Olen paljon viettänyt aikaani "perheessä", laatuaikaa Selman ja Ailan sekä vanhempiensa kanssa. Olen saanut haleja tosi paljon ja myös antanut niitä, rästejä puretaan. Minulla oli suunnaton ikävä lasten juttuja. Niitä röyhkeyksiä, joilla he arvostelivat minut maailman ryppyisimmäksi ja vanhimmaksi - puron solinaa korvilleni. Täällä paras tyttöjen keskustelun aihe oli Jumala. Kuulin sivukorvalla Selman maininneen tuon sanan ja Aila kysyi, mikä Jumala on. Selma selitti, että se on keksinyt maailman ja luonnon. Aila intti vastaan ja sanoi, että Pablo Neruda on ne luonut. Oli vaikea pitää perusilme...

Tytöt ovat useita kertoja esiintyneet minulle. Useimmiten esiintyminen on taitohyppyjä musiikin tahdissa kahden joustinpatjan päällä. Talon uima-altaalla olemme käyneet ahkerasti, nyt tosin Selma uintikiellossa korvatulehduksen takia. Hän on silti juonessa mukana; heittelee palloa veteen jota minä ja kellukkeiden kanssa vinhasti etenevä Aila noudamme. Välillä kätkemme palloa ja keksimme muuta touhua. Lämpötila on ollut hieman vaihteleva, muutama pilvinenkin päivä, mutta nyt hipoo välillä neljääkymppiäkin. Iltaisin nautin viime vuoden tapaan parvekkeella istumisesta auringon laskua ja kuun nousua ihaillen. Täällä on helppo seurailla kuun nousua kun se nousee vuorten takaa. Yllättävän nopeasti se hymykasvoineen sieltä esiin putkahtaa ja nousee pikkuhiljaa taivaan kannelle. Erityisesti täysikuu muutama ilta sitten ilahdutti. Silloin kuu nousi puoli kymmenen maissa, aurinko laski vajaat tuntia aiemmin.

On kiva istua parvekkeella ihailemassa ja hoitamassakin Akselin puutarhaa.

Vietin tyttöjen kanssa mukavan rupeaman huvipuistossa. Se oli sopivan pieni ja kaikki vempaimet olivat juuri Ailan ja Selman kokoisille sopivia!

Kotipuistossa olemme käyneet ahkerasti.

Aila napsaisi kuvan Astiista, sormi-selfie samalla.

Puu kuin koivu mutta aivan toisenlaiset lehdet.

Puistossa on paljon kaikenlaisia kuntoilijoita

Kävin Marjan ja Sinikan kanssa jo aiemmin tutuksi tulleessa "markkinapaikassa", josta tykkään. Alue pysyy ns. hanskassa ja kaikki erilaiset käsien taidon tuotteet myydään kojuissa, joissa ne myös valmistetaan. Chilessä on sinistä kiveä, jota Chilen lisäksi on vain Afganistanissa (Sinikan tieto). Korut ovat aika kalliita, mutta todella kauniita. Sorruin taas ostamaan "Hertsikan vessan seinälle" käsin piiperretyn "taulun", nyt aiheena kalat ja simpukat. Luulen, että ostan vielä myöhemmin toisenkin. Kaksi minulla on niitä viime vuodelta, baari ja saviruukkumyymälä. Vanha rouva pakkaa ostokset niin hyvin, että pienet tilpehöörit tekeleitten hyllyiltä eivät hajoa matkalaukussa.

Ensimmäisen Chile-iltamme ravintola Marjan ja Sinikan majapaikan luona on supersuosittu lounasravintola: jatkuva jono, mutta hyvin etenevä, me mummelit sen testasimme. Lounas maksaa vain 3900 pesoa eli hieman vajaat 6 euroa. Pääruoka annostellaan lautaselle, paljon valinnanvaraa. Useita vaihtoehtoja salaattilautasesta ja jälkkäristä. Selvästikin valkokaulusmiesten suosima - toki muidenkin.

Marja ja Sinikka olivat kahden yön yli Valparaisossa, mun lempparikaupungissa. En liittynyt joukkoon, liian pitkä aika näin aluksi olla tytöistä erossa ja menen sinne kuitenkin seuraavien tulokkaiden (Salli ja Tuorilat) kanssa. Sen verran kuitenkin sain huokailla Valparaiso-ihanuudesta, että viikonloppumatkalla rantakohteeseen koukkasimme Marjan ja Sinikan Valparaisosta kyytiimme. Takapenkille tuli tiivis, äänekäs ja hyväntuulinen tunnelma (kolme naista, kaksi lasta). Suosikkibiisien rallatus oli hauskaa, myös Ailan repertuaari espanjan-kielisistä lauluista. Santiagosta kestää ajaa vajaat 2 tuntia Valparaisoon, sieltä kolmen vartin verran kohteeseemme. Etenimme mukavaa "maalaistietä" ja ykskaks putkahdimme lomakohteeseen. Chileläisten lomakausi parhaimmillaan, porukkaa riitti niin biitsille kuin rantakaduillekin. Lämmin ei ollut, pitkähihainen ja -lahkeinen olivat paikallaan, rantaan emme uimapukeutuneet.

Hotellimme oli komean oranssi, monta erillistä rakennusta. Majoituimme ja sitten lähdimme kartsalle käppäilemään. Tungosta oli. Iloitsin pelikaanien tapaamisesta, upeita lintuja! Löysimme mukavan illallispaikan. Jälkiruuaksi tytöt saivat herkutella hattaroilla. Tyytyväisinä vatsat pulleina nukkumaan. Minä olin pakannut kassillisen rekvisiittaa saunaa ja uintia varten. Saunaa ei ollutkaan ja uima-allas aukesi vasta puoli yhdeltätoista aamupäivällä, liian myöhään minulle, meidän aikataulullemme.

Aamiaisen jälkeen tallustelua rannalla (simpukoita ja ihania kiviä) ja kaduilla, tosi hiljaista - ihmiset kait nukkuivat vielä. Intouduimme ostamaan mukaamme edellisillan kaupasta (pitkä jono!) paikallisia leivonnaisherkkuja, uunituoreita. Enimmäkseen marengista ja kinuskista väsättyjä.

Matkamme jatkui yhden (kolmesta) Pablo Nerudan talon tuntumaan, sen vieressä niin, niin hienolla paikalla sijaitsevaan ravintolaan, josta oli varattu pöytä etukäteen. Näkymät pöydästä olivat aivan mahtavat merelle ja rannalle. Marja ja Sinikka menivät Neruda-museoon, me muut rannalle fiilistelemään ja syömään niitä makeita herkkujamme. Siis tosi makeita..

Nerudan taloa rannan suunnasta kuvattuna.

Neruda-veistos rantakalliolla.

Antoisan mukavan - tosin uimapuvuttoman ja rantalöhöilettömän - rantaloman jälkeen oli taas mukava palata kotiin. Irrottaa sortseja hikisestä ihosta johon oli painunut automatkan sylissä olleen Selman jälki... Mukavaa eloa ja oleilua kaiken kaikkiaan. Tästä on hyvä jatkaa...

Terkkuhuutelut kaikille kavereille!