Edelleen 5.10. Palasimme siis omaperäisestä Transinistriasta takaisin Moldovaan mennäksemme kahdelle viinitilalle. Ensimmäinen niistä oli ET CETERA, pieni ja ystävällinen viinitila, perheyritys, veljesten omistama. Aloitimme vierailumme lounaalla.

Lounas oli herkullinen, omistajaveljesten äidin resepteillä valmistettu. Kaikki mahdolliset raaka-aineet olivat paikallisia. Hyvä keitto, hieman erilaiset piiraat, pääruoaksi kaniinia. Saattoi olla muutakin, mutten enää muista.

Päärakennus.

Ulkoterassi.

Viiniviljelmiä jämpteissä riveissä.

Meille kerrottiin tämän viinitilan taustoista. Moldovassa oli 1990-luvulla surkea työllisyystilanne sen jälkeen kun Neuvostoliitto hajosi. Ihmisiä meni töihin Venäjälle, Etelä-Eurooppaan, jopa USA:han - jälkimmäiseen menivät nämä veljekset. He veivät sinne tuliaisiksi moldovalaista viiniä. Jotkut olivat sanoneet sitä pahaksi (suuri loukkaus!). Kun veljekset palasivat takaisin kotiinsa, he halusivat todistaa, että moldovalainen viini on hyvää. Heidän mielestään myös kylän perinteen jatkaminen oli tärkeää. Toinen veljeksistä esitteli meille viininvalmistuksen vaiheita ja tuotantotiloja.

Sitä ihteensä murskattuna.

Laborantti työssään.

Meikäläisiä viinisäiliöiden välissä kiertelemässä ja maistelemassa. Muistaakseni maistettavana vain punkkuja, joten jätin väliin. Mutta kun palasimme sisätiloihin, tilan pieneen myymälään, saimme lisää maistiaisia. Maistoin rakia - vahvaa mutta maukasta... Viinitilan isäntä oli varannut ystävällisesti meille kaikille kassin, joka sisälsi pullon tilan punaviiniä - lahjaksi! Et Cetera-tilan viinejä muuten saa ostaa Tallinnan Coop-liikkeistä.

Matkalla seuraavalle viinitilalle oppaamme totesi, että jokaisella kansalla on omat kummallisuutensa. Moldovalaislla on töistä 28 päivää palkallista vapaata. Tuon ajan he viettävät korjaillen kaikenlaisia tavaroitaan... Hän kertoi myös koulutuksesta, jossa on kolme tasoa: ala-aste, yläaste ja lukio. Yliopistossa kolme vuotta on perusopintoja ja kaksi vuotta maisteriopintoja.

Seuraava viinitilamme olikin jo sitä suuruusluokkaa, jota komeimmat maailmalla (minun näkemäni Chilessä). Tila perustettu jo vuonna 1827.

Kuvattu mäen päältä viinitilaa lähestyessämme - kaukaa tsuumaten.

Tämä viinitila on tunnettu korkeasta laatutasostaan. Sen tunnetuin viini on Purcari. Sitä viedään mm. Eestiin, Senegaliin, Ugandaan, USA:han ja useisiin Aasian maihin - kaikkiaan 29 maahan. Tilalla on myös majoitustiloja kahdeksan huoneen verran. Se on maan hienoin ja kuuluisin viinitila. Se perustettiin Nikolai I:n käskystä. Välillä se oli saksalaistenkin omistuksessa, silloin rakennettiin torni. Se on ollut luostarina, nunnat tekivät viiniä. Tilalta on 50 km Mustalle Merelle. Ilmasto on lämmintä ja suolaista, mikä tekee hyvää viinille. Rinteet ovat auringon hellimiä. Tilan korkeimmalta kohdalta on näkymä Ukrainaan ja Transnistria. Viinitila on kooltaan 160 hehtaaria (edellinen viinitila muistaakseni 30 hehtaaria). Viineistä 70 % on punaviiniä. Työvoimaa on aina vähintään 55 (viinit, hotelli), sesonkiaikana 100 - 200.

Tuolla takana pilkottaa Ukraina.

Meille kerrottiin, miksi viinitiloilla kasvatetaan aina ruusuja. Siksi, että ruusut ennakoivat kasvitaudin iskemisen viinitarhaan vuoden etuajassa, tauti tappaa siis ruusut vuotta aikaisemmin kuin se tappaa viiniköynnökset. Jää aikaa yrittää pelastaa sato. Tuo oli uusi, mielenkiintoinen tieto. Olen aina ihaillut upeita ruusuja viinitiloilla, kasvavat usein viiniköynnösrivistöjen päässä.

Taustalla jopa tenniskentät.

Tyttöä toivotaan?

Viinitilan oppaamme. Hänen lempijuomiaan ovat tuore vesi, kuuma tee ja vanha viini.

Opas oli ylpeä tilan "paikoista" ja kertoi viinin valmistuksen erilaisista vaiheista. Rypäleet poimitaan käsin ja ne tuodaan traktorin lavoilla jatkokäsittelyyn. Punaviineihin käytetään myös rypäleen kuori, valkoviineihin pelkästään mehu. Viinin käymistila on 28 - 30 asteessa. Mies väitti, että tämä on Moldovan ainoa viinitila, joka näyttää katsojalle kaiken - ei ole mitään salattavaa välineissä eikä tekotavassa. Viini jäädytetään viikoksi. Lopullinen kypsyminen tapahtuu pullossa. Viiniä valmistuu 4 000 pullollista tunnissa. Hienoimpien viinien lasipullot valmistetaan Italiassa, muiden pullot ovat kotimaisia. Tilalla tehdään myös Jääviiniä, tuolloin rypäleet poimitaan noin -5 -asteisina. Viinitilan varasto on rakennettu EU-tuella. Ranskalaisissa tynnyreissä viiniä säilytetään muutama kuukausi, laatuviinejä jopa muutama vuosi. Viinien säilytyslämpötila on kesällä 14 - 15 astetta ja talvella 6 - 8 astetta.

Pääsimme taas maistiaisille. Lasillisessa viiniä voi olla 40 000 eri värisävyä. Nyt maistelimme valkkaria, joka oli tehty keltaisista hedelmistä. Kuulemma hyvä viini säilyttää tuoksunsa ja arominsa lasissa seuraavaan päivään. Hyvä viinin säilytyslämpötila kotioloissa on 10 - 12 astetta. Punaviinin todellinen maku tulee esiin, jos sen ottaa kylmästä 40 minuuttia ennen tarjoilua huoneen lämpöön. Punaviiniä siis säilytetään viileässä!

Negru de Purcari on filman ylpeys. Pastoral on makea viini (muissa sokeri 3 ja rapiat, tässä peräti 160 - meikäläisen suuhun parasta tähän asti), rypäleet kuivia, poimittu lähellä pakkaslukemia. Oppaan mielestä se on parasta nautittuna tumman suklaan kanssa (mulla oli kassissa tummaa suklaata, kokeilin... veihän se mukavasti viinin makua pois ... olen tapaus "helmiä sioille", myönnettävä).

Poistuimme viinitilalta auringon laskiessa. Auringonlaskukuvat vauhdikkaan bussin ikkunasta ovat aika hauskoja!

Pysähdyimme kotimatkalla vielä ikivanhan kirkon luo, kirkko rakennettu jo turkkilaisten ajalla 1500-luvulla. Silloin kirkko ei saanut olla korkeampi kuin hevosmies miekkoineen. Siksi suurin osa sen ajan kirkkojen tiloista rakennettiin maan alle. Näkemämme kirkon sisällä on alkuperäisiä freskoja. Kirkko yritetään saada Unescon suojelulistalle.

Ei heti luulisi kirkoksi.

Sitten olikin kiire kun päästiin hotellille - aikaa 15 minuuttia vaihtaa "juhlakamppeet" päälle ja mennä takaisin bussiin. (Satu ennätti pestä jopa hiuksensa!) Lähdimme jäähyväisillalliselle tuloillallisemme rakennukseen, eri ravintolaan, mutta taisi olla samaa "puljua". 

Herkullinen alkuruoka.

Mainiot musisoijat taas viihdyttivät meitä.

Ihana jälkkäri: päärynää, vohvelia ja jätskiä.

Petri, Elena-opas ja heidän keskellään Elenan pomo (nimeä en muista). Mukavia naisia molemmat. Elena oli tosi hyvä opas, paljon nähnyt vaivaa ja paljon saimme matkastamme irti hänen ansiostaan. Petri toimi kunniakkaana tulkkina (Elena selosti asiat englanniksi) - niin ja on Petrikin mukava.

Kun poistuimme ravintolasta bussille, ei se lähtenyt liikkeelle (akku?). Eiku työntämään. Kolme miestä ja Satu mahtuivat työntöpuuhiin. Uupuneen väsynyttä "yleisöä" nauratti ihan hirveästi tuo operaatio. Työnsivät risteykseen ja sitten risteyksestä oikealle. Kuvaa en ennättänyt ottaa, niin vauhdilla tuo tehonelikko eteni. Bussi lähti käyntiin, eikä kukaan siinä vaiheessa edes kaatunut nenälleen - hyvä meidän jengi!

Istahdimme Kaisan kanssa vielä hetken hotellimme terassilla, sitten vielä vähän pakkaamista ja unta päähän puolilta öin.

6.10. Herätys taisi olla jo puoli viideltä vai oliko jo aikaisemmin? Joka tapauksessa kaikki olivat ajoissa bussissa, kuskikin. Saimme hotellista mukaamme evääksi runsaat aamiaispussukat. Harvemmin meikäläinen viideltä aamulla aamiaista mussuttelee, mutta onneksi ihminen on sopeutuvainen...

Lentokentän odotustilat olivat pienet. Silti Kaisan kanssa emme nähneet ketään ryhmästämme, ehkä jokin soppi meiltä jäi näkemättä. Kaikki kuitenkin olimme Kiovan-koneessa. Kiovan kentän tilat olivat huomattavasti isommat, siellä olisi viihtynyt pidempäänkin, mutta aikaa ei ollut liikaa. Taas hyörimme jostakin syystä Kaisan kanssa kaksistaan. Petri oli kait meistä huolissaan, oli laittanut tekstarin vaihtuneesta portista. Olimme sen kyllä huomanneet. Toiset olivat menneet aiemmalla kenttäbussilla, me huristimme viimeisellä.

Olen aikoinaan ollut erittäin pahassa autokolarissa Englannissa. Siihen aikaan ei saanut kriisiapua. Huomaan, että minulle on jäänyt "muistoksi" kolarista se kelju fiilis, jonka koen koneen laittaessa kentällä moottorit täysille ja kun se lähtee mieletöntä vauhtia kiitoradalla etenemään. Tuohon hetkeen olen keksinyt ristisanat. Tuijotan ristikkoa ja täytän sitä minkä ennätän ajattelematta mitään muuta. Ja kun ollaan ilmassa, tuo kelju tunne on ohi (vaikken lentämisestä tykkääkään).

Nyt innostuin ratkomaan ristikoita vielä kun kone oli jo kunnolla ilmassa. Sitten huomasin, että aloin tehdä täriseviä kirjaimia - ilmakuoppia ei ollut. Koneessa oli kymmeniä partaisia juutalaismiehiä kaapuineen - joillakin hattu, joillakin se pieni, musta "pipo". Tuumiskelin, että heillä on varmaankin jokin konferenssi tai vastaavaa Helsingissä tai sitten Helsinki on vain välilaskuetappi, mielenkiinnolla heitä seurailin. Tärisevät kirjaimeni johtuivat pelosta. Nimittäin sairaan näköinen juutalaismies vinosti käytävän toisella puolella otti hatun päästään ja veti päällensä jonkin ison liinan. Hän otti laukustaan jonkin letkun, jonka kietoi käsivartensa ympärille. Ja sitten otti jonkin pienen, noin tupakka-askin kokoisen metallisen (?) "laatikon". Se räjäyttää tän koneen!!! Oli vähällä, etten syöksynyt hänen kimppuunsa ja sitten pyytänyt muita matkustajia apuun. Mutta sitten näin toisen miehen tekevän saman seremonian, oisko sittenkin jotain uskontoon liittyvää "kärsimysnäytelmää" tai jotain... Kävelivät koneen takaosaan (en tiedä minne) miltei koko lennon ajaksi. Hieman rauhoituin. Mutta ois se ollut aika hurja juttu, kun mummo ois kolkannut sairaan, uskovaisen miehen. Olisin ehkä päässyt iltapäivälehtien sivuille ihmisten naurettavaksi. Ja apuva, jos se sairas mies olisi säikähdyksestä delannut - meikä istuisi lusimassa - olisi aikaa oppia kaikki uskonnot aasta ööhön ja päinvastoin. Konetta ei siis räjäytetty...

Muuten lento sujui sutjakkaasti. Kaisaa oli puoliso kentällä vastassa ja minäkin sain kyydin kotiin Käpylään. Vain parikymmentä minuuttia, ja olin kentältä kotona eikä kello näyttänyt vielä puolta päivääkään. Oli aikaa päivätorkuille ja miltei päivän mittaiseen kotikutoiseen päivään.

Eilen valmistui Moldova-osuus 5, tänään tämä 6 - huh, miten paljon tekstiä kertyikään...

Kiitos Petrille hyvästä matkakohteen valinnasta ja isännyydestä! Kiitos Kaisa-kämppikselle. Kiitos kaikille ryhmäläisille, mukavaa porukkaa! Kiitos myös Kaleville (nimi muutettu) hienoista valokuvista. Kiitos kaikille, jotka jaksavat pitkiä blogivuodatuksiani lueskella. Erinomaisen loppusyksyn toivotukset kaikille vielä ruskaisesta Helsingistä.