Ja sitähän on tulossa vielä monta kertaa. Kait haluan osoittaa, että Kanarian saaret ovat muutakin kuin pelkkää turismia. Saarilta löytyy paljon aitoja paikalliskyliä ja aivan uskomattomia maisemia.

Mutta tähän alkuun eilen otettu kuva pienestä, tyytyväisestä saunojasta! Oli taas se kuukauden lauantai, jolloin olimme nauttimassa Kartanon saunasta ja sen jälkeen Rajalahtien mökin vieraanvaraisuudesta.

Seuraavat kuvat on otettu jo ennen synttäriäni. Ekassa kuvassa Pertti yrittää ratkoa "palikkatehtävää". Yhdessä kuppilassa nimittäin tarjoilija piti huolen siitä, että jokainen miesasiakas väsäili jonkin visaisen ongelman parissa.

Näimme kävelyretkillämme paljon ihania kukkia. Meikäläinen tässä vaiheessa vielä kovin valkoinen!

Otimme Pertin kanssa taksin ja ajoimme muutaman kilometrin päähän pieneen kylään. Olin saanut päähänpiston, että sen kylän määrättyyn ravintolaan haluan viedä vieraani synttärinäni lounaalle. Täytyi mennä ensin paikka tsekkaamaan ja ruuat koemaistamaan. Koska en osaa espanjaa, eikä henkilökunta osannut englantia, jouduin turvautumaan Tjäreborgin oppaisiin; he puhelimessa kertoivat, mitä minä haluan sanoa.

Rakennus ei ollut ulkoapäin kovin hääppöinen.

Sisätiloihin ihastuin.

Loppujen lopuksi huomasimme maistelevamme jotain linssimuhennosta/keittoa...

... sekä ryppyperunoita ja kaniinipataa.

Molemmat ruuat olivat niin mahtavan herkullisia, että päädyin varaamaan pitkän pöydän synttärilleni samoilla sapuskoilla kera salaatin sekä talon viinin ja oluen. Helpotti kovasti, kun sain tehtyä päätöksen.

Kävelimme kylästä muutaman kilometrin matkan Monasterioon, joka on ollut luostari (saattaa pienesti olla vieläkin), mutta on nyt mahtavan komea ravintolakompleksi.

Rakennukset sijaitsevat korkean kukkulan kupeessa. Huomasimme, että ylöspäin kohoaa polku. Ja polun varrella oli esitelty Kristuksen kärsimyspolku. Halusimme katsella sen kokonaan ja siinä olikin kapuamista kerrakseen. Olimme tosi korkealla, ihastuimme näkemäämme.

Edellisessä kuvassa on mäen huipulla ollut viimeinen "kärsimyskohde".

Etualalla luonnossa kasvavia Markettoja.

Kasvi, joka näyttää ihan männyltä mutta ihmeellisiä kukkasia siinä.

Kukot näkyivät ja varsinkin kuuluivat. Ja kanat olivat vapaitta ja niiden munat hyviä.

Nyt kiiruusti pakkaamaan, lähden ihan kohta Anun ja Selman kanssa junalla Moskovaan. Palaan ensi sunnuntaina.