Uutta Vuotta otimme vastaan kotona. Kävimme päivällä altaalla ja työt katselivat sen jälkeen Selman synttärilahjaksi saamia Tuhkimoelokuvia. Minä jossain vaiheessa katselin netistä Illallinen yhdelle kuten aina edellisinäkin vuosina. Se vaan on niin must-juttu! Anu ja Akseli piipahtivat alakerran kuntosalissa. Illansuussa virittelimme fiilikset sen verran perinteisiin kun pystyimme. Tinaa esimerkiksi täältä ei kaiketi saa, joten ne jäivät valamatta. Omiin perinteisiini kuuluvat kumollaan olevat kupit, joiden jokaisen alle laitetaan jokin esine, jolle keksitään merkitys ja sitä sitten tapahtuu vuoden aikana kupin nostajalle. Jokainen nostaa kuppeja kolmesti. Minulle tuli yleistä hyvää, rikastumista ja runsaasti ruokaa. Mitään uudenvuoden lupauksia ei tehty, ne on niin helppo unohtaa...

Yhdeksältä illalla posetiivari soitti talomme kohdalla kadulla. Soiton tarkoituksena oli houkutella ihmisiä ostamaan häneltä leluja. Eipä näkynyt kauppa käyvän. Anu oli kerran käynyt ostoksilla, mutta lelu oli toimimaton jo ostettaessa. Lumihuippuiset Andien vuoret suvaitsivat näyttäytyä meille hämärässä hohtaen. Puhalsimme saippuakuplia parvekkeella. Aila ja Selma riehaantuivat ottamaan niitä kiinni. Olin tuonut Suomesta tähtisadetikkuja, niiden kipunoita ihailimme parvekkeen pimeydessä. Sitten olikin jo lapsille iltasadun aika.

Täällä on fiksu systeemi ilotulituksissa. Santiago on jaettu kuntiin ja vain kuntien viralliset ilotulitukset ovat sallittuja. Kadulla voi siis halutessaan vapaasti liikkua pelkäämättä papatteja tai kipunoita tai mällejä silmään. Täältä yhdennentoista kerroksen parvekkeelta näkyi naapurikunnan ilotulitus upeasti. Se alkoi klo 24 ja jatkui 20 minuuttia. Nostimme maljaa ja toivotimme toisillemme onnea alkavalle vuodelle. Yhden aikoihin Anu ja Akseli lähtivät uudenvuoden yön tanssiaisiin, jotka jatkuisivat aamuseitsemään (eivät ihan niin pitkään viipyneet). Minä sattumoisin menin keittiöön varttia yli yhden ja näin sieltä ikkunasta taas hulppean 20-minuuttisen ilotulituksen. Kukaan ei ole osannut minulle kertoa, miksi siihen aikaan tuli vielä "virallinen" ilotulitus.

Kyselin Anu-tulkin välityksellä Anita-nanalta täkäläisestä uudenvuodenvietosta. Joulu on enemmän lasten juhla, uusi vuosi aikuisten. Yöhön valmistaudutaan kunnolla, naamiaisasusteitakin käytetään. Kahdeksan, yhdeksän maissa illalla syödään, jotta ennätetään siistiä paikat puoleen yöhön mennessä (ettei seuraava vuosi olisi sotkuinen). Hyvän onnen takaamiseksi syödään mm. 12 rypälettä ja kuusi lusikallista keitettyjä linssejä. Jotkut menevät matkalaukun kanssa ulos, jotta olisi matkoja alkavalle vuodelle tiedossa. Tärkeää on h-hetkellä halata vastakkaista sukupuolta olevaa, ketä tahansa, jotta kävisi mäihä puolisomarkkinoilla.

Sitten alkoikin arki. Täällä loppiainen ei ole pyhäpäivä. Pikkuhiljaa välkkyvalot vastapäisiltä parvekkeilta katosivat. Enää en kirjoita päivittäisiä tapahtumia, sillä olen minäkin siirtynyt arkeen. Viihdyn paljon kotona. Seikkailut kaupungilla eivät eivät ole minua oikein innostaneet. Kait olen tähän ikään saanut tallailla niin monien isojen kaupunkien ostos- ja ravintolakatuja, nuuskia museoita ja taidenäyttelyitä. Tai sitten olen vaan laiska tai seuraa vailla tai kielitaidoton. Uskoisin puhtini kaupungin suuntaan lisääntyvän kun suomalaisystäviä saapuu tänne lisää.

Santiagossa on noin 6 miljoonaa asukasta. Talostamme lienee keskustaan nelisen kilometriä. Puisto on kadun toisella puolella. Se on päivisin hiljainen helteen takia. Illalla siellä on paljon toimintaa, erityisesti urheilijoiden suosiossa erilaisine vempaimineen. Joskus tarhastatulomatkalla poikkeamme puistosta ostamaan jätskit fillarikärrystä jos se sattuu olemaan paikalla. Makuuhuoneeni ikkunasta näkyy Santiagon korkein rakennus, siinä on 70-80 kerrosta. Se ei näytä jättiläiseltä, sen muoto on kauniin suipponeva. Meidän talomme on siis 18-kerroksinen, samaa korkeusluokkaa monet lähistön talot.

Tarhamatkalla.

Palveluita näillä kulmilla on niukasti. Lähimpään "kioskikauppaan" on vajaa kilometri, "Alepaan" kilometrin verran. Samoin metroasemalle. Lähimmät ravintolat ovat reilun kilometrin päässä, kahviloita on hieman lähempänä. Ruokajuomana näyttää yleisesti olevan kokis. Tarhamatka on runsaat puoli kilometriä. Kadut ovat puhtaita ja siistejä, kuten pihatkin, kiitos runsaan kastelun ja palvelusväen. Oman talomme ala-aulassa on aina vahtimestari, jota tervehditään ja joka painaa summerilla portin auki päästä kadulle. Parasta on tietysti tämä asunto ja varsinkin sen parveke sekä siistin ja turvallisen oloinen lähiseutu.

Edelliset kuvat lähimmästä kahvilasta.

Kuva talomme ala-aulasta.

Päiväni alkaa sillä, että Selma putkahtaa sänkyyni halimaan puoli kahdeksan aikoihin. Anu tekee samaan aikaan lähtöä töihin. Anita, Nana, kodinhoitaja saapuu kahdeksalta. Pian lähtee Akselikin asioilleen, harrastuksilleen tai kielitunnille. Aamiaisen jälkeen leikin tyttöjen kanssa sisällä. Puistoon voisi mennä heti aamulla, mutta en ole oikein puhdikas aamuihminen. Päivemmällä vempaimet ovat niin kuumia, ettei niihin voi koskea, puistonpenkilläkin persus kärähtäisi. Toki olemme puistossakin olleet kun on sopivalta keli näyttänyt. Lämpötilat täällä liikkuvat kolmenkymmenen molemmin puolin. Kertaakaan ei ole satanut, viimeksi kuulemma syyskuun loppupuolella. Nyt täällä eletään noin Suomen juhannuksen aikaa, keskikesä lähenee ja helle vielä yltyy kuumemmaksi.

Tytöt kotiportilla.

Pikkarinäyttely!

Aila jännää, miten Selmalta onnistuu hampaiden pesu kun toinenkin yläetuhammas irtosi.

Tämä mehiläispuku ulottui vielä jokin aika sitten Ailaa nilkkoihin!

Roolileikkejä. Kerran mukana myös Anita-nanan lapsenlapsi Augustina.

Edelliset kuvat kotipuistosta.

Miltei joka päivä käymme tyttöjen kanssa pihalla uima-altaalla leikkimässä ja riehumassa. Sitten Nana kutsuu tytöt keittiöön syömään. Puoli kolmeksi tytöt viedään tarhaan; yleensä minä vien, joskus Nana. Minulla on sitten reilut kaksi tuntia omaa aikaa, jolloin otan ainakin pikkutorkut, sitten luen tai käyn netissä. Silloin tällöin teen kävelylenkin kotikulmilla eri suuntiin. Kulmilla on paljon kauniita istutuksia. Valkoiset ruusut ovat hyvin yleisiä täällä, muutakin kukkaloistoa on. Katukulmauksissa oli ahkeraliisaryppäitä, nyt niiden tilalla on samettiruusut. Joku meistä noutaa tytöt tarhasta puoli kuudelta.

Kuvassa pihamme allas näyttää suuremmalta kuin on. Taustalla on lasten allas. Aikuisten altaan rappusilla on kiva lasten kanssa telmiä.

Jossain sivulauseessa kävi ilmi, että talossamme on sauna. Tyttöjen kanssa sen testasimme, ihan kelpo oli. Lauloimme tietysti Saunalaulun: Lapsoset ketterät kotihaasta... Kävimme saunasta uimassa, suihkuttelimme vasta kotona, kun on enemmän tilaa. Iltaisin, auringonlaskun aikaan haluan istua parvekkeella. Noin yhdeksältä punainen aurinko alkaa laskea ja värjää edessä avautuvat vuoret punertaviksi. Sitten väri muuttuu lilan ja sinisen sävyiksi. Lila häviää ja sininen muuttuu hiljalleen harmaaksi ja lopulta vuoret katoavat pimeyteen. Lempiohjelmani! Osa kaukana siintävistä vuorista on lumihuippuisia näin helleaikanakin.

Selman ja Ailan seurassa on mukavaa; heillä on kivoja juttuja ja rakkaudenosoitukset ovat vuolaita. Kun otin valokuvaa läheisen puiston patsaalla, Aila totesi olevansa professori. Mitä professori tekee? No se tutkii kaikkia aarteita. Prinsessaleikit ja muut mielikuvitusleikit ovat mieluisia ja yleisiä. Kun pikkuväki on saatu nukkumaan, aikuiset touhuavat omiaan. Anu seuraa innolla netistä jotain vain netistä tulevaa sarjaa, minä Sydämen asialla. Joskus on hupaisaa kun on aivan hiljaista ja kolme tyyppiä räpeltää netissä omiaan. Kelloaika täällä laahaa 5 tuntia Suomea jäljessä, joten vain yökyöpeleiden kanssa pystyy samaan aikaan "rupattelemaan".

Olen jo intoutunut lukemaan, onneksi kirjahyllystä löytyy mielenkiintoista luettavaa. Aloitin Riitta Pulkkisen Raja-kirjalla. Se oli minulle hieman ahdistavaa luettavaa varsinkin alzheimerin taudista kertovat kappaleet. Sitten luin Laura Honkasalon Sinun lapsesi eivät ole sinun. Paljon tuttua omasta nuoruudesta, mutta hiukan hämäsi että pikkulapsen ajatuksiin oli laitettu liian vaikeita termejä ja asioita. Nyt on menossa Miika Nousiaisen Vadelmavenepakolainen. Onpahan erikoinen kirja!

Chile on maanjäristysten maa. Täällä kuulemma järisee jossain kolkassa maata lähes päivittäin. Tähän mennessä oma hurjin kokemukseni oli se vuoristokylän mökissä kokemani. Muutaman kerran täällä kotonakin on jaloissa hieman tärinä tuntunut. Kerran Anu ja tytöt menivät lähikahvilaan, minä jäin nettipuuhiini. Jalkani tärisivät lattiaa vasten ja arvelin järistyksen tuntuneen vahvana katutason kahvilassa. Mutta arvelin väärin, eivät olleet tunteneet järistystä lainkaan. Iso järistys on Terremoto ja pieni on Temblor (alle 5 richteriä). Huomasin, että metroissakin täällä on kumipyörät varusteena, samanlaiset kuin autoissa. Ne kait pehmentävät tärinää järistyksen tullen. Metro kulkee alle 5 richterissä, mutta isommassa se pysäytetään paikoilleen.

Autoilu täällä on aika hurjaa. Vilkkuja käytetään ahkerasti eikä aina tiedä, vaihtaako autoilija kaistaa vai eikö. Ykskaks joku saattaa viuhahtaa eteen ja silloin jarrutetaan tiukasti. Tietulleja on kaikilla isoimmilla teillä. Kun kaupunkialueella autot ovat liikennevaloissa, alkaa vipinä. Autojen välissä puikkelehtii rahan kerjääjiä ja myyjiä. Yksi myy kukkia, toinen sanomalehtiä, kolmas vesipulloja, neljäs marjoja tai hedelmiä. Joku tarjoaa tuulilasinpesupalvelua. Paljon ehtii tapahtua muutamassa minuutissa! Sunnuntaisin joillakin autoteillä on erisuuntainen liikenne kuin arkipäivisin. Outoa. Kun matkaamme autolla jonnekin, Anu istuu pelkääjän paikalla ja puhelimensa avulla navigoi reitin. Silloin me takapenkkiläiset yritämme olla hissukseen, ettemme häiritse ja oikea reitti löytyy. Kun taas saa häiritä, tytöt toivovat soitettavaksi Madonnaa tai Pöllörokkia tai Puttepossun nimipäivää tai Piippolan vaaria.

Hyttysiä täällä ei ole, ampiaisia valitettavasti on. Todella myrkyllisiä tyyppejä eivät taida olla muut kuin pikkuiset vikkelät mustat hämähäkit. Perhosia on vähän, lintuja paljon. Pari kertaa olen nähnyt pieniä vihreitä papukaijoja. Yleisiä ovat linnut, jotka ovat kait rastaita, erilaisia kuin meillä. Yleisin niistä on hieman naarasmustarastaan näköinen, jolla on keltainen nokka. Allasseuranamme pyörii lintu, joka on noin rastaan kokoinen, pystyasentoisempi ja sillä on pieni töyhtö päässään. Haukkoja on paljon. Ja paikoin pelikaaneja.

Kuivuuden takia maata piinaavat maastopalot. Välillä vuoria ei näy lainkaan ilmassa olevan savun takia. Savun haju vaihtelee, välistä silmiä kirvelee. Onneksi kuitenkaan ihmisiä ei ole kuollut maastopaloihin, muutamia perheitä on evakuoitu kodeistaan.

Paikallisista ruuista en paljonkaan osaa sanoa, sillä syön enimmäkseen kotona, tosin chilelläisen Anita-nanan tekemiä ruokia. Pastaa, piiraita, sosekeittoja, riisiä, muusia, kanaa, erilaisia salaatteja, jauheliha- ja liharuokia. Yleisesti täällä ruuat ovat kuulemma kevyesti maustettuja, ei mitään hurjia makuelämyksiä. Punaista lihaa suositaan. Kokis ruokajuomana liitetään helposti alempaan luokkaan. Tarhan välipalana on kuumaa maitoa (Selma saa juoda vettä...) ja keksiä.

Meidän Anita-nana.

Täällä on yleistä, että keskiluokkaisissa perheissä on oma kotihengetär, nana. Hän siivoaa, järjestelee paikkoja, laittaa ruokaa, tiskaa, pesee pyykit, vaihtaa vuodevaatteet jne. Hän tekee siis kaiken, mitä kodinhoitamiseen liittyy. Hänen töihinsä kuuluu lapsiperheissä myös lasten hoitaminen ja viihdyttäminen. Minä tulin tänne hieman huonossa saumassa. Perheen uusi kotiapu Anita oli tullut vasta edellisenä päivänä töihin. Ja minä kun haluan olla niin paljon lasten kanssa, siitä kärsii ainakin lasten espanjan kielen oppiminen ja nanaan lähemmin tutustuminen. Itse en varmaan ikinä tottuisi kotiapuun kun aina on tehnyt kaiken itse. Jotenkin tunnen syyllisyyttä (ja laiskuutta) kun toinen tekee työt puolestani. Yritän olla hieman huomaamaton ja poissa tieltä, vaikka sellaiseen ei ole mitään syytä, omaa höpöyttäni se on. Anita on kiva ja iloinen ihminen. Iltaisin käyn huoneet läpi, ettei ole kauheaa kaaosta missään Anitan tulla. Ehkä käyttäytyisin luontevammin jos meillä olisi yhteinen kieli. Onneksi hän osaa pikkasen englantia. Minun espanjan-alkeeni eivät yllä täällä mihinkään, putoan heti kärryiltä kun ihmiset puhuvat niin nopeasti. Usein täällä kuulemma nanat asuvatkin perheessä. Meidän nanamme on töissä arkipäivisin ja asuu kotonaan.

Vielä muutama kuva:

Selman otos svengaavasta äidistään keittiössä!

Pienen perheenjäsen Ivo pitää salaatista.

Käyty porukalla ostarilla, jossa oli puutarhamyymäläkin, mutta ei ihan sellainen, jossa sekoaa!

Jokatyttö osti mieleisensä ruukkukukan. Meidät tuntien arvaatko, mikä on kenenkin ostos. Tämä on tehtäväsi kun kommentoit seuraavan kerran. Olen saanut tosi vähän kommentteja vaikka lukijoita näyttäisi olevan aika paljon. Tykkäisin kommenteista ja varsinkin kuulumisista!

Seuraavalla kerralla sitten pikkureissuistamme ennen kuin täältä käsin tehty ulkomaanmatka alkaa! Terveiset ja hyvänvoinnintoivotukset kaikille!