Helmikuun ensimmäisen aamuna Annen mies Markku kuljetti matkaajat lentokentälle. Tällä kertaa reissunaisilla ei ollut mitään kommelluksia tai vastoinkäymisiä kentällä. Matka Teneriffan eteläiselle kentällekin sujui moitteetta. 

Yritimme vielä Suomen päässä kentällä ostaa vierekkäiset paikat, mutta emme onnistuneet. Sen sijaan saimme paikat käytävän molemmin puolin; paras mahdollinen ratkaisu, eikä tarttenut maksaa kuuttakymppiä! Teneriffalla odottelimme auringonpaisteessa reilun tunnin bussin saapumista. Sillä huristelimme Puerto de la Cruziin noin puolentoistatunnin matkan. Siellä pysäkillä olivat ystävämme Ritva ja Jouni vastaanottamassa saapujat. Tämä taisi olla minulle 11. kerta peräkkäisinä vuosina saapua Puerto de la Cruziin (Puertoon). Tykkään niin mahdottomasti pohjoisen Teneriffan vihreydestä ja kukkaisuudesta! Myös Puerton kaupunki viehättää minua. 

Hotellimme aulassa jäi hyvä maku henkilökunnasta. Aulasta saa ostaa vesikanistereita 1,50 eurolla; mikä helpotus ettei niitä tarvitse kuskailla kauempaa. Hotellin piha on hyvin hoidettu ja kukkiva. 

Totesimme porukalla huoneemme Pez Azulissa oikein mukavaksi. Parvekkeelta on ihanat maisemat ja sinne paistaa iltapäiväaurinko. Mikäpä on naisten siellä kaksi viikkoa olelleissa! Pihassa on kunnon kokoinen, lämmitettyvesinen uima-allas, jossa sittemmin olemme joka päivä käyneet vesijuoksemassa. 

Kuva parvekkeelta oikealle illan hämyssä, taustalla näkyy meri.

Kävimme porukalla syömässä läheisessä ravintolassa pitsat. Hyvää oli ja ruoka maittoi. 

Annella on taipumus pakata mukaansa paljon vaatteita ja muuta tarpeellista. Kuvassa muutama pussukka. 

Kuva saapumista seuraavana aamuna otettu parvekkeelta vasemmalle, taustalla Teiden tulivuori. Parvekkeella on mukava istuskella katselemassa kadun liikennettä ja maisemia, kuunnella pihan ääniä. Olin taas luvannut Annelle, että joka ilta pelaan hänen kanssaan parvekkeella jatsia, niin olemme tietysti tehneetkin. Oikein mukava päivän päätösrituaali.

Heti tulopäivää seuraavana aamuna kävimme kokeilemassa uimista, ihanaa! Sitten lähdimme kävelemään petankkikentälle (pelit sunnuntaisin ja keskiviikkoisin) kaupungin keskustan toiselle laidalle - kivaa alamäkeä. Napsimme kuvia matkalla.

Ruusut pihastamme.

Kiinanruusu kadun varrelta. 

Yhytimme Jounin ja Ritvan ennen petankkikenttää (kuulemma) vakiohuilipenkiltään. Siitä jatkoimme yhdessä noin 50 innokkaan pelaajaan joukkoon. Tutuimmat halasimme. Olinpa odottanut puistopetankkia, täytti odotukset! Pelinikin sujui mainiosti. 

Annekin istahti Ritvan ja Jounin penkille hetkeksi. 

Annen kanssa poikkesimme syömään hyvät lounaat suomalaisen Smirren kuppilaan petankkikentän lähelle (ent. Manun baari, sittemmin Jorman baari, nyt Smirren). Omistaja Smirre toimii itse kokkina ja tekee erinomaiset sapuskat! Ritva ja Jouni piipahtivat murkinalla toisaalla, mutta yhdessä sitten kävelimme heidän asuntonsa katsastamaan Bell Airiin. 

Kukkiva puu matkan varrelta: jakaranda?

Ja toinenkin kukkiva puu.

Ritvan ja Jounin koti on oikein mukava. Kuten isäntäväkikin. Viihdyimme siellä myöhään iltaan syöden, juoden ja korttia iskien. Kotiin kävelymatka ylämäkeä. 

Seuraavana päivänä Anne ja Ritva lähtivät merivesialtaille. Minä jäin kotinaiseksi. Räpläilin tietokoneeni toimimaan - hyvä minä!. Sitten vesijuoksin ajan kanssa. Torkutkin piti ottamani, mutta vastapäistä huonetta porattiin ja hakattiin kuuluvasti... Illemmalla lähdimme kaupungille kävellen syömään ja ostamaan ensimmäiset kasvit: orvokki- ja basilikaruukku.

Alhaalla Bell Airin uima-allas.

Minä ja satoja vuosia minua iäkkäämpi traakkipuu.

"Torakkaportaiden" puuveistos.

Ohittamamme ravintolan rekvisiittaa. 

Teimme myös tuhdit ruokaostokset "Mäkimarketissa", kotiin oli kantamusten kanssa tultava taksilla. Täällä muuten taksit ovat muutamia kertoja ajaneet letkana mielenosoitusajoa saadakseen paremmat edut. En yhtään ihmettele menettelyään; kaupunkialueella taksimatka maksaa 3,15. Ei taatusti vedä leiville! Olen ottanut tavakseni maksaa takseille ylimääräistä osoittaakseni tukeni heidän vaatimuksilleen. 

Annesta on tullut ovikorttiongelmainen. Tätä kirjoittaessani hän on lähes kymmenen kertaa joutunut respaan valittamaan, ettei ovikortti toimi. Mä oon selvinnyt yhdellä kerralla. 

Illalla (siis 4.2.) alkoi tuulla tosi kovaa. Hienonhieno Saharan hiekka leijaili ilmassa ja tuntui ulkokalusteiden pinnoissa. Minulla oli silmätulehdustunteita, mutta menivät ohi kun hiekkamyrsky hellitti. Kuulin, että monissa paikoissa olivat ulkokalusteet lennelleet ja vaikeaa oli ihmisillä, joilla oli sydän- ja astmasairauksia. Aamullakin vielä tuuli, mutta silti päätimme lähteä Annen kanssa Bollulloon. Pyysimme taksin ajamaan Bollullo-ravintolalle, mutta ei suostunut autollaan viemään meitä kapeaa tietä perille, jätti ylempänä sijaitsevan ravintolan eteen. Teimme miljoonia harha-askelia kun etsimme oikeaa reittiä sinne alemmas, meidän tarkoittamaamme ravintolaan ja sen läheltä lähtevälle patikointireitille takaisin Puertoon. Näimme harhaillessamme hienoja maisemia eikä kävely ollut ollenkaan pahasta!

Isoja banaaniviljelmiä. 

Suurensuuri kukka tiukalla nupulla.

Ihana näkymä alas Bollullon rantaan. 

Anne ravintolan pikkupaatissa.

Ravintolan kukkiva seinä. 

Kuva alas Bollullon rantaan. Sinne mennäkseen pitää tarpoa melkoinen määrä rappuja ja juurakoita alas ja toinen mokoma sitten ylös. Jätimme väliin, sillä olimme jo kävelleet melkoisesti ja piti säästää voimia kotimatkaan. Polku kulkee ensin alas ja sitten ylös, tuntui jaloissa. (Piti laittaa tähän muutama kuva siitäkin vaiheesta, mutta olin unohtanut tallentaa. Ja nyt en voi, koska unohdin kamerani tänään uimarannan vessaan....)

Vielä illalla menimme La Bambaan (vanha suomalaispaikka, mutta eri tiloissa ja eri omistaja kuin aiemmin) tietovisaan. Meidät "häädettiin" pois kaikista pöydistä, joihin istahdimme - vakiopaikat, nääs. Lopulta istuimme jakkaroilla, joille ei näkynyt monitorin kautta tulevat kysymykset. Ja hikikin oli. Eikä oltu mitään tietäjiä. Hieman ankea maku jäi, tuskin käyn noissa viikottaisissa visailuissa enää. Sieltä menimme Ritvan ja Jounin kanssa heidän läheiseensä leipomon ravintolaan, pöytään tuotiin jatkuvasti ilmaistapakseja, juomatkin erittäin edullisia. Tarjoilija oli hauska, kertoi moneen kertaan olevansa "happy". Sinne pitää mennä toistekin! 

Mutta nyt en jaksa enempää, palaan asiaan piakkoin. Oikein onnellista helmikuuta kaikille! Terveiset kavereilleni!