Huomasitko, että miltei putkeen vetäisin kaksi Mordva-osiota. Haluaisin jo pikkuhiljaa päästä tähän päivään blogissani, mutta jostain syystä vaan haluan kirjoittaa aika tarkasti kaiken sen, minkä matkasta sain irti - hyvästä, ainutlaatuisesta matkasta!

Tiet olivat usein aivan hirveän kuoppaisia. Paikkani autossamme oli sellainen, että pyörän kohta esti minut istumasta suorassa, istuin hieman sivuttain, toinen kankku rautaisella penkinreunalla. Yhdessä montussa automme pomppasi pahasti, niin pomppasin minäkin, korkealle. Pudotessani takaisin penkilleni reiteni pamahti niin mojovasti siihen rautaan, että luulin pyörtyväni - sattui hemmetisti. Mutta en pyörtynyt, pieniksi jäivät vammat! Ja matka jatkui ilman suurempia tuhoja. Tässä vaiheessa kehaisen kymmenen hengen (+ Petri) seuruettamme. Kukaan ei kiukutellut, myöhästellyt, diivaillut, mollannut, sanonut pahoja sanoja. Mainio ryhmä! Kaikki paljon reissanneita, tottuneet moneen, sopeutuneita. Mahdoinkohan jo mainita aiemmin, että ryhmämme ainoa pariskunta Kyllikki ja Risto, olivat samalla Petrin Udmurtian-matkalla muutama vuosi sitten kuin minäkin (Kaisalta heille terveisiä!). Kalevi puolestaan oli samalla Moldovan-matkalla. Kyllikin erinomainen venäjänkielentaito oli mainio lisä tulkkauksiin!

Ja matka siis jatkui. Ajettiin Boldinoon. Olikohan hotellin nimi Lukumorje, jotain sinne päin.

Kömpiessämme autostamme hotellille näimme ihanan morsiamen, matkalla samaan paikkaan. Itse asiassa näitä häitä vietettiin hotellimme juhlasalissa myöhään yöhön ja pidot jatkuivat seuraavana päivänäkin. Jatkuivatkohan seuraavinakin päivinä, sitä en tiedä. Iloinen oli meininki ja sai hymyn vanhan huulille...

Hotellin aula.

Hotellin käytävä.

Olen hehkuttanut ihania, ystävällisiä ihmisiä pitkin matkaa, mutta nyt tuli poikkeus. Mutta eikös sanotakin, että poikkeus vahvistaa säännön. Ensinnäkin hotellin aulassa sisääntulomme oli silkkaa sähläystä. (Minäkin olin varannut yhden hengen huoneen reissulleni, mutten sellaista saanut, miksi, en tiedä). Portieeri vai mikä lie titteliltään, löhösi sohvalla. Yleensä on totuttu siihen, että sellainen ammattilainen auttaa saapujia raijaamaan laukkunsa kerroksiin (varsinkin jos ei ole hissiä). Tämä ei sitä tehnyt. Respan nainen huusi miehelle jotain, nousi sentäs ylös. Myöhemmin tosin näin saman miehen aktiivisena: komensi tupakoitsjoita hoitamaan hommansa kauempana sisäänkäynnistä ja kielsi lapsia pelaamasta palloa hotellin edessä. Jotain sentään.... Kävipä siinä respassa niinkin hauskasti, että partaisen Juhan passia tarjottiin minulle - pitääpä ottaa ladyshave käyttöön...

Viivähdimme tovin huoneissamme, sitten halukkaat lähtivät kävelykierrokselle tutustumaan hotellin lähikulmiin. Hotellissamme kuulemma asui häävieraiden ja meidän lisäksemme mm. 40 museojohtajaa.

Treffit hotellin katoksen alla.

Komea kirkko. Pushkinin isoisä rakensi kirkon 1700-luvulla. Pushkinin nimeä kantaa kirjasto ja koulu.

Bajamajat - kansainvälinen helpotushotelli!

Viisi vuotta sitten kaupungissa oli festivaali. Vasemmanpuoleiset patsaat ovat Pjotrin veljen tekemiä männystä, oikean puoleinen patsas jonkun muun tekemä, pajusta. Tekivät nuo hienot patsaat viidessä päivässä!

Tässäkin Pushkin.

Lammet muodostuneet 1700-luvun lähteistä.

Kävelylenkin jälkeen oli aika murkinoida hotellissa. Hyvää oli ruoka. Ja juoma. (Koko matkamme ajan ruuat olivat hyviä. Ja juomat.)

Tein Simon ja Kalevin kanssa ostoksia pienen kävelymatkan päässä hotellista sijainneessa lähikaupassa, se oli monipuolinen ruokakauppa, valinnanvaraa. Ostin pullon tarjousbrändiä ja monensorttisia irtokermakaramelleja (ihastuin aikoinaan Moskovassa "lehmäkarkkeihin", mutta muistamallani paperilla varustettuja en nähnyt - ostin sitten viidenlaisia toisenlaisia...). Kauppakeikan jälkeen teki mieleni mennä kaupungille, kello oli vasta noin seitsemän illalla. Ei todellakaan nukkuma/rauhoittumisaikani! Vielä olisi ollut kiva istahtaa jonnekin terassille ja katsella kaupunkielämää. Sain puhuttua Kalevin kaverikseni. Emme löytäneet mitään, emme siis mitään kahvilan/ravintolan tapaistakaan. Pysäytin erään kaverin ja kysyin häneltä, missä on lähin ravintola. Hän kertoi, että on vain kauppoja ja ainoa ravintola on hotellimme. No johan! Menin puiston penkille hotelliamme vastapäätä istuskelemaan, tappamaan aikaa.

Jotain tapahtui! Tsuumasin kamerani. Hääpari tuli kulman taakse. Harjoittelivat kaiketi seuraavan tanssinsa askeleita - eivät tienneet, että heitä tarkkaillaan...

Seuraavana aamuna lähdimme oppaan kanssa uudelleen samoihin maisemiin, joissa ilman opastusta olimme edellisenä iltapäivänä kävelleet (tai emme ihan ilman opastusta olleet, olihan meillä Pjotr...)

Portista sisään, Pushkinin maailmaan, Pushkin-museoon!

Tässä keltaisessa rakennuksessa Pushkin on asunut.

Pushkin itse.

Meillä Suomessa kultapallot eivät vielä kukkineet reissuun lähtiessäni.

Museossa ei saanut ottaa valokuvia ilman erillistä maksua. Minulla ei tarvetta kuvaamiseen ollut. Mutta jotain kirjoitin ylös. Opas kertoi Pushkinin olleen 165 sentin pituinen, kiharahiuksinen, sinisilmäinen mies. Hän pukeutui yleensä tummaan pukuun. Hän tuli ensimmäisen kerran nuorena miehenä tähän kartanoon vuonna 1830, kaikkiaan hän vietti täällä aikaansa kolmesti (seuraavat vuodet -33 ja -34).  

Pushkin rakastui kuuluisaan moskovalaiseen, varattomaan kaunottareen. Pushkinin isä antoi pojalleen maaosuuden, jotta häät voitaisiin järjestää. Maakaupoista sovittiin paikan päällä. Tuossa tilaisuudessa täytyi todistaa, ettei sairasta koleraa. Dokumentteja maakaupoista täytyi odottaa neljä kuukautta.

Näissä tiloissa Pushkin loi yli 500 erilaista teosta neljän kuukauden aikana. Talon huoneet on entisöity löytyneiden Pushkinin piirrosten mukaisesti. Vuonna 1833 mies viipyi talossa kuukauden. Hän rakasti Pietaria, ja hänen vaimonsa ja kaksi lastaan asuivat siellä. Pushkin teki täällä teoksiaan, joista sai sen verran rahaa, että pystyi elättämään perheensä.( Vaimo oli 10 cm pidempi miestään ja hänen vyötärömittansa oli uskomattoman kapea: 45 cm!)

Vuonna 1834 Pushkinilla oli isoja taloudellisia vaikeuksia. Velkojen takia valtio vei hänen omaisuuttaan. Hän matkusti tänne yrittäen täältä käsin pelastaa mitä pelastettavissa oli. Seinällä näimme viimeisen kuvan hänestä, väsynyt mies. Pushkin toivoi paikan jäävän lapsilleen. Pushkin kuuli ilkeitä puheita vaimonsa uskottomuudesta. Vaikka hän tiesi, etteivät puheet pidä paikkaansa, kunnian miehenä hänen täytyi osallistua kaksintaisteluun. Vaikka taistelu koski vaimoa, Pushkin koettiin myös poliittiseksi, ei-pidetyksi mieheksi. Niinpä tekaistiin kirje, jossa vaimon väitettiin pettävän häntä. Kolmesti Pushkinin ystävät saivat estettyä hänen osallistumisensa kaksintaisteluun, mutta lopulta hän kuitenkin siihen osallistui. Pushkin menehtyi taistelussa 37-vuotiaana vuonna 1837 saatuaan kuolettavan haavan vatsaansa. Nikolai I kunnioitti Pushkinia ja maksatti talon velat, vaikkakin hallitsijan ympärillä olevat ihmiset olivat syyllisiä tähän episodiin. Sittemmin Pushkinin vaimo meni uusiin naimisiin ja sai neljän aiemman lapsen lisäksi vielä kolme lasta. Pushkinin isä kuoli vuonna 1849. Silloin perinnönjaossa Pushkinin veli peri tämän paikan, lapset saivat talon muualta. Sittemmin veli rakennutti tähän taloon lisähuoneita.

Vuonna 1911 talo myytiin valtiolle, jotta se säilyisi. Myyjä oli veljen vaimon pojanpoika.

Siirryimme toiseen rakennukseen, työntekijöiden taloon. Kuulemma museossa on töissä henkilö, jonka isoisoisä oli kirjanpitäjänä Pushkinin aikaan tämän pulpetin ääressä.

Työntekijät maksoivat verot luonnontuotteilla (jauhot, hunaja ym). Tämä nurkkaus oli eräänlainen pankki. Tässä ulkorakennuksessa Pushkin asui vuonna 1834 päärakennuksen remontin takia. Hän sai järjestettyä talonpojilta sen verran rahaa, että talo säilyi.

Matka jatkui...

Bussin ikkunasta vielä kuvaan tämän kaupungin Lenin-patsas.

Lopetan sittenkin tämän osion tähän, enkä yritä päästä loppuun - tulee niin hemmetin pitkä! Jatkan joko heti tai lähipäivinä...