Perjantai 22.4.

Päivämme eteni siten, että tanskalaishotellin aamiaisen jälkeen lähdimme ajamaan kohti Rodbyn satamakaupunkia, joka on Tanskan eteläkärjessä (160 km), josta lautalla Saksan Puttgardeniin. Satamasta jatkoimme Bremeniin (260 km).

Rodbyn kylässä on ollut (ajankohta meni minulta ohi) niin hurja tulipalo, että vain viisi taloa oli jäänyt jäljelle. Laivamatka Saksan puolelle kesti tällä kertaa 45 minuuttia. Puttgarden on ollut 1000-luvulla merkittävä kauppapaikka.

Näillä Saksan alueilla oli asutusta 500 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Asutus laajeni 100 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Nyt Saksan BKT on maailman viidenneksi suurin (edellä USA, Kiina, Intia, Japani). Saksan työttömyysprosentti on 6,3.

Sivuutimme Lyypekin ja Hampurin. Lyypekissä Kustaa Vaasa on ollut maanpaossa, josta palasi myöhemmin Ruotsiin. Lyypekin Pyhän Marian kirkko on rakennettu 1200-luvulla ja se on Saksan kolmanneksi suurin. Se tuhottiin sodassa, mutta kunnostettiin. Valitettavasti menetettiin 1600-luvulta olevat urut, joilla Bachin tiedetään soittaneen kirkossa Kuolemantanssin. Lyypekki tunnetaan marsipaanistaan. Kun 1400-luvun isossa nälänhädässä leipä loppui, leipurit tekivät leipää mantelista ja näin syntyi marsipaani.

Hampurissa on lähes 2 miljoonaa asukasta. 800-luvulla se oli vallihaudan ympäröimä linna, kaupunki kasvoi linnan ympärille. Hampuri oli hyvä kauppapaikka ja se oli Hansaliiton perustajia. Siellä oli 1700- ja 1800-luvuilla tuhoisia tulipaloja. Myös sodan pommituksissa kaupunki tuhoutui pahasti, 40 % taloista tuhoutui ja 55 000 asukasta kuoli. Saksan pääkaupunki on Berliini, jossa 3,5 miljoonaa asukasta.

Matkalla pidimme pienen tauon ennen Hampurin ohittamista. Toiset menivät Mäkkiin, me Kaisan kanssa rakennukseen, jossa oli kauppa ja vessa. Vessa oli aivan outo. Ensinnäkin saksalaisittain tietty raha-automaatin kautta pääsy, vaati hieman miettimistä, miten menetellä. Ja vetämisvaiheessa vessanpytyn reunat pyörivät, varsinainen huuhtelu jäi mysteeriksi. Istuskelimme kaupan edustalla kulahtaneella penkillä. Edessämme oli todella vilkas liikenne, varsinkin rekkaliikennettä. Henkilöautot ajoivat aivan mieletöntä vauhtia. Ja tien toisella puolella oli jotain siipiä. Lentokoneenko?

Olimme siis matkalla Bremeniin. Bremenissä on 500 000 asukasta ja sen esikaupungissä 130 000; yhdessä ne muodostavat Bremenin osavaltion, pienin. Bremenhavenin satamasta kulkee 700 000 autoa vuosittain. Mersut tehdään siellä. Becks-olut on Bremenistä.

Kreivi Lugrenin (?) leski, kreivitär Emma oli hyvä ihminen ja lahjoitti varoja köyhille. Hänen perijänsä oli Penno, miesvainajansa veli. Kerran tämä kaksikko oli ratsastamassa ja he näkivät köyhiä bremeniläisiä. Emma lupasi köyhille maata niin paljon kuin yksi heistä pystyy päivässä kävelemään. Katala Penno valitsi tehtävään ramman, joka kannettiin aamulla kerjuupaikalle. Emma rukoili käsi miehen pään päällä ja niin mies käveli, jopa juoksi! (Nyt en ole ihan varma, liittyikö tämä tarina Sikopaimen-patsaaseen, josta kuva tuonnenpana.)

Bremenin tuomiokirkko on omistettu Pyhälle Pietarille. Vaakunassa on Pietarin taivaanportin avaimet. Kirkko on rakennettu 1000-luvulla. Bremenissä on ollut aikoinaan tapa, että jos ja kun mies täyttää 30 vuotta, eikä ole vielä naimisissa, hänen tulee lakaista kirkon portaat.

Kaupungin raatihuoneessa järjestetään valtiollisia juhlaillallisia. Erikoista on, että menu on aina sama, vuodelta 1545: kanakeittoa, turskaa rapukastikkeella, lehtikaalia, ryynimakkaraa, vasikanpaistia, kampelaa, juustoa, hedelmiä ja kahvia.

Pysähdyshetki. Kevään ensimmäiset voikukat!

Mitä pidemmälle matkamme etenee, sitä pidemmällä on myös kevät. Ihanaa hämmästellä valkovuokkomeriä, keltaisia rypsipeltoja ja kukkivia sekä vihreitä pensaita.

Nyt minulta jäi tarkistamatta, mistä ovat lähtöisin Grimmin satuveljekset Jacob ja Wilhelm. Heistä joka tapauksessa puhuttiin ja kerrottiin, että he keräsivät talteen ihmisten kertomia tarinoita. Heidän satujaan ovat mm. Prisessa Ruusunen, Punahilkka, Hannu ja Kerttu, Peukaloinen, Saapasjalkakissa, Lumivalko ja Ruusunpuna (oih, lapsuuden kodissani oli tuohon aikaan muotia olleet tyynyä somistavat sievät nuket runsaissa vaahtomuovimekoissaan. Sain nuket itselleni ja oli vaikea keksiä tarpeeksi fiinejä nimiä niin fiineille nukeille - no, heistä tuli Lumivalko ja Ruusunpuna...). Siksi tämä, sillä Bremenissä on heidän satuihinsa liittyvä patsas Bremenin soittoniekat (vastaavan olen nähnyt joko Riiassa tai Vilnassa, nyt en muista kummassa).

Kerrottiin jo pari sanaa Hollannista (siis kaikki puhumiset tapahtuneet ja tapahtuvat bussissa kun aikaa on tuntikausia...). Hollannin kielen sanotaan syntyneen pubissa kun saksalaiset, britit ja tanskalaiset ovat jutelleet keskenään (nuoruuteni Englannissa väitettiin esim. oudon suomen kielen olevan double dutchia (kirjoitinko sanan väärin?), siis sitä ihan kauheinta).

Roomalaiset toivat muinoin viininviljelyn Saksaan. Jo 300-luvulla siellä oli viinitarhoja luostareissa. Viljelyjen itärajana oli Rein. 1500-luvulta viljelmät ylsivät Kölnistä etelään Moselin, Mainin ja Neckarin rannoille. Mutta 30-vuotinen sota hävitti viinitilat. Ne kuitenkin perustettiin uudelleen. Mutta sitten tuli USA:sta viinikirva, joka tappoi viiniköynnökset. 1800-luvun lopulla saatiin viiniviljelmät uuteen kukoistukseen. Tällä hetkellä Saksa on maailman kahdeksanneksi suurin viinintuottaja. Se keskittyy lähinnä valkoviinien tuottamiseen.

Kun viinirypäle on kukkinut, sadan päivän kuluttua rypäleet ovat valmiita poimittaviksi. Viljelijät toivovat vuorotellen sadetta ja aurinkoa. Rein-joen rannalla ovat tärkeimmät viinialueet. Koska rannat ovat jyrkkiä, joudutaan rypäleet enimmäkseen poimimaan käsin. Saksan viineistä useimmat (80 %) ovat Riesling-viinejä. Moselin laaksosta saadaan myös hyviä viinilaatuja, mutta ilmasto on hankala.

Saksa on jonkin verran edullisempi maa kuin Suomi. Saimme kuulla listan eurooppalaisten keskipalkkojen kärjestä, eteni näin:

1. Sveitsi (6200), 2. Norja (5000), 3. Tanska (4300), 4. Luxemburg (4200), 5. Hollanti (3900), 6. Saksa (3449), 7. Ruotsi (3162), 8. Suomi (3132)... Saksassa ruoka on halvempaa kuin Suomessa, mutta esim. sähkö on kalliimpaa. Saksalaisista 23 % on matalapalkkaisia (siirtolaisia?). Eläkeikä on 65 vuotta, jota sielläkin yritetään hilata ylöspäin.

Mainittiin muuttama alv-luku: Tanskassa se on 25 %, Suomessa 24 %, Hollannissa 21 % ja Saksassa 19 %.

Sää meille oli oikukas. Kylmää oli enimmäkseen, välillä sentään aurinkokin paistoi, mutta satoikin. Lämpötilat reissullamme olivat Ruotsin 12 asteesta alimmillaan yhteen asteeseen. (Myöhemmin saimme kokea vielä muutaman raekuuron ja useita räntäkuuroja... Vaikka sää ei suosinut, muuten nautimme..)

Saapuminen Bremeniin oli myönteinen yllätys - miten viehko kaupunki! Hotellimme sijaintikin oli täydellinen, aivan vanhankaupungin kupeessa. Heti saavuttuamme otimme viereisellä terassilla oluet, hieman kylläkin paleli..

Huoneemme ikkunanäkymä oli punaisia kattoja. Ja kun kameralla tsuumasi, näkyi siellä punaisten kattojen harjanteella tuo Bremenin soittoniekkojen patsas (aasi, koira, kissa ja kukko). Se "oikea", pronssinen, on raatihuoneen torilla, mutta rakennustelineitten takia ei kuvissa päässyt edukseen...

Hyvä maku jäi Bremenistä jo alkumetreiltä. Kaupunki, josta en aiemmin tiennyt mitään, mutta johon nyt ihastuin. Hotellin illallisellakin oli mainio tunnelma, jota kohotti iloisuudellaan ja hauskuudellaan hovimestari(?).

j

Illallisen jälkeen suuntasimme Kaisan kanssa kaupungille. Ilahduimme, että vielä siihen aikaan illasta pystyi ottamaan ihan kelpoja valokuvia.

Haa, vielä puhelinkioski!

Illan päätteeksi piipahdimme vielä hotellimme vastapäisessä pubissa.

Aamun valjetessa osa ryhmästämme lähti tutustumaan 46 hehtaarin suuruiseen alppiruusupuistoon, jossa kasvaa yli 680 erilaista tuhannesta maailmalla tunnetusta alppiruusulajikkeesta. Kaisan kanssa emme tuolle retkelle osallistuneet, vaan halusimme vielä tallustella Bremenin katuja ennen kuin iltapäivällä jatkaisimme matkaamme kohti Hollantia. Hotelliamme vastapäätä oli aivan ihana puutarhamyymälä (sisätiloissa). Siellä oli vaikka mitä. Tyydyin ostamaan vain muutamia siemenpusseja, lapsenlapsilleni ihanan pienensopivia puutarhahanskoja ja leimasimen hauskoine kuvioineen - kehutilanteisiin. Kiertelimme kaupungilla.

Torilla oli paljon matkamuistokrääsää. Kuvassa näkyy pienoiskoossa se "oikea" Soittoniekat.

Tämä on tunnettu Bremenin Sikopaimen-patsas. Sen on tehnyt Peter Lehman vuonna 1974. Sian kärsän hierominen tuottaa onnea, ja mehän hierottiin!

Sää oli aikamoisen jäätävä. Poikkesimme ravintolaan ja tilasimme kuumat juotavat, jotka kuitenkin halusimme nautiskella terassilla. Ravintolan vessan aulassa oli kyltein erikoistuttu kahvi-sanoihin, suomalaisittainkin "kahvi" näkyy kyltissä...

Mulla rommikaakao, Kaisalla Irish coffee. Nam!

Rannasta löytyi satojen metrien pituinen kirppari, mutta valitettavasti (tai onneksi?) ei ollut aikaa mennä siihen tutustumaan.

Bremenistä jäi sellainen maku, että sinne voisi eksyä toistekin!

Olimme Kaisan kanssa varttia ennen sovittua lähtöaikaa alhaalla hotellin edustalla kimpsuinemme, mutta alppiruusuretkeilijät olivatkin etuajassa, jäi jopa tunne että olemme myöhässä!

Matkamme jatkui kohti Hollantia, siitä seuraavalla kerralla!