Tätä viimeistä osiota kirjoittelenkin tuijotellen lumista maisemaa. Viimeinen viikko Teneriffalla oli niin vaiheikas, ettei tullut mieleenkään mennä koneelle blogia väsäämään. Ja kas, ään ja öön pilkutkin ovat nyt kohdallaan!

Anun sitten onnistui saada lento tiistaille. Hän päätti rohkeasti lähteä matkaan pikkuistensa kanssa ilman "hovineitiä". Matka oli sujunut oikein mukavasti. "Sirkka-hovineiti" lähti tyttöjä lentoasemalle vastaan. Minä en päässyt, koska olin menossa hampaan poistoon pahaisen ientulehduksen takia. Olin suunnitellut hemmottelevani itseäni jalkahoidolla rääkin jälkeen ja sitten ottaa tulokkaat vastaan. Toisin kävi.

Hampaan poisto onnistui hienosti, mutta jatko ei. Maksamisvaiheessa oli pakko istahtaa, oli tosi kurja olo. Minut asetettiin sohvalle makuulle. Sydän hakkasi mielettömästi ja vapisin aivan voimattomana. Ihan sama tunne kuin ampparin pistosta, hyperventilaatiokin tuntuu samansorttiselta. Eipä auttanut muu kuin mennä paareilla ambulanssissa sairaalaan (onneksi en ehtinyt poistua hammaslääkärin tiloista...).  Verinen vanulappu suussani sitten odottelin poliklinikan aulassa, mitä tuleman pitää. Kuulin kun joku mies sanoi suomalaisittain "little", kurkotin paareiltani katsomaan: Jouni! Ja myöhemmin näin Ritvankin. Voi meitä! Jouduin osastolle. Anu ja tytöt olivat samaan aikaan niin lähellä mutta kuitenkin niin kaukana. Ahdisti suorastaan. Suomalainen huonekaverini kertoi, että hän on muutama vuosi sitten kokenut aivan samanlaisen tilanteen hammaslääkärillä. Hän oli saanut allergisen reaktion puudutusaineen adrenaliinista. Helpotti, vakuutuin samasta tapauksessani. Kylläpä minua tutkittiin: verikokeita, pissanäyte, aivojen viipalekuvat, iso keuhkokuva, sydämen ultrat jne. Mitään ei löytynyt, mutta diagnoosiksi ei tullut kämppikseni kertoma vaan "hidas pyörtyminen". Tajuni ei ollut hetkeäkään kateissa, mutta tärkeintä, että pääsin seuraavana iltana pois sairaalasta. Anu tuli minua katsomaan ja yhdessä kuulimme ilouutisen. Pian oli sylini täynnä pieniä rakkaita!

Yllättävän paljon ennätimme yhdessä touhuilla viiden päivän aikana. Aurinkokin suvaitsi sopivasti näyttäytyä. Nautimme laavarannan hiekkaleikeistä ja paljain jaloin tepastelusta. Anu sai päivittäin oman hetkensä joko hölkäten tai kahvilassa istahtaen.










Selman ottama kuva tuo edellinen!







Menimme taksilla Taoro-vuorelle, liian paljon kavuttavaa Selman jaloille. Enpä olisi uskonut, että kahvila ja sen vesipuisto olivat Selmalle parasta kaikesta! Hän puki hienosti sanoiksi tunteensa ja ihanat fiiliksensä. Superelämys kerrassaan.

































 

Tytöille ostettiin karnevaalivaatteet. Selma sai espanjattaren mekon, tärkeämpi kuitenkin taisi olla viuhka! Ailasta tehtiin kimalainen. Hieman ennätimme karnevaaleistakin nauttia, tosin parhaat eli sardiinin hautajaiset, miesten korkokenkäjuoksu sekä pääkulkue eivät ennättäneet näyttäytyä ennen poistumistamme.































Selma ystävystyi leikkipuistossa Pepin kanssa ja olipa iloinen yllätys sattumoisin tavata hänet kaupungilla.
















Yksi tapa ansaita hieman rahaa on yleinen Puertossa. Sonnustaudut johonkin asuun ja olet paikallasi kuin patsas. Valokuvan ottajat pudottavat roposensa kippoon.








Selman ehdoton suosikki oli tämä "patsas", kahtena iltana täytyi päästä kuvaan hänen kanssaan, kait vaaleanpunaisuus viehätti. Normaalisti siis tämä nainen seisoo täysin paikallaan päivänvarjoineen, mutta Selman ollessa kuvassa hän kyykistyi alas. Selman tykkäys vuodatti kyynelet naisen poskille...




Edellinen kuva on Selman otos.








Kun tytöt ovat luonamme, hauskinta on leikkiä pyykkipojilla. Niitä asetellaan uudelleen narulle, pinotaan, ketjutetaan jne. Mutta välillä joutuu kärsimäänkin...

Yhden päivän vietimme merivesialtailla.















Otimme myös taksin Monestariolle. Tytöt saivat ihailla erilaisia kanoja, kukkoja ja kissoja. Anu sai tilaisuuden kavuta vuoren huipulle ja samalla ihailemaan uskomattoman upeita maisemia.


















Sisäpihallamme on "pömpeli", jossa voi lasten kanssa pallotella. Siellä otin tyttöjen kanssa ilon irti.




Edellisen kuvan taustalla näkyy Anun ja tyttöjen parveke, toinen kerros.












 

Edellisessä kuvassa parvekekeskustelut käynnissä Selman kanssa, meidän kerros on kuudes. Oikealla näkyy se "pömpeli", jossa tyttöjen kanssa palloilimme.


Kerran pääsimme jopa Anun kanssa Irkkupubiin (kiitos Sirkka!). Esiintyjiä oli nyt vain muutama, joten hienoinen pettymys. Anu naureskeli, että hän mieltää irkkupubeihin komeat nuoret miehet, mutta tässä irkkupubissahan keski-ikä on korkeampi kuin meikäläisen...


Viimeinen päivämme Puertossa oli lämmin ja aurinkoinen. Muistoissa säilyvät laavarannan lämmin hiekka varpaissa ja mukava tunnelma, siksi monta kuvaa!!!

Ja vielä viimeisenä rakas uimalani!

Asiat siis lopulta loksahtivat mukavasti kohdalleen. Kotiin lensimme samassa koneessa tiistaina eli eilen. Kone oli myöhässä puolisentoista tuntia, kait Hgin seudun lumimyräköistä johtuen. Olimme kotona puolilta öin. Selma ja Aila ovat kokeneita ja hienosti käyttäytyviä lentomatkustajia, olin heistä ylpeä - taas kerran!

Tätä kirjoittelen lumista maisemaa ihmetellessä. Iltapäivällä kaivoin esille toppatakin ja -saappaat. Anu kutsui minut heidän kanssaan Kumpulan Vekarakirppikselle. Kävelin sinne varovasti kieli keskellä suuta, totuttelin lumikeliin. Nyt on hieman vekarainen olo: ostin Vekarakirppikseltä itselleni saapikkaat!

Kuvat. Ensivaikutelmat pihapiiristä. Kotioven edessä varoitukset. Ja pihaan parkkeerattu auto. Voih!

Illalla kävin kotitalon saunasta nauttimasta (voi mikä saunavaje!), innolla odottelen lauantain kartanosaunaa. Huomenna petankkiin, perjantaina tennikseen eli elämä asettuu taas pikkuhiljaa normaaleihin raameihinsa.

Seuraavaksi onkin blogissani sitten kuvien asettelua Teneriffateksteihin.

Hymyillään kun tavataan ja mennään huimaa vauhtia kohti kevättä!