Ma 23.12. Seikkailimme Annan kanssa kahdestaan kaupungilla, minä hieman vatsatautisena. Ajoimme metrolla päättärille, jossa olisi pitänyt olla maalaiskäsityömarkkinat. Emme löytäneet markkinapaikkaa. Anna kipaisi kysymään terveysasemalta jossa kerrottiin, että markkinat ovat vain sunnuntaisin (jälkeenpäin kuulin, että ovat joka päivä mutta eri paikassa kuin nuo sunnuntaimarkkinat). Harmi ettei löytynyt, tykkään markkinoista. Oli tosi paahtava helle, läkähdyttävä suorastaan. Menimme taas metroon, nyt jäimme kyydistä keskustassa (tai mikä täällä on keskusta?). Kapusimme Lucia-vuorelle. Anna kiipesi vielä ylimmän osuuden kappelille (joka olikin kiinni). Minä seurailin penkiltäni kun kiosilta toivat murkinakulhon viereiselle penkille. Pian olivat pulut aterioimassa. Sitten paikalle lönkysteli kulkukoira, joka hääti pulut hiiteen ja suullaan nosti ruokakipon asvaltille. Koira sai kunnon aterian!

Ostimme katukauppiaalta hellehatut ja Anna osti hienon oluttölkkinapsuista tehdyn kassin - miksi en minäkin? Piipahdimme tosi ihanan kirjaston ala-aulassa, siellä olisi viihtynyt pidempäänkin. Nälkä alkoi kurnia, sopiva kahvila löytyi. Söimme ihan namia, jotain hampurilaisen ja toastin välimuotoa. Pöytämme oli varjossa, siinä oli kiva istuskella ja katsella kävelykadun meininkiä. Sitten taksilla kotiin. Kaikki taksit täällä ovat samanlaisia, musta-keltaisia. Niitä on paljon, joten taksin saanti on helppoa. Se, miten osaavat tulla annettuun osoitteeseen, on sitten eri juttu. Minun kurjahko oloni jatkui vielä kotona.

Ti 24.12., jouluaatto. Olimme jo aiemmin päättäneet viettää joulua ensimmäisenä joulupäivänä. Tämän päivän olimme valinneet retkipäiväksi. Matkaisimme Valporaison ihanaan rantakaupunkiin. Mutta enpähän tohtinut lähteä kun vatsaoireet heikottivat. Niinpä vilkutin toiset matkaan ja otin viiden tunnin torkut! Tulipa mieleeni, että jos jotain tapahtuisi (vaikkapa järistys tai sairauskohtaus...), mitä tekisin? Puhelin rikki, en saisi mitään yhteyksiä minnekään, varsinkin kielitaidottomana olisi tympeää. Mutta ne olivat vain ajatuksia, kaikki hyvin. Selma suostui sovinnolla jättämään minut kotiin kun annoin kamerani hänelle mukaan ja hän saisi ottaa kuvia niin paljon kuin huvittaa. Kun iloiset reissaajat palasivat, olin jo parempivointinen. Alkajaisiksi sain katsoa ne lukuisat hienot valokuvat! Niitä oli todella paljon, tässä murto-osa parhaista.

Varsinaiset Selman taidekuvat jätin julkaisematta, jos neiti pitää joskus vaikka taidenäyttelyn!

Annan kanssa suunnittelimme huomisen sapuskoja, päätimme että isäntäperhe saa nauttia toistensa seurasta vaikkapa leikkien, me ryhtyisimme keittiön puuhaihmisiksi. Lapsille kerroimme, että Chilessä joulupukki tuo yöllä lahjat joulupuun alle ja aamulla sitten lahjat jaetaan. (Meillä oli väärä tieto, lahjat jaetaankin aatoiltana puolen yön aikaan, lapset pidetään väen väkisin hereillä, ihmettelinkin kun iltamyöhällä kuului lasten iloisia ääniä viereisestä puistosta).

Ke 25.12. Maltoimme hädin tuskin syödä aamiaisen, sillä lahjaröykkiö odotti koristellun "joulupuumme" alla. Selma ja Aila saivat jakaa lahjat. Ihania paketteja kaikille! Kun lahjojen avausseremonia oli ohi, hipsimme Annan kanssa keittiöön. Teimme uunilohta, jauhelihapiirasta, sosekeittoa, gratinoituja juureksia, hedelmäriisiä... Ei niin kamalan jouluista sapuskaa, mutta hyvää kuitenkin! Kun olimme syöneet, Aila lähti uudessa unikkoyöpaidassaan puistoon seuranaan Anu ja Anna, me muut menimme uiskentelemaan talon altaalle. Oli tuulinen päivä.

To 26.12. Ihmeen hyvin pärjäilin tuon eilisen, tänään taas oli päivä, etten uskaltanut lähteä vatsoineni kaupungille. Anna lähti yksin Muistojen museoon ja hautausmaalle, jota kehui tosi kauniiksi, pitänee käydä sopivan hetken tullen katsomassa. Anna tuli pakkailemaan ja Akseli vei hänet kentälle. Annan Chilen-loma veteli viimeisiä hetkiään.

Illalla menimme Anun kanssa "joululahjaani": Inti Illimanin konserttiin. Yhtye kuulemma pitää joka vuosi joulun kieppeissä konsertin ja heillä on joku vieraileva tähti solistina. Konsertin alku oli sitä, mitä odotinkin ja josta kovasti tykkäsin. Ryhmässä oli seitsemän esiintyjää, kolme alkuperäistä. Eipä ollut pojilla enää pitkät mustat hiukset, vaan harmaita tai kaljuja olivat. Muistoni heistä ovat Suomesta 1970-luvulta. Heidän musiikistaan tykkäsin tosiaan nytkin, mutta kaksituntisen konsertin vierassolistiosuus ei sytyttänyt. Naissolisti lauloi tunnin ei-kovin-innostavia jatsahtavia biisejä, miltei tuskastutti. Mutta sitten oli taas mukavaa, kun Illimanit viihdyttivät konsertin loppujakson.

Anu konserttisalin ulkopuolella.

Pe 27.12. Rantalomalle Maitencilloon! Täytettiin taas auto ihmisistä ja matkatavaroista. Ensin ajelimme jylhissä vuoristomaisemissa, sivuutimme kauniita kyliä ja vihdoin näkyi meri! Aila erityisesti hihkui innoissaan meren nähtyään. Majapaikkamme löytäminen tuotti hieman vaikeuksia, mutta kun se oli löydetty ja hyväksi havaittu, olimme oikein tyytyväisiä. Meillä oli alakerrassa kaksi huonetta, toisen valtasimme Selman kanssa, loppuporukka toiseen. Hostelsimme oli korkealla, jyrkkä vuorenseinämä alapuolella ja sen alta avautui Tyynivaltameri ja ihana hiekkaranta. Vieressä oli kaksi riippuliitofirmaa, välillä aurinko meni "pilveen" kun liitäjät lentelivät korkeuksissa. Parasta olivat lentotaitoiset liitäjät, pelikaanit, jotka lensivät upeissa auroissa silmiemme edessä. Niin oudolta kuin se meikäläisestä tuntuukin, seudulla oli liikennemerkkejä, jotka opastivat turvaan tsunamin sattuessa. Hostelsin vieressä oli oikein viehko ravintola, jonne menimme iltasyömään. Ruoka oli hyvää ja me kaikki nautimme lomafiiliksestä täysillä. Menimme tyttöjen kanssa edeltä huoneisiimme, jätimme äidin ja isin fiilistelemään kahdestaan.

Täällä on hyvää jätskiä.

Matkalla Akseli kävi tien varressa tekemässä ex tempore-ostokset: 2 ranta(parveke)tuolia aikuisille (edessä näkyvät) ja kaksi lapsille. Hiukan tuli ahtaammaksi autossa oleminen, mutta ei mahdottomaksi.

Tyttöjen juoma oli tuoreista mansikoista puristettu. Keltainen lautasellinen on minun sosekeittoni, joka oli erinomaista.

La 28.12. Akseli oli varannut etukäteen itselleen surffausopetusta kaksi tuntia molemmille kokonaisille lomapäiville. Niinpä lähdimme ajamaan ko. paikkaan, me muut asetuimme lähistölle ihanalle hiekkarannalle. Pari kulkukoiraa tykkäsi tulla lekottelemaan tuoliemme viereen varjon alle, kaikki oltiin keskenämme sulassa sovussa. Tytöt jaksoivat kaiken aikaa juosta rantaveteen ja sitten vinhaa vauhtia pois kun aalto lähestyi rantaa.  Ihoa täytyi rasvata ahkerasti, aurinko polttaa helposti, otsonikerros on kuulemma ohut. Keräsimme rannasta simpukankuoria matkamuistoksi. Nautimme hellepäivästä täysin siemauksin.

Kaunista hiekkaa!

Selma ja Aila saivat kaverin paikallisesta tytöstä.

Lähdin itsekseni hieman kävelemään rantakatua. Otin valokuvia ja tarkoitukseni oli kävellä markkinakojuille, jotka näin matkalla rantapisteeseemme. Matka olikin pidempi kuin oletin, joten käännyin takaisin. Porukka kokoon ja autolla sitten menimme tavoittelemaani kohteeseen. Ostin joitakin jutskia Selman huomisia synttäreitä varten ja itselleni maatuskan, enpä olisi uskonut täältä sellaista ostavani! Myyntikojujen takana rantakivillä oli valtavasti pelikaaneja, olin niistä innoissani! Poikkesimme rantaravintolaan syömään herkullista kalaa.

"Kotoa" toiset lähtivät jyrkkää rinnettä alas rantaan kävelemään. Minä olin laiska, jäin istuskelemaan kodin terassille, joka on vaan niin huikean ihanalla paikalla. Kävimme illalla taas syömässä lähiravintolassa. Aila totesi, että tarjoilijamies on reipas. Eipä ihme, miehen mummo oli kuulemma suomalainen.

Päivän päätteeksi menimme kyläilemään Tommin, Päivin, Emmin ja Annikan luo. He asuvat myös Santiagossa ja olivat vuokranneet viikoksi kauniin huoneiston upealta paikalta. Heillä oli vieraana toinen lapsiperhe. Suunnittelimme yhdessä Selman huomista synttäriä rannalla.

Su 29.12. Odotettu synttäripäivä: Selma kuusi vuotta! Annoimme aamulla lahjat ja lauloimme. Sitten ajoimme lähimpään marketiin ostamaan tarjottavat herkut. Sankari itse valitsi kakun.Treffit em. kahden suomalaisperheen kanssa oli rannalla, valitsimme pienen ja hiljaisen rannan, jossa pystyi jopa kahlaamaan, aallot eivät poukaman takia yltäneet rantaan asti. Meinasin uida, mutta kahlailu riitti - vesi on virtausten takia kylmää. Aurinko porotti kuumana kun juhlimme sankaria. Kun toiset siirtyivät autoilla eiliselle rannalle Akselin surffiajan lähestyessä, minä halusin sen matkan kävellä. Otin valokuvia, pysähdyin ihailemaan maisemia ja jopa ottamaan huurteisen rantaterassilla. Musa soi äänekkäästi ja (siitä huolimatta) oli mukava tunnelma. Anu oli juuri kiinnittämässä autonsa tuulilasiin viestiä minulle, kun osuin paikalle. Viestissä kerrottiin että ovat kadun toisella puolella terassilla syömässä. Liityin joukkoon ja söin erinomaista pitsaa. Tässä vaiheessa tuntui, että olin saanut yliannoksen aurinkoa, vaikka suurimman osan ajasta olin löysä tunika päälläni. Teki jo himpsusti mieli majapaikkaan. Menimme kuitenkin vielä lasten toivomuksesta rannalle. Siellä vierähti vielä pitkä aika. Sitten meidän porukka vielä jätskibaariinkin ja uudelleen markkinakojuille. Annoimme ajan kulua niin, että poikkesimme ennen hostelsiin menoa vielä iltapalallekin erittäin viehättävään ravintolaan, jonka katutasolla oli hattukauppa. Sieltä Anu kävi ostamassa itselleen kaksi hellehattua, tytötkin saivat uudet hatut. Minä jäin empimään. Väsyneinä mutta tyytyväisinä lepoasentoon ja nukkumaan.

Tytöt kaupan edustalla odottelemassa kaupasta saapujia.

Ma 30.12. Halusimme monipuolisemman aamiaisen kuin majapaikassamme, joten matkatavaroiden autoon pakkaamisen jälkeen ajelimme eilisiltaiseen ravintolaan. Söimme superaamiaisen: tuoreista hedelmistä puristettua mehua, hedelmälautasen herkkuja, ihanat leivät ja muut tykötarpeet. Hieman huono maku jäi, että laskussa yritettiin huijata, vahinko tai ei mutta näin näyttäisi täällä aika usein olevan tapana, pitää ryhdistäytyä laskujen tsekkaamisessa. Ja niinhän minäkin ostin itselleni hatun!

Olimme kuulleet suomalaisystäviltä, että vajaan 10 kilometrin päässä on ranta, jonka läheisyydessä on rauhoitettu saari ja siellä on pingviinejä. Sinne! Sehän olikin aivan mahtava ranta, auringon porotus tuntui vaan aika hurjalta. Rannalla ei voinut kävellä ilman kenkiä; Selma yritti mutta tuli pahainen parku. Hiekalla oli eksoottisia simpukoita, joita innolla keräsin. (Sittemmin ne haisivat aivan hirveän hirveälle muovipussissa huoneessani, päädyin heittämään ne roskakuiluun. Harmi!)Pingviini-pelikaanisaaren löysimme helposti, mutta se oli sen verran kaukana rannasta, että hädin tuskin pystyi paljaalla silmällä pingviinit erottamaan. Mutta siellä ne söpöliinit tepastelivat. Huikeaa! Rantaan emme asettuneet, mielessä oli jo kotimatka.

Ranta täynnä simpukoita. Tässä taviksia.

Nuo kuvan tummat reunustat ovat simpukoita.

Edellisen kuvan vaaleassa kohdassa tepastelee pingviinejä.

Ajelimme upeita rantamaisemia, Viña del Mar oli iso kaupunki, jonka läpi matkalla ajoimme. Pysähdyimme syömään rantakylään, Concon. Löysimmekin hyvän ravintolan. Harmillista oli taas kerran toivottoman hidas tarjoilu. Aila hurmasi miehen, joka tuli laulullaan ja kitarallaan asiakkaita viihdyttämään. Ja sitten suoraa päätä kotiin. Hieno reissu kaikkinensa, sen voisi vaikka uusia.