossa teattereihin, eikä vielä tiedetä, mikä se on) piknikhenkeen. Seuraavana päivänä on siirtolapuutarhan perinteiset elomarkkinat jne. Kesää on vielä jäljellä, tervetuloa mukaan rientoihin!

Amppareita hirveästi, äkeitä mokomat. Pistäneet jo monia ja pistävät edelleenkin... milloinkohan on minun onnettoman vuoro... sairaalareissuhan siitä seuraa, toivottavasti vain se.

Syysmyrskytkin lähestyvät, syyskuun vika lauantai, siitä koodikielen ymmärtäville toisaalla tiedoksi enemmän.

Nautinnollista loppukesää sadonkorjuiden parissa, valon vähenemisestä kärsien mutta keinovaloja lisäten.

Olisi kiva tietää, ketkä blogiani lukevat. Kolmisenkymmentä näyttää olevan vakio. Vain muutama kommentoi, joten ei mitään aavistusta! Mutta teille kaikille kaikkea hyvää ja kiitos kun seurailette pieniä kuvioitani.