Tätä kirjoittaessani eletään Tapaninpäivän iltaa. Palaan aluksi hieman ajassa taaksepäin, oman joulukuuni kulkuun alusta lähtien.

Kun edellisen kerran olin Torrolla, taisivat kelit olla sellaiset, että valokuvaaminen ei innostanut. Forssan sittarissa otin pari kuvaa. Sukkatelineestä ja lehmistä.

Neilikkakimppu on kotini pöydällä Käpylässä. Sain kukat Annelta. Ne kestivät neljä viikkoa ja neljä päivää. Hieno suoriutuminen leikkokukilta!

Käpylässä on jo vanha perinne: elävä joulukalenteri. Kirjaston rappusilla joka päivä jouluaattoon asti sytytetään kynttilä iltakuudelta ja avataan joulukalenteri. Usein on myös oheisohjelmaa joko siinä rappusilla, sisällä kirjastossa tai ihan toisaalla. 

Menin viihdyttämään itseäni Käpylän kirkkoon, jossa Graduale-kuoro esitti vanhoja ja uusia joululauluja. Tykkäsin kovasti. 

Yksi kirkon katon rajassa olevista reliefeistä.

Saa kait sanoa mielipiteensä? Tykkään Käpylän funkkiskirkon sisätiloista kaikessa yksinkertaisuudessaan. Mutta alttaritaulu ei saa meikäläiseltä kiitosta. Ensinnäkin tuosta väristä ja mallista tulee eräs elin mieleen (tai mulla on vilkas mielikuvitus). Tuo ihmishahmo on jotenkin tökerö. Lintu laskeutuu suoraan alas. Tulee mieleen metsästäjä ja tapettu saaliinsa. Anteeksi tästä. Toivottavasti muut tykkäävät, ehkä olen ainoa arvostelija.

Kirkon seimi.

Kotimatkalla kirkosta napsin kuvia pimenevässä Käpylässä. Puu-Käpylä on erittäin kodikkaan ja viihtyisän oloinen alue, rentoutuu pelkästä katselemisesta. Kuvat yhden pykälän liian pimeitä. 

Kerrostalon parveke.

Käpylän kuuluisa magnolia oli saanut jouluvalot.

En tiedä, erottuuko kuvasta, mutta magnolia oli täynnä terhakoita silmuja.

Tykkään taiteilluista sähkökaapeista. Niitä Käpylässä piisaa! Tämä sattui olemaan ennennäkemätön.

Minulle ei taida tulla joulua, ellen käy katsomassa Stokkan ihania jouluikkunoita! Lapsia en siihen käyntiin mukaani tarvitse. Sisäinen lapseni nauttii suunnattomasti. 

Mannerheimintie. Sitten Stokkan ikkunoita.

Seuraavat kuvat ovat "siitä ikkunakulmauksesta, joka on se tärkein"! Miten valtavasti onkaan jokaisen joulun alla nähty vaivaa tuon ikkunakokonaisuuden koristelussa. Siellä on liikkuvia osia, satuja, ötököitä, ties mitä. Parasta on - kuten joka vuosi taidan todeta - että ikkunassa ei ole hintalappuja. Se on tehty vain ja ainoastaan lapsia ja lapsellisia aikuisia ilahduttamaan. Kiitos siitä!

Tämä on yksi muu ikkuna Stokkalla, vähän väärässä paikassa.

Tuossa uljaassa rakennuksessa lukee edelleen Tallberg tuolla ylhäällä, vaikka firmaa ei enää ole. Yhteen aikaan kulki vitsi: Jos Kullbergilla on talli, mikä on Tallbergilla? (oikea vastaus: rautakauppa)

Se kuuluisa Stokkan kello. Kuinkahan monet tuhannet treffit ovat ihmiset tehneet Stokkan kellon alle... Nytkin venttailijoita oli miltei ruuhkaksi asti.

Ja sepät jaksavat takoa. Ainakaan vielä tuossa vaiheessa eivät olleet saaneet päähänsä tonttulakkia, kuten aiempina vuosina usein.

Ratikan ikkunasta otettu kuva rautatieasemasta. Sateisen töhnäinen ilma.

Olin menossa Tapiolan kulttuuritaloon katsomaan mm. lapsenlapseni tanssiesitystä aiempien vuosien tapaan. Koska mukanani ei ollut puhelinta erinäisistä syistä johtuen, matkani päättyi eteisaulaan. En pystynyt todistamaan koronarokotuksiani. Mutta onneksi sain nähdä juuri tuon tärkeän tanssiesityksen tyttäreni videoimana. Minua kehotettiin menemään määrättyyn huoneeseen, josta voi seurata ohjelman. Ei huvittanut, menin kotiin murjottamaan...  

Tyttären perheessä on ollut kelju syyskausi. Tautikierre: korvatulehdusta, flunssaa, vatsatautia. Monet suunnitellut tekemiset on jouduttu perumaan. Vihdoin löytyi yhteinen "terve" päivä mennä Virpi-ystäväämme tapaamaan koko naisköörimme voimin. 

Hänen hoitokotinsa on Vartiokylässä. Meren rannassa kävelymatkan päässä on viehättävä ravintola, joka iloksemme on nyt avoinna talvisinkin. Ihana korvapuustin tuoksu valtasi tilan. Tunnelmamme oli oiken hyvä!

Pieninkin pisteli miltei koko ison lautasellisen riisipuuroa.

Tässä vaiheessa oli aika sanoa Virpille heiheit.

Tyttäreni oli etukäteen varoitellut, että paluumatkalla minut viedään yllätyspaikkaan. Ei ollut mitään aavistusta, minne. Kun navigaattori alkoi näyttää pientä lukemaa, olimme lähellä siirtolapuutarhamökkiämme. Mutta käännyimmekin Hertzin parkkitilaan. Sieltä ylöspäin noustuamme olin edelleen "eksyksissä". Yllätykseksi osoittautui Helsingin kuvataidekoulun näyttelytila (en edes tiennyt, että niitä kouluja on muuallakin kuin tyttären perheen kotitalossa - siellä molemmat isot tytöt käyvät taiteilemassa kerran viikossa). Menimme siis ihailemaan lasten taideteoksia. 

Aila osoittaa lintupiirrostaan (joka oli ripustettu väärään asentoon!)

Lasivitriinin takana oli Selman keramiikkatyö.

Nuo hurmaavat kissat ovat Selman taidetta.

Olisipa hauska tuolla kiipeillä ja oleilla jos olisivat isompia tai minä pienempi (ja ketterämpi)

Virpi-vierailumme alkoi jo aamupäivällä, jota seurasi samantien tuo näyttelyosuus. Iltapäivällä riensin Marikan perheen kotiin Myllypuroon glögikutsuille. Kuvia en jostain syystä löydä, mutta mukavaa oli! Elmo-koiran paijailu oli erittäin mukavaa... Oli monien menojen päivä! Tuolta vielä metrolla suoraan Kamppiin, jossa oli Bruuveri-panimoravintolan kabinetissa Ajopuut-lauluyhtyeen lauluilta. Sain Annen houkuteltua mukaan. Tuskin katui, niin mahtava oli tunnelma. Hyvillä mielin kotiin, väsyneenä, mutta rentoutuneena. 

Railin kanssa meillä on tapana miltei viikottain "mennä jonnekin". Tällä kertaa menimme Arabiaan. Siellä vartavasten suuntasimme taloon, joka oli meille molemmille ennestään vieras: Bokvillan. Sen on rakennuttanut kirjakauppias Edlund 1870-luvulla perheensä kesähuvilaksi kauaksi kaupungin vilskeestä. Vuonna 1918 siitä tuli Arabian posliinitehtaan johtajien koti. Nyt se on Arabian asukkaiden yhteistila. Kahvilakin siellä on. Idean tuonne menosta sain Olga Vaselovskayan fb-sivulta, taidenäyttely. 

Kissat koristelivat portinpylväitä. 

Komea talo! Siellä voi järjestää yksityistilaisuuksiakin. Hyvät tilat siihen.

Lammassaaren pitkospuut.

Vantaan koski.

Muistaakseni nuo edellä olevat itselleni tutut maisemat ovat Taina Hakalan luomia. Seuraava teos on Olgan. Tällä kertaa huomaan napsineeni vain vähän kuvia taideteoksista - vain niistä, joilla on minulle erityistä tunnelatausta. 

Kivinokan kärki, yksi lempipaikoistani.

Koska meillä ei ollut minnekään kiire, menimme vielä Arabian näyttelytiloihin.

Kas, selfie! Finlaysonin myymälä.

Ulkotilojen komeaa taidetta, etualalla Raili.

Taas löytyi kaksi sähkökaappitaideteosta.

Kävin Myllypurossa joulunalusviikon torstaina otattamassa samanaikaisesti influenssapiikin ja kolmannen koronapiikin. Kummastakaan en ole aiemmin saanut minkäänlaisia jälkituntemuksia. Kävin piikeillä aamupäivällä. Illalla sain sellaisen viluhorkan, mihin kolmikerrospukeutuminen ei auttanut lainkaan. Kahtena seuraavana päivänä olin aivan kanttuvei, täysin voimaton, nuhainenkin. Kotikoronatesti oli onneksi negatiivinen. Lauantaina minun piti mennä Perttiä Lahteen tapaamaan, en mitenkään kyennyt. Arvelin sunnuntain jouluetkojenkin menevän sivusuun, mutta heräsinkin sunnuntaiaamuun aivan pirteänä ja reippaana.  

Koska tyttären perheen ja minun joulupolut eivät ole samansuuntaiset, vietimme joulua edeltävänä sunnuntaina meillä jouluetkoja. Kuvia otin vähän, riehakkaista tanssijoista videoita sitäkin enemmän. Pienin juhlija kuvissa. 

Pertin tapaaminen siirtyi lauantailta maanantaille. Menin junalla Lahteen, loppumatka taksilla Pertin hoivakotiin. Pertti oli nyt iloisempi ja terhakampi kuin edellisellä käynnilläni. Kun alkajaisiksi kysyin, tunnistaako hän minut, sain selkeän vastauksen: Asta! Huoneessaan jopa muutaman tanssiaskelen pyörähdimme. Sitten lähdimme kävelemään läheiselle grillille. Pertti halusi kahvin ja mussutteli kaksi pullaa (namipylly). 

Paluumatkalla yritimme lauleskella joululauluja, mutta ei sujunut kovin hyvin.

Kaunis ryijy Pertin huoneen käytävältä. 

Pertti halusi aina istahtaa, kun tuoli tai penkki oli näkösällä. Ei kuulemma kuitenkaan jalat kipeät. Kuva Pertin huoneen käytävältä.

Pertin ovi.

Vein Pertille tuliaisiksi mm. joulukukan ja konvehteja. Ennen kuin ennätimme riisua päällysvaatteita, oli konvehteja jo tarjolla.

Pertin tekemää taidetta. Hänellä taitaa olla vain tuo yksi taulu lukuisista teoksistaan (minullakin yksi; pan-huilua soittava poika). Pertti on ollut erittäin monipuolinen taiteen tekijä: maalauksia, keramiikkaa, metallitöitä, kangaspuukudontaa, puutöitä... 

Tämä tyttö on aika iso, puolisen metriä korkea keramiikkatyö.

Aila on taiteillut Pertin seinälle piirroksen, jossa hän muistuttaa, kuka on kukin.

Junassa tuli fiilis, että haluaisin kirjottaa kirjan!

Päästyäni Pasilaan kiertelin Triplan ostarilla. Sekoilin kaiken aikaa. Liukuportaat loppuivat ennen kuin olin kerroksissa, joihin halusin. Huh! No ehkä jos siellä kävisi useammin, tulisi jonkinnäköinen ymmärrystolkku. 

Tosiaan luulin, että jouluetkot, Perttivierailu ja Torroiluni pitää perua rokotusjälkeisen olotilani takia. Mutta kaikki toteutui! Olin päättänyt viettää jouluni (tai oikeastaan viikon) Torrolla lapsuusmaisemissani joko yksin, kaksin tai joukossa. Loppujen lopuksi yksin. Oli mukava rakennella joulua ihan vaan itselleen kaikkine seremonioineen. Onneksi oli aiemmin jo ollut puhetta naapurin Esan kanssa joulukuusesta. Se odotteli rappusilla valmiiksi jalkaan laitettuna! Elävä kuusi on se jouluinen juttu, jonka aina haluan, muulla koristelulla ei niin väliä. On ihanaa aamuisin sytyttää ensimmäiseksi kuusen kynttilät palamaan. Vieno kuusen tuoksukin saa hyvän mielen. Sisällä oli 8 astetta lämmintä. Ensimmäiseksi siis lämmittämään, klapit olin edellisellä kerralla tuonut sisään, joten pääsin toimeen heti. Tulenhaltija oli suosiollinen: ei savua, heti syttyi. 

Terassilla on valot. Eivät vilku sentään.

Luonto on tehnyt taideteoksiaan ulko-oveen.

Saapumispäiväni oli tiistai. Tiesin, että Sillanpään pariskunta kiertää keskiviikkona perinteisesti hautausmaita vieden kynttilöitä läheistensä haudoille. Tiesin myös, että poikkeavat minua moikkaamassa. Oletin, että nälkäisinä, onneksi joo. Olin nimittäin laittanut heille valmiit annokset - olin jopa leiponut sienipiirakkaa ja kookosleivoksia. Olisipa harmittanut, jos eivät olisi tarjoiluihin koskeneet. 

Koristelin kuusen sini-hopeavalkoiseksi. Kaunis, vaikka itse sen sanonkin. Nuo enkelit olen aikoinaan ostanut duunipaikan myyjäisistä. Ulla oli tehnyt ne piirtoheitinkalvolle. Tykkään.

En mitenkään raaskinut jättää täydessä kukassa olevaa hyasinttia Käpylään, niinpä kuskasin senkin Torrolle. Laitoin sen tuollaiseen emalikannuun, jonka kylkeen isäni on joskus kirjoittanut lapun: "Jatkosodassa 1942-1944 oli tämä kannu minun keittoastia, jossa keitin monet puurot, vellit ja kiisselit (Olkoon muistona jälkipolville). Kannu on ostettu Pitkärannasta." 

Taustalla Mordvasta ostamani hieno veistotyön näyte. Sienihaltijaksi ristimäni. 

Kuusi on luonnollisesti juuri siinä paikassa, missä se on ollut AINA. Etualalla on "tonttusuoja", jotten heti likaisi silittämääni, aikoinaan Tallinnasta ostamaani pöytäliinaa.

Nuo "haitarikoristeet" tuovat monia muistoja mieleen. Muistan kun lapsena Torron kaupassa ihastuin tavattomasti siellä esillä olleseen tonttukoristeeseen. Miten iloinen olin, kun sain sen omakseni (ei siis ollut myynnissä), kääräisin jonkun perheenjäsenen lahjaksi. 

Sininen hetki yhdestä ikkunasta...

... ja toisesta. Ensitöikseni laitoin linnuille lisää sapuskaa. Ihmettelen, että varpuset ovat löytäneet hiljaisen maalaiskolkan - niitä on paljon. Muita näkemiäni ovat sini- ja talitiaiset, närhi, mustarastas, käpytikka ja orava. 

Ulkotuli.

Ulkotuli.

Mainio keksintö nämö kapeat led-kynttilät. Turvallista pitää katonrajassa, ei tarvitse koko ajan vahtia, kuten oikeita kynttilöitä aiemmin tarvitsi.

Sillanpäät olivat piipahtaneet täällä jo aiemmin kulmilla asioilla käydessään. Pöydälle olivat jättäneet tiukkanuppuisen hyasintin. Nyt sekin alkaa aukeilla tuoden iloa meikäläiselle. Taustalla on sorsa, jonka isäni veisteli puusta minulle ollessani 3-vuotias.

Tapoihini ei kuulu kuvata ruoka-annoksia. Poikkeus. Jouluaattoateriani. En kattanut pöytää, laitoin syötävät suoraan lautaselle. Ja mitä siinä onkaan: valkosipuliperunoita (en nyt tehnyt imellettyä pernalooraa, joka ihanaa), porkkana- ja lanttulaatikkoa (tuunasin soseista), perunasalaattia (Forssan), valkosipulisuolakurkkua, siivu kinkkua (ostin vain muutaman siivun), uunilohta sienipaistoksella höystettynä. Enempää en jaksanut. Paitsi jälkkäriksi porkkanakakkua vähäsen (yleensä hankin lapsuudesta tuttua käpykakkua, mutta en löydä enää lapsuuteni makua). 

Ennen aattoruokailua noudatin tietysti niitä toimenpiteitä, joita "aina" on täällä tehty. Kävin viemässä kynttilöitä haudoille (kävelymatka). Saunoin (muistan kun veljeni kanssa aloimme saunan lauteilla jo syyskuussa kysellä äidiltä, montako saunaa on joulusaunaan...) Sitten vasta ruokailu. Ja lahjat, niitäkin mulla oli muutama. Monet muistot täyttivät ajatukseni. Onneksi ne ovat positiivisia. 

Koska en ole enää ollenkaan talvi-ihminen, pakkasesta olen nauttinut enimmäkseen sisätiloista ulos katsellen. Lämmittänyt huoneita, kirjoitellut erilaisia juttuja, ratkonut ristikoita, lukenut, katsonut tv:tä. Syödä pupeltanut. Olen viihtynyt oikein hyvin. En tiedä, maltanko poistua tiistaina, kuten olen suunnitellut. 

Muutama päivä sitten tein harkinnan jälkeen päätöksen. Minun ja ystäväni Annen piti lähteä 18.1. neljäksi viikoksi Teneriffalle, rakkaaseen Puerto de la Cruziin. Pahentuneen koronatilanteen takia peruin matkamme. Olin jo niin asennoitunut, mutta, mutta... 

Toivon teille kaikille oikein mukavaa sydäntalvea, joulusta toipumista, hyviä tulevia uudenvuodenlupauksia. Yrittäkäämme pitää korona loitolla!