Tein pari korjausta edelliseen. Ihanan taiteilijanaisen nimikin löytyi, kiitos yhden ryhmäläisemme: Svetlana Vladimirovna Nesterova. Tänään minut kutsui fb-kaverikseen Natalia Abrosimova. Hyväksyin ystäväksi toki, ja huomasin hänen kirjoittaneen meidän kolmen naisen edellisen yön isäntämme nimen - ei Vasilji vaan Vassili. (Korjasin nämä tekstiin).

Tässä Natalia. Hän oli museopäivämme tulkki. Opiskelee Tallinnassa, osaa hyvin myös suomea. Ihan tiedoksi, että hän ystävineen esiintyy su 19.8. klo 12 Venäjän kulttuurikeskuksessa Helsingissä Nordenskiöldinkatu 1:ssä suomalais-ukrilaisten kansojen festareilla. Toivoisi näkevänsä ryhmämme jäsenistä mahdollisimman monia siellä! Natalian ryhmän nimi on "Kileine"/"Koivu". Minäkin toivoisin tapaamisia ja myös muiden ystävieni innostusta tulla paikalle!

Ja eteenpäin! Seuraavana aamuna emäntämme oli tehnyt maailman parhaita vihannesplättysiä. Mussuttelin niitä ehkä häpeällisen monia... Matka jatkui. Poikkesimme Kansallisen kulttuurin keskukseen/museoon Athjassevoon.

Yksitoista sodan ja yhdeksän työnsankaria kunniakujalla pihassa.

Kahden vuoden ikäinen muistomerkki Afganistanin sodan veteraaneille. Sodan veteraanien muisto/juhlapäivää vietetään 23.2.

Taustan kirkko on ainutlaatuinen malliltaan, muodoltaan. Se on rakennettu vasta vuonna 2015. Kivetyksin on kuvattu maailmanlaajuiset eläimet (en mennyt kyllin lähelle).

Astahdimme sisään museoon. Se on seudun uusin museo, perustettu 15 vuotta sitten. Museon perustamiseen tärkeissä rooleissa olivat sota ja työnsankarit. Luontoa ja sen eläimistöä on museossa kuvattu laajasti. Seudun eläintentäyttäjä on kuuluisa kautta maailman (nimeä en tiedä), hän kuoli ihan vasta, kaksi kuukautta sitten. Hän on opettanut lapsensa jatkamaan työtään. Museon komeista tiloista löytyy 100 ammattiesittelyä, monenmoisia metsä-, talous- ja käsityövälineitä, myös kudonnaisia ym.

Täytettyjä eläimiä - ehkä tykkään eniten tuosta keltaisesta pallerosta...

Kuvan nappasi Juha. Taustalla museon erinomainen opas.

Taustalla taitaa näkyä uuni. Se on 4 000 vuotta vanha keksintö. Uunin lämmittämisen jälkeisenä päivänä se toimi myös saunana: sinne mentiin istumaan! Vaikka naisilla oli vankka asema kulttuurissa, miehet toimittivat pöytärukouksen. Varsinaisia maljapuheita ei pidetty, mutta esimerkiksi naisten omissa rukouksissa toivottiin lasten saantia. Kylien välillä oli isompia yhteisiä rukoustapahtumia.

Ei museokamaa, mutta silti museossa - söpöjä!

Ei museokamaa, mutta silti museossa - ei kovin söpöjä. (Kuva Juhan ottama)

i 

Juhla-asujen värit värjättiin itse. Työtä teki jopa 50 naista. Jo 5-vuotiaana aletaan tehdä kapioita. Opas antoi nimiesimerkin: Jos joku menee naimisiin Petrin kanssa, vaimosta tulee Petrinji. Täällä kulttuuri on enemmän naisvaltainen (silti) kuin yleensä Venäjällä.

Eipä luulisi, että muutama vuosi sitten toisaalla näin helmitaulun postivirkailijan työvälineenä. Kuvan helmitaulu on 80 vuotta vanha.

Heikäläinen voikirnu näyttää jotenkin kevyemmältä käyttää kuin meikäläinen - kammesta vain vääntää!

Arvostettua käsityötä.

Paikalliset kansallispuvut ovat tosi upeita - nukenkin päälle puettuna.

Etualalla tuolinpäällinen, tilkuista tehty. Samanlainen oli yöpymiskodissamme.

Museo oli monipuolinen. Tässä kaksi historiasta tuttua herraa.

Tältä seudulta lähti toiseen maailmansotaan (1941 - 1945) 15 000 miestä, heistä elävänä palasi 7 000. Vaan sittenkään ei vain miehiä, paljon oli myös naissotilaita.

Pääsin tuulettamaan! (Kuva Petrin ottama)

Olimme matkalla seuraavaan kyläämme, Urusovoon (toivottavasti tulkkauksissa nämä kylien nimet ovat oikein, toivoisin!). Se on 700 asukkaan kylä. Iloisin mielin matkasimme kaiken sen "hemmottelun" jälkeen, jonka Tavlassa saimme. Taatusti ovat yhtä ihania...

Seremonioin meidät otettiin iloisina vastaan, isänmaakansa. Meillä on yhteiset esi-isät. Ei tiedetä, kuka lähti ja mistä, mutta sukulaisia olemme!!! Meitä kestittiin parhaalla mahdollisella tavalla, koska "olemme kylään tulleet ja koska maa on heille itselleen niin rakas". Kiitollisina ja ylpeinä otimme vastaan tiedon, että olemme ensimmäinen suurehko ryhmä (meitä siis 11) kylässä.

Saavuimme isohkoon rakennukseen, joka oli sekä koulu ja päiväkoti.

Tässä rakennus.

Saavuimme tällä "omalla autollamme".

Ja hän on hurmaava kuljettajamme. Kertoi nimensäkin, mutta toistuvista ? huolimatta, kieleni ei kerta kaikkiaan kääntynyt toistamaan hänen nimeään, saati kirjoittamaan. Mutta ei väliä sillä. Hienosti meitä kuskaili tämä herra X.

Saapuessamme uuteen hemmottelukohteeseemme pilvet roikkuivat "puhuvina". Ja niinhän kävikin, että illanviettomme aikana satoi. Onneksi eilen (helle) olimme ulkotiloissa koko päivän ja tänään (sade) sisätiloissa, viihdyimme!

En ole kulinaristi, enkä yleensä ota kuvia ruuista. Mutta tällaisilla eksoottisilla matkoilla teen kuvanottopoikkeuksen! Ja kuten kuvista voi nähdä, meitä taas hemmoteltiin! Meille oli valmisteltu juhlapöytä: kansan perinne antoi parastaan! Luettelenpa, mitä pöydässämme oli siinä järjestyksessä, minä panin merkille: vichyä, palvilihaa, marinoitua tomaattia, munapiirakkaa, munia, perunaa, blinejä, hunajaa, sultsinoita, hapankaalia, sisäelimiä, kaali- ja lihapiirakkaa, kurkkua, jotain piirasta, lihaseljankaa, sekametelisoppaa - ehkä muutakin, kaikkea en ehkä pystynyt silmäilemään... Niin, ja tietysti sitä paikallista janojuoma...

Ihan pikkutytöstä saakka happamat maitotuotteet ovat sellaisia, joiiden kanssa en ole vieläkään päässyt sinuksi, ei vaan mene alas, hajukin etoaa (ristikkosana). En halua tehdä siitä mitään numeroa koskaan. Annoin annokseni Juhalle, joka tykkäsi tuosta kuvan juomasta. Se valmistetaan siten, että laitetaan lasillinen maitoa uuniin ja myöhemmin siihen lisätään lusikallinen smetanaa. Ihan hyvältä näyttää!

Tarjoiluluukku, sitä ehkä käytettiin ruokaryppäidemme noutamiseen, mutta me - arvovieraat - sitä emme käyttäneet. Aivan käsittämätöntä vieraanvaraisuus ja myös se, että olemme arvovieraita - minua hieman nolottikin olla sellainen, tavistyyppinä....

Vasemmalla tämän kylän isäntämme. Olen jonkun pyytänyt kirjoittamaan muistivihkooni hänen nimensä, mutta nou nou, venäjäksihän se on. Keskellä "kestoisäntämme" ja vierellään tämän kylän pääemäntä.

Pitäisi aivan heti saada blogi tehdyksi reissun jälkeen, muisti on niin tosi harva ja katoava. Nyt on pieni oikosulku! Mutta joka ei ole ollut tällä matkalla, ei tiedä, vaikka puhuisin suuria pöpöjä. Sopikaamme niin, että poistuttuamme tuosta mahtavasta tilaisuudesta, lähdimme lähteelle ja kirkolle, eikä satanut. Kävelimme sinne kunnon rupeaman kylänraittia - sellaisia rakastan. Tulee napsittua mahdottomasti kuvia... Annoin itselleni luvan lopettaa tämän pätkän tähän, ihan riittävästi on kuvaa ja sanaa. Jatkuu sitten taas... Väliaikaterkut mukana olleille, muillekin toki!