Niin ne tunnit, päivät, viikot, kuukaudet kuluvat. Enää hujaus jouluun ja siihen, kun valo voittaa pimeyden. Hyvää kannattaa odottaa. Odotellessakin tapahtuu kaikenlaista mukavaa kun vaan viitsii lähteä liikkeelle (olen mestarijahkailija!). Osa marraskuun tapahtumistani kuvitettuna seuraa tässä. 

Esittelin marraskuun alkupuolella Annelle ja Markulle Käpylää. Kapusimme mm. Taivaskallion huipulle. Sen ansiota suurelta osin oli sodan aikaan se, että Helsinki ei kovin pahasti tuhoutunut pommituksissa (tykkipuolustus). Taivaskallio oli Helsingin korkein paikka merenpinnasta mitattuna, mutta nyt kait jokin täyttömäki on yltänyt ylemmäs. 

Taivaskallion huipulla on lammikko.

Huipulla on edelleenkin linnoituksia ja tykkejä. Toivottavasti niitä ei koskaan enää tarvita.

Taas bongasin yhden käpyläläisen sähkökaappitaideteoksen.

Mitä olisikaan eloni ilman Torro-käyntejä. Olin siellä Tuula-serkun ja miehensä Pekan kanssa. Poimimme yltiöpäisesti suppiksia ja jonkin verran karpaloita.

Suolla oli mielenkiintoisen näköinen kakkaläjä, vihertävä ja löysähkö. Laitoin kuvan Luonto-ryhmään. Useimmat arvelivat jätöksen kuuluvan peuralle, jonka ravinto on syksyllä erilaista kuin kesällä.

Aika monta kertaa tutuksi tullutta puuhaa Syys-Astalle! Kuvissa Tuula ja Pekka.

Superkaunis suppisyksilö. 

Humala illan hämyssä ulkoterassia reunustamassa.

Tässä vaiheessa jo viikko marraskuuta kulunut. Koitti kiireinen leipomisrupeama. Tein erilaisia suolaisia piirakoita keskimmäisen lapsenlapsen synttäreille. Synttäripäivä oli lauantai. Ennen tuota juhlaa ennätin piipahtaa kutsuttuna vieraana lounaalla Old Sophiessa, lähimpänä kotiani olevassa ravintolassa. Kutsujana olivat Suurperheisten talojen aktiivit. Kutsun sain siksi, että kirjoitin taloissa asuneista kirjan vuosi sitten. 

11-vuotias sankaritar Aila-ihanainen.

Etualalla piirakkatekeleitäni, kaikki eivät kuvassa näy.

Ystävykset Päivi ja Anu.

Otin vanhan ajan tyyliin pari ryhmäkuvaa juhlaväestä.

Sankarittaren isosisko Selma.

Railin kanssa meillä on tapana lähes viikoittain tehdä sauvakävelyretki (tai ratikkamatka) jonnekin. Olin Railia bussipysäkillä vastassa. Kävelimme Koskelasta Pikkukoskelle. Päämääränämme oli Tuomarinkylän kartano, mutta jostain syystä emme sinne löytäneet. Ei haitannut. Ihan riittävästi tarvoimme hyisessä tuulessa.

Valtimontien kallioseinämä. 

Edelliset graffitit ovat tunnelissa sillan alla. Hienoja!

Nämä Pikkukosken "graffitit" eivät ole hienoa nähneetkään...

Pikkukoski, kesäinen uintipaikka.

Kuvattomia rupeamiakin mahtui marraskuuhuni. Ensimmäinen kerta koronan aikaan oli Suomen Pankin eläkeläisten lounas kerholla. Oli ilo tavata kavereita (kävin marraskuussa myös teatterissa ja Kulosaaren kartanon saunassa). 

Snellmaninkadun sähkökaappitaidetta. Kuvan nappasin, kun vakkariryhmämme jatkoi kerholta Corneriin ns. yhdelle jatkamaan turinoita. Voimaannuttavaa! (Otin vain sen yhden, riensin kotisaunaan)

Edellä taas käpyläläisiä sähkökaappeja. Olen muutaman kerran noutanut nuorimman lapsenlapseni Linnean päiväkodistaan. Vihdoin on koittanut aika tutustua häneenkin paremmin, ihanaa!

Ostin halvalla Tokmannilta ihanan jouluruusun. Vein sen parvekkeelle, ei viihtynyt sisällä (se on ihana kukka - lykkää kukkian kevättalvella lumen läpi!)

Helsingin Laulelmanystävien (HELY) laulemaillat panimoravintoa Bruuverin kabinetissa ovat vihdoin alkaneet, ollut pari kertaa pitkän koronatauon jälkeen. Aina on jokin teema, nyt Tangot. Hyvin sujui trubaduureilta tangolaulutkin - jos ei muuten niin ei-tango tangoksi sovitettuna. Olipa taas hieno ilta!

Kuvat eivät ole hyviä. Johtuen pitkästä tsuumauksesta ja siitä, että esiintyjien takana on ravintolan panimotilat.  

Ensimmäisessä kuvassa Matti "Seppis" Seppänen ja Petri Jussila. 

Katariina Riutta ja Liisa Eskola.

Katariina sai houkueltua veljensäkin, Kari Riutan estradille.

Ilta päättyi Satumaa-yhteislauluun. Esiintyjät kokoontuivat vielä kimpassa lavalle sitä soittamaan ja laulamaan.

Kello oli noin yhdeksän illalla laulelmaillan päättyessä. Niin pimeää jo, paitsi olihan Kampissa valoja: valoa kansalle, joka pimeydessä vaeltaa...

Ja taas Railin kanssa retkeilemään. Nyt matkasimme Elfvikin kartanoon Espooseen. Ystävämme Synne oli viestitellyt, että siellä on loppusuoralla valokuvanäyttely Torron suosta. Sinnehän oli pakko mennä, mun rakas suo!

Kartanon päärakennus. Vuonna 1896 vapaaherra Standerskjöld osti 187 ha maata ja antoi sen rakennukselle nimen Elfvik. Mies kuoli vuonna 1900. Hänen Elvira-vaimonsa rakennutti uuden päätalon vuonna 1904 (joka kuvassa). Elvira kuoli vuonna 1955, mutta Lise-tytär asui talossa kuolemaansa asti, vuoteen 1974. Valtio osti paikan vuonna 1981 ja Espon kaupungista tuli vuonna 1985 rakennuksen ja alueen omistaja.  

Raili tunnelmoi.

Ihana ovi!

Monta kaunista takkaa. 

Jostain syystä läppärini ei suostunut siihen, että olisin rajannut kuvat siistimmiksi, nyt suttuisen näköisiä. Mutta kuvat ovat hienoja! Ensimmäiset kuvat ovat Teuvo Rämäsen.

Seuraavat kuvat Liisa Karikuusen. Kuvia oli aika paljon, tässä vain muutama. Tykkäsin kovasti, totta kai!

Maisema oli pienessä huurassa. Jonkun edellämme kävelleen rakkaudenosoitus.

Taustalla meri, etualalla haka, jossa kesällä on lehmiä ja vihainen sonni (kyltissä kerrottiin).

Ja taas kohti uusia seikkailuja! Anne-ystäväni kanssa päätimme mennä junalla Hyvinkäälle kovasti tykkäämämme tuttava-duon Ulla-Marian ja Eeron konserttiin. Serkkuni ja miehensä asuvat Hyvinkäällä, ihanaiset hakivat meidät asemalta ja palauttivat konsertin jälkeen. Matkaa oli viitisen kilometriä todella viehättävään Salonkiravintola Neilikkaan. Rakennus on ollut aiemmin ministeri Olavi J Mattilan koti. Kodinomainen se oli vieläkin. Paikka on lähinnä tilausravintola, mutta siellä on noin kerran kuukaudessa kaikille avoin brunssi, kuulemma erittäin herkullinen.  

Pimeää oli ulkona, lyhdyt valaisivat reitin sisätiloihin. 

Seinällä on Mattilan muotokuva. 

Jo joulun tunnelmaa. 

Ulla-Maria ja Eero (Nikolai). Suosittelen lämpimästii tätä taitavaa duoa esim. kotikonsertteihisi tai juhliisi (saat lisätiedot minulta, jos innostut). Me pitkämatkalaiset saimme jopa esittää toivelaulumme. Minun toiveeni oli Tyttö ja tanssiva karhu, Annen toive oli Myrskyluodon Maija.

Ja minne veikään seuraava retkeni? Pirjon kanssa Kulosaareen. Loppukesästä tutustuin Oskariin, joka terottaa työkaluja ja tekee mm. hienoja metalli- ja puutöitä (puukkojen ja muiden työkalujen tekeminen lähellä sydäntään). Oskari oli pyytänyt minua joskus tulemaan verstaalleen, sovimme päivän. Oli erittäin mielenkiintoinen, mukava ja opettavainen rupeama. Ja Oskarihan on aivan hurmaava nuorimies (nukkui rokuliin, heräsi kun soitin hänelle kadulta kotitalonsa luona - muutamassa minuutissa pörröpää hyväntuulisena oli jo seurassamme - kello oli tuolloin yksi iltapäivällä).

Verstasnurkkaus (oikealla) sijaitsi Kulosaaren kaupunginosalaisten valtavan isossa väestösuojassa (etualalla jostain syystä pitsauuni trukin syleilyssä). Siellä on autotalleja, verstaita, korjaamoja, kuntosali jne. 

Oskari.

Väsäilin tämän osion Torrolla. Ulkona on aivan pimeää, mutta sisällä tunnelmallista. Nyt eletään joulukuun toista päivää. Mukavaa joulun odotusta - älkää kaatuilko!