Muistiinpanoistani löytyi vasta tässä vaiheessa, että ensimmäisen päivän museon pihalla pidetty pitkä, hieno rukous oli tehty ihan meitä varten. Auringolta toivottiin meille erinomaista viisipäiväistä täällä. Kaikkea hyvää toivottiin myös perheillemme, läheisillemme. Meille toivottiin kaikkinensa hyvää ja menestystä. Sadettakin toivottiin.

Tähän joitakin irrallisia käännöksiä. Jumala pohti, minkä eläimen lähettäisi ihmisille avuksi. Hän valitsi kilpailijoiksi hevosen ja petolinnun. Niiden piti edetä tietty matka ja voittaja olisi ihmisen apulainen. Hevonen voitti, se eteni kaiken aikaa. Petolintu sen sijaan saalisti matkalla ja se hidasti etenemistä. Hevosesta siis tehtiin ihmisen kumppani, viestin viejä, ja se oli liitossa auringon kanssa. Hevonen on täällä usein esillä erilaisissa koristeluissa.

Se Lukonajovon suuri tilaisuus, jossa olimme - palaan siihen vielä hieman. Se oli käsittääkseni vain ersäläisten juhla, heidän rajanaapureitaan ovat moksalaiset ja tsuvassit. Näihin jälkimmäisiin kulttuureihin ja ihmisiin meillä ei ollut aikaa tutustua. Tuo mahtava tilaisuus on järjestetty joka vuosi, vuodesta 2004 lähtien. Päivä on juhlapyhä. Toisaalta perinne on vanha, mutta se lakkasi noin 250 vuotta sitten syntyäkseen taas uudelleen. Kumpareella rukoilleet ottivat maasta kourallisen multaa ja rukoilivat mm. sadetta. ("Patsankoo" vai mitä sanaa mahtoivatkaan toistaa...). Ihmiset käsi kädessä kiertyvät spiraaliin ja kun spiraali on valmis, kiitetään Jumalaa.

Olimme 600 kilometrin päässä Moskovasta. Kilometri = se etäisyys, jonne ääni kantaa! Paikallisten sanojen merkityksiä:

- Itkeminen = kutsuu äitiä

- Halata = pitää kiinni selästä

- Rakasteleminen = kulkea Jumalan tietä.

Jostain syystä muistiinpanoni loppuivat tähän, ei kait ollut tilaisuutta kirjoitella tai välillä kirjoittamisen unohti kun oli niin lystiä tai vihko jäi autoon! No, kuvien perusteella kahlaan blogiosioni loppuun.

Meillä oli tilaisuus palata Saranskiin, pääkaupunkiin. Olimme siellä aiemmin yötä ja koimme hurjan sateen ja ukonilman, mutta kaupunkiin emme ennättäneet tutustua.

Poikkesimme "Lukomorjeen" syömään.

Kävelimme sinne autoltamme kauniiden talojen ohi.

Kävelimme myös läpi kukkivan huvipuiston.

Vettä satoi roimasti! Ravintola oli viehättävä (mutta siellä ei ollut vessaa!)

Söin todella hyvän borssikeiton.

Tyytyväisiä ruokailijoita.

Ja sitten kaupungille kävelemään. Saimme todeta, että Saranski on kaunis kaupunki! Sekin oli yksi MM-fudis-kaupungeista (edellä jo kerroin Ronaldosta). Kysyin, ovatko runsaat kukkaistutukset perustettu kisojen takia. Ei, kaupungin kauneuteen satsataan ilman kisojakin!

Komea (mutta melko uusi) kirkko.

Perhe on tärkeä!

Taustalla näkyy kisoja varten rakennettuja, kivan värikkäitä kerrostaloja.

Jalkapallo kukkaistutuksissakin!

Ikuisen tulen rakennus.

Tätä ihanaa miestä sai halata, vaikkei mikään pehmotyyppi ollutkaan! (Kuva: Petri)

Luulin muistavani kuvieni rakennukset, mutta enpähän enää muista, mitä olivat. Komeita kuitenkin!

Kuvien kivinen mies on jälleen Pushkin, eläväisempi on Pjotr. (Päivän aikana jossain vaiheessa käytin taas kerran Pjotrille elekieltäni: kuinka kovasti tykkään saunoa - olin siis pettynyt, kun en ensimmäisenä päivänä päässytkään ohjelman mukaisesti savusaunaan...)

Jatkoimme kävellen kirkon kukkulalta matkaa isoon puistoon - olisin viihtynyt siellä koko päivän! Upea puisto, paljon kukkaistuksia, patsaita, tunnelmaa..

Löytyi taas Leninin patsas - jotenkin kiehtovat minua...

Jätskikärry oli kait sateen vuoksi tylysti kiinni.

Hänkin, kasveista tehty viritelmä, on Pushkin!

Pjotr kysyi, onko joukossamme Vysotski-faneja, voisimme kävellä hänen muistomerkkinsä luota. Oli, ainakin yksi, diggaan tosi paljon! Kysyin, onko hänellä jotain tekemistä kaupungin kanssa. Ei, mutta tykätään. Minä höpö olin aivan myyty... biisit alkoivat soida mielessäni...

Puisia kaunottaria!

Ja eikös Pushkin taas siinä...

Huumori-ihmisiä nämä täkäläiset! Puri mukavasti omaan huumoriini. Olisipa todella ollut kiva kiertää koko valtava puisto, mutta siihen ei tällä kertaa ollut aikaa. Meitä odotti ensimmäisen päivämme museon ihanat ihmiset jäähyväisaterialle!

Heti kun saavuimme, Astaa kutsuttiin??? Ja hupsanhei, Pjotr oli ymmärtänyt elekieleni - savusauna oli lämmitetty! Olin ihan vaan varmuuden vuoksi pakannut kassin saunakamppeille - olin heti valmis tuohon ihanuuteen! En saanut muista naisista seuraa, nautin ihanan saunan ihanista löylyistä vain itseni kanssa. Olin lähes liikuttuneen onnellinen. Olisin viihtynyt saunassa tunteja, mutta se ei tietty olisi ollut kohteliasta eikä siihen olisi ollut aikaakaan. En tiedä, mitä toiset tekivät saunoessani, mutta palattuani hihkaisin lämpimät kiitokset saunasta ihanille ihmisille. Naiset alkoivat höösätä, minun olisi pitänyt laittaa nuttu päälleni jotten vilustu. Kieltäydyin kohteliaasti, ei ollut kylmä. Mutta huivi minun oli pakko laittaa päähäni, suostuin sovinnolla. (Miehiä kävi saunassa, onneksi en vain minä, olisi ollut noloa)

En siis vilustunut, vaan nautin elämästäni täysin palkein! Taiisin olla eloisin tyyppi ryhmästämme, yritin eläytyä paikallisten ilonpitoon. Toivottavasti kukaan ei pahastunut ei-suomalaisesta käytöksestäni - halusin vain osoittaa kiitollisuuttani vieraanvaraisuuteen, huolenpitoon, viihdyttämiseen, kaikkeen! Joudin käyttämään kielettömiä konsteja, enimmäkseen onnistuin - tulin ymmärretyksi. Olin onnellinen.

Taas pöydät notkuivat herkuista!

Laulu raikasi, ruoka maistui, juoma virtasi - tunnelma oli erinomainen!

Minun suosikkinaiseni! Hän sai siirrettyä upeasti ilonsa minuun, aidosti, eikä minua edes kamalasti ujostuttanut lähteä  iloon mukaan. Ihailin hänen iloisuuttaan (joka vaikutti aidolta!), laulutaitoaan, intoaan, sydämellisyyttään. Jos häntä ei olisi ollut, en olisi ollut yhtä reipas!

Huomasin, että ystävyys syntyi myös museon emännän ja Marjatan välille.

Musiikista vastasi hän, suosikkinaiseni puoliso.

Kamerat olivat aktiivisessa käytössä, ei ihme!

Tiukka saunanpuhdas halitus Svetlanalle, aiemmin kertomalleni kuvataiteilijalle.

Vassili, ensimmäisen illan/yön isäntämme oli mukana jäähyväisissä.

Aiemmin mainitsin Vassililta ostamastani ihanasta puutyöstä. Kuva on otettu ihan muualla, mutta ei haitanne. Siinä on mikä lie haltija kuusen vieressä, maassa kasvaa tatteja ja kori on niitä täynnä. Tämäkin veistos saanut jossain ensimmäisen palkinnon. Tarkemmat tiedot minulta puuttuvat. Mutta näin on. Kun seuraavan kerran sienisaalis on sellainen (kerran oli!) että neljä perkaajaa eivät pöydän yli näe toisiaan, laitan tämän sienivuoren huipulle ja seurailen sen laskeutumista pikkuhiljaa alemmas... Mun lemppari!

Siirryimme ulkotiloihin jatkamaan ilottelua. Ei pelkkää laulua/soittoa, vaan myös tanssia. Minut kaapattiin mukaan tanssiin, olipa kivaa!

Vesalla oli aitiopaikka! Taustalla se ihana savusauna.

Poistumistunnelmat olivat sekä iloiset että kaihoisat!

Ja vielä yhteiskuva (Petri). Minulla komia saunakassi tietty mukana... Onnellisena!

Matkasimme autollamme junalle. Juna vei meitä yön yli Moskovaan. Kolmen naisen hytissämme havahduimme varhain aamulla, että seurassamme on ihan komea mies! Kukaan meistä ei ollut kuullut, että hän oli tullut hyttiimme toiseen yläsänkyyn nukkumaan. Näin jälkeenpäin en muista, jäikö hän ennen Moskovaa junasta, mutta ei kuitenkaan missään vaiheessa häirinnyt rouvien aamutouhuja...

Etukäteen hirvitti ajatus aikataulustamme. Juna saapuisi Moskovaan kuudelta ja lorvimisaikaa olisi myöhäiseen iltaan asti ennen kuin junamme Suomeen lähtisi. Mitä voi tehdä Moskovassa kuudelta aamulla? Nukkua? Maleksia kaupungilla ja odotella elämän alkamista? Juna-asemalla oli hotelli, menimme kaikki ovesta sisään, sen tiloihin urkkimaan ja kyselemään. Huoneita ei ollut montaakaan vapaana. Jotkut meistä olivat halukkaita majoittumaan, kaikki eivät. En ole ihan varma, saivatko kaikki halukkaat huoneen. Me Marjatan kanssa saimme.  Ei ollut edes ihan hirvittävän kallis, kuten Moskovan hotellitaso on. Olin huoneesta erittäin iloinen. Nukuin yhteen soittoon yhteentoista asti. Herättyäni mietin, miten ihmeessä huoneettomat ovat jaksaneet lorvia kaupungilla.

Muistaakseni (kun ei ole muistiinpanoja!) meillä oli sopimus, että määrättyyn aikaan tapaamme tuon hotellimme edessä. Ihan muutama joukostamme siihen saapui. Lähdimme kimpassa metrolla kaupungille. Teimme turistikierroksen kerrosbussilla, yläkerrassa. Se oli antoisa kierros, ison kaupungin komeita nähtävyyksiä. Jossain vaiheessa poistuimme bussista, etsimme ruokailumestaa. (Minulla tässä vaiheessa kamera ei ollut käytössä, unohdin ladata... ehkä hyvä, tämäkin blogi olisi paljon pidempi.. mutta toisaalta, kun ei ole kuvia, muisti on hatara...). Menimme syömään, paikan nimi oli muistaakseni jotain Muumipappaa tai -peikkoa. Nimestään huolimatta se oli bisnestyyppien lounasravintola, aika fiini. Mutta lounas oli monipuolinen ja edullinen. Osa meistä muutamasta ryhmäläisestä nautti lounaansa terassilla, osa sisätiloissa, kuuluin ensimmäisiin. Mitähän sitten? Kävelimme kaupungilla, jotkut kävivät kirjakaupoissa, jotkut halusivat tallailla omia polkujaan. Jotkut huristivat metrolla asemalle (minä joukossa). Sain vielä nauttia huoneestani.

Oli sovittu treffiaika hotellimme edustalle.

Tää heppa on hyvä tunnusmerkki, jos tarttet asemalta joskus yösijaa...

Hotellimme aulakin viittasi johonkin vastikään tapahtuneeseen..

Asemat ovat huiskeisia!

Kukaan ei eksynyt, kaikki olivat kohtaamispaikassa ajallaan. Jotkut olivat tosi väsyneitä - oletan - aamukuudesta jo liikkeellä. Kukaan ei valittanut. Juna lähti ajallaan.

Junan ikkunasta maisema, Viipurin kieppeillä.

Osa joukostamme poistui jo matkan varrella kotiinsa - halit ja moiskuhyvästit! Mahtavan ihania olivat matkalaiset, kiitos teille kaikille yhteisestä rupeamasta! Mielelläni kuulisin teistä kommenteissa. Koska en osaa venäjää, voisitte tarkentaa ja oikaista virheellisiä kohtia. Olen kuitenkin iloinen siitä, että "kielettömänä" sain jotain aikaan, kiitos "kielellisten".

Keitähän tapaan matkoillani seuraavilla kerroilla? Kiitos matkakumppanit kaikesta: Ulla, Juha, Marjatta, Marjukka; Risto, Kyllikki, Kalevi, Simo, Raija. Petri.

Nyt palaan normaaliarkeen.

Tuon kuvan nappasin palattuani Hertsikan siirtolapuutarhan mökilleni, poimittuani puskista notkuvat vadelmat. Tuo ei liity tähän tarinaan, mutta liittyy meikäläiseen... palaillaan aiheisiin. Ois kiva kuulla ryhmäläisiltä, mitä olen ymmärtänyt tulkinnoista väärin ja mitä oikein. Ja mitä te reissullamme koitte, oliko pääpiirteissään samansorttinen (toki oli), mutta mitä muuta kivaa saitte kokea!

Hymyilemisiin. Seuraavissa blogeissani on taas silkkaa arkea.