Torstai 19.3. Kävimme Suomi-Seuralle maksamassa sinne myöhemmin vietävät kassimme. Sieltä poistuessamme kävelimme pitkiä portaita pitkin melkein alas, pysähdyimme tuttuun, portaiden kupeessa sijaitsevaan ravintolaan. Koska ei ollut iso nälkä, emme tilanneet paikan maukkaita tapas-annoksia, vain toastit. Mutta nehän olivat aivan toisenlaiset kuin yleensä. Ja mikä parasta, ne olivat parasta! Jatkoimme Mercadonaan ostoksille ja sieltä yllätyspikavisiitille Ritvan ja Jounin luo. Sattuivat olemaan kotosalla. Sää oli täydellisen ihana, vaikka varoitus hirveistä ilmoista oli päällä. 

Herkullisilla toast-välipaloilla. 

Perjantai 20.3. Käsittämätöntä, että säävaroituksen aikaan oli ensimmäiset lomani kunnon aurinkopäivät, tarkeni lyhythihaisella. Markku ja Anne riensivät Aluan ulkoaltaille aurinkotuoleihin. Menin Botanica Jardinille, mutta säävaroitusten takia se oli suljettu. Ymmärrän sen. Joitakin vuosia sitten myrsky kaatoi sieltä monia historiallisesti arvokkaita puita ja tuhosi kasveja. Paikka oli sen jälkeen suljettuna pitkään. Nyt portilla ilmoitettiin, että huomenna avaavat jos sää ei pahene. Pohdin, minne suuntaisin. Kävelin pitkän, helteisen matkan Blue Sea-hotellille. Se on minulle mieluisa paikka. Jos olisi ollut uimapuku mukana, olisin ehkä mennyt isoon altaaseen uimaan. Menin sinne hotellin takana olevan pikkupuiston takia. Siitä erityisesti tykkään. Todennäköisesti muut ihmiset eivät, harvoin siellä näkee ketään. Se on minulle sellainen rauhan tyyssija. Halusin myös nähdä, onko pienissä kirsikkapuissa kukkia (ei ollut, puut olivat jostain syystä kuolleet). Otin kuvia myös matkalla sinne. Alue on varakkaiden asuttamaa, kauniita taloja, pihoja, portteja. 

Edelliset kuvat matkalta, seuraavat rakastamastani puistosta. Ja tosiaan, ei siellä nytkään ketään muita ollut. Klassinen musiikki soi määrätyssä kohdassa. Linnut lauloivat, kukot ja kanat taapersivat. Nautin olostani. 

Perhonen kukan terälehdillä. Harmikseni kuvat täällä huonoja ja pieniä...

Banaanin kukka vaihtumassa banaaneiksi. En huomannut katsoa, onko juurella uusi kasvi tulossa - banaanithan tuottavat vain tuon yhden ryppään  ja sitten kuihtuvat pois. Niillä on tapana jättää jälkeläisiä. 

Sentään täällä näin kukkoja ja kanoja, joita ei enää taapertele kadunvarsien pusikoissa eikä niitä ollut myöskään Monasteriossa. Edelleen epäilen, että viranomaiset ovat ne kieltäneet. Harmi! Täkäläisten kanojen munien keltuainen on voimakkaan värinen, toisin kuin meillä. Suomessa kanat kärsivät!

Kun sieltä pikkupuistosta tulee pois, näkymä on aivan erilainen. Tämä on muuten se paikka, josta olen aiempina vuosina kirjoittanut. Sisätiloissa on oikein kiva sauna-allasosasto. Sisäpiireissä puhumme "mandariiniallaspaikasta" siksi, että yhdessä pikkualtaassa kelluu paljon mandariineja. 

Poistuessa kuvattua.

Talot, pihat ovat visusti porttien takana.

Teide ei nyt näkynyt parvekkeelleni, mutta näkyihän se sentään "katukuvassa". Se oli luminen ja sen lähistön tiet olivat lumisia ja siksi sään takia suljettuja.

Tuollaisia heiniä poimin takavuosina maljakkoon - täytyi olla sakset mukana....

Toki tiesin, että minulla ei ollut liikaa aikaa tuhlattavana ennen jalkahoitoon menemistä, mutta oli ihan pakko tehdä kaksi asiaa ennen sitä: uupuneena ja hikisenä piipahdin nopealla oluella tutulla terassilla. Siitä jatkoin läheiseen Orkideapuistoon.

Orkideapuiston portti.

Agatha Christie on täällä tyttärensä kanssa ollut. Christie on kirjoittanut oleillessaan pari kirjaa (vai novellia, en nyt muista). Arvostettu henkilö hän täällä on, patsaskin olemassa.

Onneksi oli alamäkeä matka jalkahoitoon, saattoi välillä kipittää. Matkalla otin pikaisesti kuvan tuosta talosta, jota en ole tainnut aiemmin kuvata. Se on yksi suosikkini. Sijaitsee vain niin keljulla paikalla, liikenteen armoilla. En tiedä, onko se yksityiskoti vain jotain muuta. Ennätin just ajoissa jalkahoitoon! Tyytyväisenä. Lyhyet hiukseni olivat pahasti hapsotusvaiheessa. Jalkahoitajan kanssa samoissa tiloissa on myös kampaamo. Ja kas, pääsin leikeltäväksi. Kampaaja oli italialainen, meillä ei ollut yhteistä kieltä. Tulihan ne hiukset jotenkuten leikeltyä... Poistuttuani poikkesin Happy Cafe´en terassille syömään kevätkääryleen ja juomaan oluen. Kotiin päästyään uupunut pääsi torkuille. Herättyäni siivosin kaapit ja laitoin matkalaukkuun ja Seuran tiloihin menevään kassiin kaiken, mitä en enää tarvinnut. Iltamyöhällä taas jatsia Annen kanssa. 

Tällä erää en viitsi/jaksa enempää. Nyt on vappuaaton myöhäisilta. Erinomaisen mukavaa vappua kaikille! Kirjoitukseni laahaavat hieman perässä... 

Pingviineille on rakennettu kotoisan oloiset oltavat. Pingviinejä on tavattoman hauska seurailla. 

Pingviinejä ruokitaan.

Valkoinen tiikeri.

Jättiläiskilpikonna tykkää kun hoitaja rapsuttelee sitä leuan alta.

Kuva tulevat tänne huonoina (pieninä ja hieman sameina). Tästä kuvasta ei taida saada tolkkua. Virtahepo on vedessä, sen sieraimet veden yläpuolella: hapen ottoa.

Näin leijonapariskunnan parittelevan - toivottavasti saavat lapsukaisia! Parittelu oli aika rauhallista, ei riehumista. Kundille tuli jano aktin jälkeen. En halunnut ottaa kuvaa toimituksen aikana...

Tykkään tosi paljon viidakkomaisesta alueesta, jossa ihmiset saavat kävellä lintujen joukossa. Viihtyisin siellä vaikka kuinka pitkään, majanikin voisin sinne rakentaa...

Muistan kuulleeni, että Loro Parkissa on maailman eniten erilaisia papukaijoja yhdessä paikassa. Jotkut niistä on pelastettuja lajeja.

No mutta, Juho vaarassa!

Tunnelin yläpuolella uiskentelee sähkörausku (?). Monin paikoin Loro Parkissa saa seurata läheltä eläviä.

Patsas sisäänkäynnin ulkopuolella.

Loro Parkiin mentäessä aina jokainen tulija valokuvataan. Kuvat ovat esillä poistuttaessa. Juhon ja Anun mielestä heistä otettu kuva oli huono, menivät uudelleen kuvaukseen. Anne ja Markku olivat eksyneet meistä ja jo poistuneet jo tuossa vaiheessa alueelta. Näin kuvan heistä, ostin sen Annelle myöhästyneeksi synttärilahjaksi. Otin kuvat kuvista. Papukaijat eivät ole livenä kuvattaessa.

Vielä illalla olin Annen ja Markun kanssa RePessä. Siellä oli esiintymässä duo, esittivät vain Leevi ja Leavingsin biisejä. Taitavia ja hauskoja! (Olen unohtanut miesten nimet)

Tuon esityksen jälkeen riensin vielä Casablanca-hotelliin. Päästin Anun ja Juhon romanttiselle illalliselle kahdestaan. Minä sen sijaan nautin Ailan ja Linnean seurasta. Näimme parvekkeelta tavattoman komean ja pitkän ilotulituksen, tulituksen syytä en tiedä.

Lauantai 14.3. Kävin Annen ja Markun kanssa majapaikkamme alakerrassa herkullisella, monipuolisella aamiaisella (muina aamuina olin huoneessamme aamiaisen valmistaja). Piffasin aamiaisen Annelle myöhästyneenä synttärilahjana. Sen jälkeen toiset menivät markkinoille. Minä sen sijaan menin Aluaan altaaseen ja saunaan. Illemmalla menimme porukalla Minigolf-ravintolaan pelailemaan. Pelin jälkeen söimme hyvät sapuskat samaisen paikan ravintolassa. Taisin unohtaa kuvaamisen, ainakaan kuvia ei löydy. 

Sunnuntai 15.3. Sää suosi petankkia. Olipa taas mukava pelata! Anu viestitti, että Aila on kipeä. Todella ikävää, että lyhyellä lomalla sairastuu. Harmillista sekin, että seuraava päivä on kotiinlentopäivä. Lentäminen ei ole todellakaan mukavaa sairaana. Minä menin illalla Annen ja Markun kanssa Vellerin musiikista nauttimaan RePeen. Illalla pähkäilimme Anun kanssa viestitellen, saisiko Ailalle apua jostain. Muistin, että kerran Selman pienenä ollessa hän sairastui ja lääkäri tuli hotelliin tutkimaan ja lääkitsemään. Tähän päädyttiin nytkin. Aila sai hyvät lääkkeet ja oli aamulla lentokunnossa, jippii! Olin jo suunnitellut, että jos Aila ei pysty lentämään, hän voi tulla majoittumaan meidän asuntoomme. Ja lentää sieltä joidenkin päivien kuluttua Manner-Espanjaan. Ailalla nimittäin oli edessä seuraavana torstaina junamatka Helsingistä Espanjaan, viikon vaihto-oppilaskuvio. Olisi ollut todella harmillista, jos hän ei olisi lainkaan päässyt mukaan tuolle reissulle. Mutta onneksi tyttö toipui ja kaikki sujui sitten suunnitellusti. 

Maanantai 16.3. Nyt olivat sekä Anne että Markku kipeitä (pää/jalka). Molemmat menivät käymään läheisellä terveysasemalla. Saivat kunnon tropit ja olivat jo illalla valmiita tulemaan mukaan Bell Airiin Päivin ja Markun tykö lättykesteille ja kortti/jatsipeleille. Oli muitakin tuttuja (Terhi, Jouni, Ritva, Leena). Bell Airin pihapiirin tuntumassa näin ilokseni monenvärisiä kiinanruusuja!

Näkymät olivat komeat Päivin ja Raimon parvekkeelta. Muistaakseni 18. kerros. Pelien tuoksinassa en muistanut ottaa ihmisistä kuvia.

Iltamyöhällä/yöllä näin kotiparvekkeelta poliisien tulevan kahdesta suunnasta alla olevaan puistoon. Tietysti jäin seuraamaan, mitä tapahtuu, aitiopaikka! Poliisien piirittämänä oli mies. Keskustelut kestivät kauan, kauan. Nukutti, mutta oli pakko vaan seurata, miten tilanne päättyy. No, mies sai jatkaa matkaansa ja poliisit palasivat tahoillensa. Turhaa seuraamista. Joskus parvekkeella mielikuvitukseni laukkaa: huumekauppaa, autovarkauksia, asuntomurtoja... Ainakin tuosta huumekaupasta olen varma. 

Tiistai 17.3. Koska paistoi, Anne ja Markku lähtivät heti aamiaisen jälkeen paistattelemaan Aluan lekottelutuoleille ulkoaltaalle. Markku halusi olla ruskea! Minä menin Aluaan perässä, paljon myöhemmin. Jumppasin ja kelluin lötköpötkön kanssa ensin sisäaltaalla, sitten kävin uimassa ulkoaltaalla, lopuksi menin saunaan. Kotiutumisen jälkeen lähdimme melko pian taksilla Monasterioon. Se on entinen nunnaluostari. En tiedä, milloin luostaritoiminta on loppunut. Nyt se on kaunis, hyvinhoidettu alue, jossa on monia ravintoloita. Siellä on aina ollut paljon kukkoja, kanoja, riikinkukkoja. Nyt näimme vain pari riikinkukkonaarasta. Onkohan terveysviranomaiset puuttuneet asiaan? Harmi, tykkäsin kun linnut tepastelivat laskemassa ravintolaterassilla suupaloja. Nytkin söimme hyvän aterian tutulla terassilla. Ja tietty ostin pikkumyymälästä Monasterion leipää, kuten tapoihini kuuluu. 

Tuo härkä oli paikan uutuus.

Kaunis seimi on ollut paikallaan "aina".

Orjantappura?

Kaunis vesipiste, varmaankin vanha. En ole koskaan kokeillut, toimiiko.

Keskiviikko 18.3. Teneriffalle ja muille Kanarian saarille julistettiin hälytys/hätätila myrskyjen ja kaatosateiden varalta. Otin sen erittäin tosissani. Muistan yhtenä vuonna kun menin Teneriffalle, oli karmea ilma muutama päivä aiemmin mennyt ohi. Silloin siellä olleet ystäväni kertoivat, että kuivat rotkot olivat täyttyneet vedestä niin, että autot olivat uineet rotkossa kuin kaarnalaivat. Kaikki irtain oli lentänyt parvekkeilta alas. Nyt aamulla oli kova tuuli ja kohtuullinen sade. Lähdin kauppaan ostamaan viikon muonat, ihan varmuudeksi. Jostain syystä Puerto säilyi pahemmalta myräkältä. Monissa muissa paikoissa ihmisiä jäi jopa saarroksiin koteihinsa rankan sateen liikkeelle saamien maanvyörymien takia. Lentojakin kuulemma peruttiin, ainakin Cran Canarialta. Siellä myrsky ja sade tekivät eniten tuhojaan. 

Jatkan seuraavalla kerralla. 

Laitoin pöytään pientä syötävää tulokkaille (osa näkyvissä kuvassa).

Jokohan hänet esittelin? Turkinkyyhky. Kelpaa esitellä uudelleenkin, kävi joka päivä moikkaamassa. Oli tosi kesy, ihan viereensä päästi tai viereen tuli. Parvekkeella kävi myös valkoinen ja mustavalkoinen kyyhkyspariskunta. Mutta tämä turkinkyyhky oli vakkarimoikkaaja. Ihana! Ihan tuli ikävä...

Saapuivathan ne tulokkaat viimein Marilynin turvallisella kyydillä. Oli riemuisaa tavata! Kun hieman olivat asettuneet taloksi, kävimme lähikaupassa (Hiper Dino) ruokaostoksilla. Illaksi meillä oli kutsu Casablanca-hotelliin eilen saapuneiden vieraaksi. Teemana oli tietysti jatsi! Kaikki tykkäämme noppia heitellä ja oli tosi kikattavan hauskaa kuten aina. 

Keskiviikko 11.7. Sopimaton sää petankille. Menimme kaikki kolme Aluaan, sisätiloihin altaasta nauttimaan. Sen jälkeen pariskunta lähti kaupungille, minä otin makoisat torkut ja laitoin hyvän iltapalan odottelemaan saapujia. Parvekkeella istuessani tuli niin kova tuulenpuuska, että se heitteli pöydällä olleet paperini sinne sun tänne. Yksi lensi kaiteen yli, en tiedä, mitä paperissa oli mutta ehkei se ollut supertärkeys. Illan päätteeksi pääsimme Annen kanssa asiaan, jatsia tietty!

Torstai 12.7. Lähdimme bussilla yläkaupunkiin, La Paziin. Sieltä kävelimme alas toiselle puolelle kaupunkia, Mercadonaan. Paluumatkalla poikkesimme karkkikauppaan - Markku on laiheliini mutta mahdoton namin mussuttelija... Illemmalla menin kaikkien uusien tulokkaiden kanssa "Antonion paikkaan", joka on meidän must. Anu oli tilannut etukäteen pöydän. Antonio otti meidät sydämellisesti, halaten vastaan. Kun Anu on seurassa, sujuu ruokien tilaukset ym. sujuvasti, espanjaa kun puhuu sujuvasti. (Kun kaupungeista menee vähänkin sivummalle, englannin kielellä ei pärjää - elekieli ja sanakirja pelastavat) Söimme tosi hyvin ja hyvää, minä peräti ilmaiseksi - vävyn joululahjan lunastin. Olenkohan aiemmin kertonut, että Antonion paikka löytyi ihan vahingossa vuonna 2011. Olin menossa Pertin, Hempan ja Railin kanssa paikkaan, jossa edellisenä vuonna vietin synttäreitäni. Sinne oli bussilta pitkä matka kävellä, oli hellettä. Kun tulimme ovelle, näimme lapun jossa luki, että ravintola on lopullisesti suljettu kaksi viikkoa aiemmin. Kurkkua kuivasi ja hirvitti se pitkä helteinen takaisin kävely. Jossain vaiheessa paluumatkalla huomasin, että yhdellä sivukadulla, jyrkän alamäen keskivaiheilla on jokin kyltti. Uteliaana menin katsomaan ja kas, siinä oli ravintola! Onnellisina menimme sisään, juomaan ja syömään. Luulin useiden vuosien ajan, että ravintola on pieni, vain se alakerta, mutta yläkerrassa on iso ravintolasali. Siitä lähtien joka vuosi on tullut tavaksi mennä Antonion paikkaan syömään. 

Kuvassa se pieni alakerran tila, muutama pöytä.

Pääruoka-annokseni, herkullista kalaa. Ravintolassa on ihan omanlaisensa perunat, en ole sellaisia nähnyt muualla. Hyviä ovat nekin. Alkupalaksi otan aina kalakroketteja. Lopuksi pähkinälikööriä. Vuosien ajan otin pääruoaksi valkosipulikaniinia, mutta pääruuassa näköjään pystyn muuttamaan tapojani. 

Aila nappasi kuvan herkuttelijasta. Porukkakuvat otettiin toisten kameroilla (kännyköillä). 

Aina kun Anne on mukana, otetaan ryhmäkuva, must. Antonio on keskellämme, oikealla on hänen veljensä. Tämä on perheravintola, veljesten vanhemmat kauan sitten perustaneet ravintolan eri paikkaan. Tälläkin paikalla se on ollut jo pitkään (vuosiluvut kateissa). Vaikka ravintola sijaitsee pienessä kylässä, aika sivussa, se on erittäin suosittu. Aina on paljon syöjiä, useimmat lienevät paikallisia. Hyvä ruoka ja ystävällinen palvelu, valttikortteja. 

Ulkoryhmäkuvasta poistuessa on tainnut tulla perinnettä jo siitäkin. Iloista porukkaa!

Tuon päivän riennot eivät osaltani tuohon päättyneet. Anu oli etukäteen varannut liput heille ja minulle flamenco-esitykseen. Se oli paikassa, jonne Pertin kanssa vahingossa eksyimme ehkä 15 vuotta sitten. Ikivanha, ihana talo. Silloin siellä oli kaikkialla hedelmä- ja kukka-asetelmia. Satuimme mukavasti kulkemaan englanninkielellä opastetun ryhmän perässä. Jäänyt mieleeni, että aikoinaan tuo paikka olisi ollut eläimien turvapaikka. Joskus oli teurasautosta päässyt karkuun lehmä, joka oli tupsahtanut talon pihaan. Siellä se sai elellä niin kauan kunnes vanhuus vei hengen. Nyt siellä ei ollut niin paljon niitä hedelmiä ja kukkia, mutta edelleenkin aivan ihana!

Sisäänkäynti. Sijainti hieman sivussa kaupunkialueelta, mutta Puertoa kuitenkin.

Siellä on useita ravintolapisteitä, uima-allaskin tuossa taustalla.

Sisätiloissa on paljon huoneita ja niissä kauniita huonekaluja ja esineitä.

Kaunis vessa.

Kaunis Aila. Ja taulu.

Miksiköhän kuva punainen. Linnea jaksoi herpaantumatta katsoa tarkasti esitystä.

Huono kuva. Anu otti hyviä kuvia ja videoita. Videoita tänne ei pysty laittamaan lainkaan, mutta toisen ottamia kuviakaan en osaa siirtää. Tanssijoita olivat vain nuo kolme; kaksi naista ja mies. Lisäksi lavalla oli kaksi miestä; toinen soitti kitaraa ja toinen rummutti ja lauloi. Tanssijat eivät olleet mitään "eilisen teeren poikia", mutta hyvin ja taitavasti jaksoivat. Hieno esitys!

Esityksen jälkeen aulassa.

Seuraavana päivänä menimme koko kööri ihanaan Loro Parkiin. Siitä seuraavalla kerralla. 

Vuosien myötä aina rankempaa kavuta sinne Taorolle ylös. Tuntuu, että portaita on aina vaan enemmän...

Tuo Bell Air taitaa näkyä kaikkialle Puertossa. Ei oikein istu ympäristöönsä. Nuo edellä olevat kuvat ovat Taorolta kaupungin keskustan suuntaan. Seuraavat kuvat ovat Taoron huipulta.

Entistä kasinoa remontoitiin vuosia luksushotelliksi. Nyt se on valmis. Ei mitenkään kamalan houkutteleva hintaansa nähden, ainakaan minun mielestäni. Ja sijaitsee hieman hankalalla paikalla, ehkä sieltä on säännöllinen kuljetus alas kaupunkiin ja takaisin. Jatkoin matkaani Taoro-vuoren ylätasannetta kävellen toiselle puolelle, "takapuolelle".

Kukka kavunnut puun latvaan.

Tässä olen edennyt jo kadulle, seinätaidetta. Tarkalleen en tiennyt sijaintiani. Sitten näin Eden-hotellin. Olemme kerran Annen kanssa toisesta suunnasta seikkailleet Eden-hotellille kesantomäen yli ja tulleet Edenin pihaan pienestä, rautalanka-aitaan tehdystä aukosta. Nyt löysin sen samaisen aukon ja päätin tehdä tuon kävelyn päinvastaisesta suunnasta. En osannut oikein suunnistaa, en löytänyt polkua, josta jatkaisin. Menin liian sivuun, tuli rotko vastaan. Lopulta löysin pienen "kaistaleen", josta pääsin sen ylittämään. Tulin mutaiseen kohtaan, johon onnekseni oli laitettu lautoja astua, ei tarvinnut kääntyä takaisin. En tiennyt ollenkaan, mihin kohtaan tulisin ja pääsenkö siitä kadulle. Pääsin!

Otin kuvan suuntaan, josta olin tullut. Taustalla Eden-hotelli. Ei se mikään erityisen pitkä matka ollut, mutta melkoisen hankala! Huomasin laskeutuvani tutun huoltoaseman pihaan ja vastapäiselle tutulle terassille oli ihan pakko pysähtyä höngähtämään ja janoa sammuttamaan. Autuas olo! Siitä jatkoin matkaa Casablanca-hotellin vieritse ja rappusia alas alakaupunkiin. 

Kissa lepäilee Casblancan nurmikolla. Taisin vielä poiketa Mercadona-kauppaan. Sieltä erittäin uupuneena kotiin - ja askelia kertyi!

Hotellin aulasta kuva. Siellä (yleensäkin Puertossa) satsataan koristeluun! Äitienpäivä.

Perjantai 6.3. Jo alkuvaiheessa tänne saavuttuani aioin ostaa muutaman viikon kortin maauimalaan. En ennättänyt sitä tehdä ennen kuin sairastuin. Sää oli kaiken aikaa sen verran viileää, ettei enää sinne houkuttanut mennä. Aikoinaan vuosia sitten kun vanha uimala vielä oli samalla paikalla olemassa, kävin siellä monena vuonna joka aamu vesijuoksemassa, majapaikat olivat lähellä. Silloin pulikoin aamuauringossa... Nyt sen sijaan menin Alua-hotelliin, jossa vielä pari vuotta (?) sitten Päivi veti sisäaltaassa meille kerran viikossa vesijumppaa. Mahdoinkohan jo kertoa, että vesijumpat päättyivät siihen, kun omistajamies räjähti ja raivosi! Hän sai hepulin siitä kun joku ryhmästämme erehtyi tulemaan altaaseen tuntia ennen jumpan aloitusta - hyväksikäyttöä nääs... Mies raivosi antavansa ikuisen porttikiellon kaikille suomalaisille ja samalla kaikille skandinaaveille. Siihen loppuivat vesijumppamme. Tuosta höyryämisestä huolimatta päätin uskaltaa mennä sinne. Ystävällinen mies (ei se hirviö!) oli kassalla. Säikähdin kun mun tartti näytti näyttää henkilökorttini (ei saanut nimestäni lausuttuna selvää). Tuumin, että tähänkö menoni päättyi, suomalainen... Mutta ei sentäs. Nautin sisäaltaassa pulikoinnista ja siitä hauskasta pikkusaunasta, joka pesutilassa on. Lauteet natisevat ja ovat älyttömän korkeat, kestävät silti. Minulla oli pullossa vettä mukana kiukaalle heitettäväksi. Nautin todella. Tuumin, että miksi en ostanut esim. kahden viikon korttia (35 euroa) - jos sää jatkuu koleana, mikäpä täällä olisi oleillessa. Kassalla harmittelin, miksi en sitä korttia ostanut. Mutta kas, ystävällinen mies myi kortin 25 eurolla, hyvitti maksamani kympin kertamaksun. Jälkeenpäin tiesin, että oli hyvä päätös.

 Lauantai 7.3. Meinasin viettää vain ihan kotipäivää, mutta illansuussa alkoi puuduttaa. En tiennyt, minne kävelisin, mutta jalat veivät rantaan ja kohti lempikaupunginosaani Punta Bravaa. 

Sivuutin tuon komean maauimalan. Se rakennettiin vanhan uimalan paikalle ja sitä tehtiin kait seitsemän vuotta. Viime vuonna se valmistui, mutta silloin "taviksilla" ei ollut sinne asiaa. Ilman muuta olisin sinne kortin nyt ostanut, jos sää olisi lämpimämpi, Alua oli parempi vaihtoehto.

"Mustan rannan" tuntumassa.

Ikiviuhkot kasvavat täällä komeiksi!

Vasten auringon siltaa...

Katu rannasta Punta Bravaan.

Ruoste raiskaa.

Nainen (ehkä päätä hieman kuvassa näkyy) yrittää häätää kissaa pois auton katolta.

Joku oli taiteillut tutusta ravintolasta kuvia sen terassin ulkopuolelle. Istahdin terassille toviksi. Pelkäsin, että tuuli kaataa varjon päälleni, olin siis nopea...

Loro Park on jo aika vanha! Se on todella kaunis eläintarha/puisto. Se on julistettu useina peräkkäisinä vuosina maailman parhaaksi eläintarhaksi. Siellä ei tule ollenkaan sellaista ahdistuksen tunnetta, että eläimet voisivat huonosti. Hyvä niin.

Tätä kadun varren komistusta ei mielestäni ole aiemmin ollut, olisin huomannut.

Terassikoriste.

Rakas kumipuiden somistama petankkikenttämme. Siellä pelataan myös muita lajeja, mutta niihin en ole osallstunut.

Vilpoisin ja sateisin talvi vuosikymmeniin. Sateet ovat lisänneet vihreyttä. Esimerkiksi petankkikentän vieressä oleviin puiden juuristoihin on ilmestynyt vihreyttä, jota niissä ei koskaan aiemmin ole ollut.

Sunnuntai 8.3. Petankkia pelattiin. Myöhemmin päätin mennä Aluaan. Mutta pahus, sisätilat ovatkin kiinni sunnuntaina! Pohdin, voisinko ei-hotellin asukkaana mennä ulkoaltaalle. Kiipesin kierretasoa pitkin hotellin aulasta toiseen kerrokseen. Etsin sieltä vessan, joka olikin aika tilava pukea uimapuku päälle. Astuttuani allasosastolle, olin jotenkin ujo sinne menemään, teenkö oikein. Mutta kun ämyrissä soi John Fogerty, rohkaistuin. Kukaan ei kiinnittänyt minuun huomiota. Jätin kamppeeni yhdelle lekottelutuolille ja menin altaaseen nautiskelemaan. Vesi oli yllättävän lämmintä, lämpimämpää kuin aikaisemmin kokemissani lämmitetyissä altaissa. Tuolilla sitten yritin itseäni jotenkin kuivatella niin, ettei vesi pahasti valuisi aulaan vesaan mennessäni. Hyvin sujui! Kotona istuskelin aikani parvekkeella olostani nauttimassa, sitten torkut. Edellisenä iltana olin aivan ihmeissäni kun huoneessa toimi netti! Innoissani kirjoitin pitkän blogitarinan. Kun tänä iltana menin tekstiä alakertaan jatkamaan (huoneessa ei tietty toiminut), mitään ei ollut tallentunut! Olin vihainen, ärtynyt, kiukkuinen. Mutta sitten aloitin alusta... Kyllä harmitti! Myöhään istuin uudelleen parvekkeella. Siellä on mielenkiintoista tarkkailla pientäkin liikettä, jota kadulla näkee. Nyt luulin näkeväni autovarkaan, mutta en ollut ihan varma. Saattoi olla mielikuvituksen tuotettakin. 

Kuva Aluan yläaulasta. Sielläkin lilasävyisenä huomioitu äitienpäivä. Kuvissa tunnettuja, merkittäviä naisia maailmalta. 

Maanantai 9.3. Jännittävä, odotettu päivä! Tapaisin Anun, Juhon, Ailan ja Linnean! Selma ei voinut tulla lomailemaan, ylioppilaskirjoitukset esteenä. Tulokkaat ennättivätkin kentältä reittibussiin, sillä lentokone oli laskeutunut etuajassa. Minulle tuli kiire rientää bussiasemalle, halusin mennä yläkaupunkiin pysäkille vastaan. Juuri kun ennätin pysäkille, tuli bussi ja iloiset lomalaiset. Olipa hyvä tuuri ajoituksessa! Saapujat majoittuvat aina Casablancassa (ennen sitä meillä oli erilaisia airbn-virityksiä ihanissa taloissa). Sinne menimme pistäytymään. Sen jälkeen ruokailivat hotellialueella (joka iso), minä syöneenä en osallistunut, mutta sanoin tarjoilijalle, että hänellä on kaunis nimi. Onneksi hän ilahtui ja huomioi minut ihanasti. Nimi oli Angel, Enkeli. Tytöt ennättivät hetken olla altaan tuolilla, Ailalla oli mukanaan kiinnostavaa luettavaa, kirja siis tuolille mukaan. Melkoinen yllätys oli sää: melkein helle tulokkaiden saapuessa, harvinaista herkkua tänä talvena. 

Lähdimme Mercadonasta ostamaan tulokkaille ruokaa. Muut lähtivät ruokakasseineen hotellille, me Ailan kanssa kävelimme minun majapaikkaani. Sieltä ajoimme sovitusti Minigolf-ravintolaan - se on perinne, tulopäivänä minigolfia pelaamaan! Maksoimme pelit, ostimme pelijuomat, laitoimme nimet lappuihin ja kas, alkoi sataa aikamoisella voimalla. Emme ennättäneet pelata ainuttakaan rataa, saimme vitosemme takaisin. Nyt en kävellyt yläkaupungilta kotiin, menin bussilla. Parvekkeella seurailin taa katuelämää. Näin taas nuorukaisen, joka on rampa, kävelee vaikeasti mutta reippaasti. Petivaatteet kainalossaan. Taitaa olla sama, joka nukkuu kokonaan peiton sisällä taksiaseman penkillä, varmaankin joka yö, muutaman kerran olen nähnyt nukkuvan nyytin. 

Jäi ainoaksi kuvaksi minigolfista...

Tiistai 10.3. Treffit Chargolla. Sieltä suuntasimme Jardinin rannan tuntumaan. Matkalla kokeilimme, josko Rajalahdet (Ritva ja Jouni) olisivat kotona. Olivat, yllättyneinä avasivat oven. Ihan vain piipahdimme moikkaamassa. Linnealla oli sekä Chargolla että Jardinissa mahdollisuus leikkipuistorientoihin. 

Poikkesimme matkalla "rättikuppilaan", jonka nimen tutut joskus antoivat näille telttakatoksisille ravintolaterasseille. Tämä on fiinimmin Happy Cafe. Söimme oikein maistuvat ja edulliset kevytlounaat. Tavaksi on tullut, että aina pitää ottaa Juhosta iloinen olutkuva, se on nyt tässä, eilen jäi ottamatta - kuulunut tulopäivään. Nyt päässyt kuvaan Linneakin. Tapoihin kuuluu myös vävy-anoppi-kuva, nyt se jäi ottamatta, pitänee napata kuva kesällä Suomessa.

Samaan aikaan kuin pikkusisko riehui laitteissa, isosisko löysi sopivan paikan lukuhetkelleen.

Yllättävän vähän on nykyään koirankakkoja kaduilla, ennen niitä oli paljon! Valistus mennyt perille.

Tänä päivänä tuli Suomesta kaksi uutta tulokasta. Siitä seuraavalla kerralla. 

Maanantai 23.2. Flunssa ja yskä selätetty. Niinpä saatoin mennä varamaani jalkahoitoon. Olin samalla hoitajalla viime vuonnakin ja olin oikein tyytyväinen. Minun on pakko käydä jalkahoidossa noin viiden, kuuden viikon välein päkiävaivani takia - sitä kaivellaan... Palvelujen hinnat täällä ovat alhaiset, 25 euroa tunnin ja vartin työstä. Poistuin Happy Cafen kautta, menin sinne syömään. Sinne saapuivat tutut Riitta ja Jari, siirryin heidän pöytäänsä. Siihen tuli myöhemmin heille tuttu, mulle vieras Kari Helsingin Kumpulasta, meikäläisen naapurikaupunginosasta. Puhuimme kenestä ja mistä vaan, molemmat tiesimme ihmiset ja paikat. Hassua! Illalla menin vielä Reiluun Peliin (Repe) karaokea kuuntelemaan, en laulamaan. Siellä olivat myös Riitta ja Kari. 

Tiistai 24.2. Meillä tutuilla "puertolaisilla" on WhatsApp-ryhmä, sen kautta teemme treffejä ym. Tiistai klo 12 on minigolfaika, jos sää salli ja ihmisille sopii. Menin siihen nyt ekaa kertaa. Koska huomasin olevani turhan ajoissa, ajoin bussilla tarkoituksella ohi, seuraavalle pysäkille. Se olikin yllättävän kaukana, mutta oli mukavasti aikaa kävellä kauniissa säässä takaisin päin. Yhytin minigolfravintolan ulkopuolella tuttuja muurilla istuskelemassa, hekin olivat menossa minigolfiin. En tiennyt, että paikka aukeaa vasta kahdeltatoista. Siinä sitten odottelimme h-hetkeä. Kanssani pelasivat Ritva, Leena, Anneli, Päivi ja Rami. Oli mukava ennättää tavata Anneli, oli poistumassa seuraavana päivänä kotiin Suomeen. Ylitin pelissä täysin itseni, käsittämätön tulos: 46!!! Moista ei ole kukaan porukastamme saanut. Omat tuloksenikin tavallisesti parikymmentä pistettä isommat. Pelin jälkeen menimme kimpassa syömään hyvää ruokaa mukavalle terassille. Sieltä kävelimme alas koteihimme. 

Minigolfin tauolla. Päivi ja Rami kovin valkoisia! Pelit kauniissa puistikossa ravintolan "takapihalla". Taas kävely alas koteihin. 

Ehkä kukkahörhönä tärkeintä Puerto de la Cruzissa (Orotavan laakso) ovat kukat! Ja toki kukkahörhöllä pitää olla asunnossakin aina tuoreita kukkia. 

Uusi keksintöni kukkavirityksille: matalat asetelmat pöydällä.

Parvekkeen pöydän orvokki ja basilika (aikoinaan Hempalta opin tuon basilikatavan - aina tuoretta basilikaa ruukussa - jatkan perinnettä)

Seurailin kun vastapäisen talon katolla korkeuksissa mies oli työssään ilman mitään valjaita. Hän on siis tuon kuvan korkeimmassa kohdassa. 

Keskiviikko 25.2. Sunnuntaisin ja keskiviikkoisin on siis petankkipäivät. Petankki kumipuupuistossa on yksi asia, josta aina unelmoin tulevaa Teneriffan-matkaani odotellessa. Pelaaminen on kivaa, siellä tapaa tuttuja ja kentät ovat haastavia, puut komeita ja joskus puissa näkee papukaijoja! Pelien jälkeen menin Ritvan ja Jounin kanssa "kuubalaiseen" syömään. Halpa ravintola, miltei petankkipuistoa vastapäätä kadun toisella puolella. Ennätin kotiin lepäilemään ennen Suomi-Seuran tiloissa esitettävää "Tarmo Mannia". Olin kirjoittanut vihkooni tuoreeltaan muutaman rivin: "Reilut 2 tuntia Tarmo Mannia. On se ollut aikamoinen tyyppi. Kuulimme kolmen naisen kertomina hänen uskomatonta elämäntarinaansa. Myös pari Ilmari Kiannon runoa, jotka olivat osaltaan Mannin lausumina ohjaamassa häntä teatterin maailmaan. Köyhä nuorukainen sai tukijoita ja kannustajia. Kuulimme myös muutaman laulun, jotka komeaääninen Risto lauloi, pianolla säesti Kaija-kanttori. Näimme Ramin tekemän hienon koosteen Mannin haastatteluvideoista ja pätkiä elokuvista. Kyllä kannatti olla kuulemassa ja näkemässä!" Suomi-Seuran sali oli täynnä väkeä. 

Tuosta mennään Suomi-Seuran tiloihin. Tilat ovat avarat, siellä on kirjojakin enemmän kuin pienen paikkakunnan kirjastossa. Talkoolaisia on paljon, joten ohjelmaakin on paljon. Kiitos kaikille ahertajille!

Torstai 28.2. piti olla erittäin mielenkiintoinen opastettu suomalaiskierros Botanica Jardinissa. Odotin tuota tilaisuutta kovasti. Mutta se peruttiin kuulemma kaliman takia (oliko sitä, en huomannut). Se siirrettiin seuraavaan päivään, taas peruuntui. Siirtyy syksyyn ja varmaankin niin varhaiseen, etten ole paikalla. Harmitti! Olen todella kiinnostunut tuosta ikivanhasta kasvitieteellisestä puutarhasta. Ei ole ranskalaisia viivoja vihossa tuolle päivälle. Ehkä se oli lepopäivä.

Laitanpa muutaman kuvan asunnostani. Se sijaitsee Skyview-hotellin viidennessä kerroksessa. Asunnossa on olkkari, keittiö ja oveton kahden hyvä vuoteen alkovi, toisessa niistä nukun. Huoneeni (508) on minulle mieluisalla kohdalla parvekkeen suhteen. Siellä istuskelen paljon ja tarkkailen kaikkea liikettä mitä hiljaisella kadulla näen. Kuuntelen peruuttavien bussien piipitystä ja näen ne linja-autoasemalta lähtevät bussit. Edes jotain katseltavaa, siitä tykkään. Saatan istuskella parvekkeella led-kynttilää polttaen ja katua tuijotellen parikin tuntia, olla vaan. 

Olkkari, valossa oleva tuoli on parvekkeella. 

Keittiö on tavattoman ahdas, ei ole oikein laskemis- ja ruuanvalmistustilaa. Kaipa oletetaan, että ihmiset käyvät alakerrassa aamiaisella ja illallisella. Puerton hotelleissa/apartementoksissa on kaikissa pulaa myös hyllyistä, koukuista... Täällä on välillä ongelmana se, että keittiön hanasta ei tule tarpeeksi kuumaa vettä tiskaamiseen. Onneksi on oma pieni vedenkeitin tilanteen korjaamiseen. On myös aika paljon omia astioita, niitä majapaikoissa on niukalti. Omat tavarat viettävät kesäkautta Suomi-Seuran säilöissä. 

Näkymä parvekkeelta. Yksi parvekeajankuluni on tarkkailla, onnistuvatko autoilijat parkkeeraamisessa ja katsella, löytävätkö etsijät vapaan kolosen autolleen. Kerran havahduin, kun eräs parkkeerattuun autoonsa pyrkivä nainen pysäytti läheisestä parkkiruudusta autoineen poistuvan miehen. Ihmettelin, mutta tarkkailemalla tilanne selvisi. Naisen auton viereinen oli parkkeerattu liian vinoon, yli sen kapean tilan. Nainen ei päässyt autoonsa. Ei sinne mahtunut menemään se mieskään, mutta mies onnistui kurkottamaan virta-avaimen paikoilleen. Sen jälkeen mies työnsi auton pois ruudusta niin, että nainen pääsi poistumaan autoineen. Jännää! Tuo katu on sikäli outo, että se on kaksisuuntainen. Tuolla perällä näkyvällä kapealla kadunpätkällä eivät autot mahdu kohtaamaan, toisen täytyy peruuttaa. 

Perjantai 27.2. Olin kutsuttuna Ritvan ja Jounin luona. Minua tavallaan viehätti se heidän asuntonsa ja sen sijainti. Vastapäätä oli muuri ja röttelötalo. Heidän asuntonsa sijaitsi kahden asunnon talon alakerrassa. Uusi pieni talo, pieni ja sievä asunto. Ei ollut parveketta, mutta minä olisin laittanut siihen ulkopuolelle (ei autoliikennettä) pöydän, pari tuolia ja pöydälle komean ruukkukukan... Minua hemmoteltiin. Sain aperitiiviksi Amarettoa, sitten Ritvan tekemää hernekeittoa ja lättysiä! Ruokatorkut otin kotona ennen kuin menin RePeen kuulemaan Vellerin laulua ja soitantoa. Velleri on minulle ennestään tuttu muusikko, tutustuin aikoinaan täällä Puertossa. Oli kiva tavata! Meitä jäi esitysten jälkeen pieni seurue rupattelemaan. Seurueen kaikki kolme miestä olivat Hollolasta, yksi tosin nyt asui jo muualla. Kysyin, josko Velleri tulisi seuraavana päivänä Suomi-Seuran lauluvisaan joukkueeseemme. Joukkueissa on neljä ihmistä, yksi mahtuisi mukaan. Lupautui. Illalla parvekkeella ihmettelin, aivan kuin meren suunnasta olisi näkynyt tupruttaen savua - tulipalo? En ollut kuullut paloautojen ääntä enkä pimeydestä erottanut tilannetta. Päädyin sitten uskomaan, että jostain syystä meri vaahtoaa vain yhdestä suunnasta aivan yltiöpäisesti. (Myöhemmin Anulta kuulin, että oli se tulipalo; yksi asunto Penon-hotellin yläkerrasta oli palanut, asukas sairaalassa. Tuossa Penonissakin olen kerran ollut asukkaana)

Lauantai 28.2. "Leikisti" Anu-tyttäreni syntymäpäivä (syntynyt 29.2.)! Kiertelin kaupungilla ostoksilla. Sitten menin sinne lauluvisaan. Velleri myöhästyi, oli 40 minuuttia odottanut Chargon tolpalla taksia. Näin usein käy jos on sateinen päivä, nyt oli. Kaikki muut paitsi minä (en tunne ollenkaan nykyiskelmiä koska en niitä kuuntele..) olivat ryhmässäni tietäjiä, voitimme kirkkaasti. Enää ei hävettänyt, että ryhmän nimi oli "Voittajat".

Istuskelin Chargon aukion penkillä ja otin kuvan edessäni avautuvasta.

Illemmalla vasta alkoi sataa.

Visailujoukkueemme: Piitu, Riitta ja Velleri. 

Kukkia kadun varrelta. Kuvattu menomatkalla. Pois taas kävelin alakaupunkiin. Enää ei saanut, vähän vaan välillä tihuutteli. 

Oli jo hämärää. Tuo kirkko on todella kaunis ja ylväs ja vanha. Sinne en poikennut, ovet kiinni. 

Sen sijaan poikkesin hetkeksi istuskelemaan kirkkoon, jossa en ole aiemmin käynyt, vaikka usein olen ohi kävellyt. Siellä on ikään kuin kaksi alttaria. 

Sunnuntai 1.3. Vihossa ranskalaisella viivalla vain petankki ja Happy Cafe. Sen muistan, että jälkimmäisessä olin Ritvan, Jounin ja Leenan kanssa. 

Maanantai 2.3. Kävelin Mercadona-kauppaan alakaupungin toiseen laitaan. Oli hellepäivä, ehkä ensimmäinen (täällä ollut kymmeniin vuosiin kylmin talvi - toki lunta ei ole kuin Teidellä ja sinne johtavalla tiellä. Lämpöasteissakin pysytellään...). Tein paljon ostoksia - edullinen ja monipuolinen ruokakauppa. Kun olin jonkin matkaa kauppakeikan jälkeen kävellyt kotiin päin, päätin sammuttaa janoni pullollisella olutta sopivasti kohdalle osuvalla terassilla. Kun olin juomani tilannut, huomasin läheisellä terassilla Vellerin, Riston ja Riston vaimon Tuulan. Pian huomasin kadulla Terhin ja Merjan. Hihkaisin juttelemaan. Hekin olivat menossa Mercadonaan. Pitkään rupattelimme, he jatkoivat matkaansa ja minä menin vähäksi aikaa höpöttelemään naapuriterassille. Sen jälkeen matkani jatkui kotiin. Onneksi sain Ritvalta ja Jounilta vetokärryn, ostokset eivät painaneet liikaa. Illalla tein jauhelihakeittoa.

Tiistai 3.3. Olin kutsunut tuttuja sopalle kolmen maissa. Paikalle tulivat Leena, Päivi ja Rami. Kuvia en muistanut ottaa, mutta kivaa meillä taisi olla. Havahduin huomaamaan, että kello oli puoli yksitoista kun vieraat poistuivat!

Keskiviikko 4.3. Sateen takia petankki oli peruttu. Sateet tulevat voimakkaina ryöppyinä mutta eivät yhtäjaksoisina. Illalla menin Suomi-Seuralle kuulemaan teneriffalaista bändiä Banda Sato. Sitä mainostettiin rokkibändinä, mutta eivät ne mitään rokkia soittaneet, lattaria lähinnä. Hyvinhän ne soittivat, mutta en tuntenut mitään biisiä ja ehkä kaipasin sitä rokkia... Aioin poistua tauolla, mutta jäin sitten kuitenkin vielä paikalle. Istuin pöydässä aika lähellä esiintyjiä. Se oli kaiketi joillekin liian äänekäs paikka, sillä täydessä salissa minua vastapäinen tuoli oli vapaana. 

Saksofonisti oli charmikas, soittajien seniori. Hän oli selvästikin bändin pomo. 

Tauon jälkeen saapui paikalle Remu seurueineen. Remu otettiin mielestäni aika "imelästi" vastaan. Seurueelle järjestettiin pöytä ja tuoleja etutilaan, mutta Remu istahtikin siihen minua vastapäiselle tyhjälle tuolille. Hän alkoi heti jutella. Ennätimme arvostella nykyisen Suomen hallituksen ja eräitä valtioiden päämiehiä, Suomen köyhimpien surkeaa asemaa, ilmastonmuutokset ja kaikkea muuta. Poikansa kuulemma asuu Käpylässä. Pyysin Remua arvioimaan bändiä. Ensinnäkin hän oli sitä mieltä, että espanjalaiset eivät osaa soittaa rokkia. Saksofonistia hän kehui kuten myös molempia rumpaleita (oli siis myös patarummut). Laulusolistista hän ei tykännyt, olin oikeastaan samaa mieltä; matki mielestämme Mercurya... Oli oikein rattoisa tuo jälkimmäinen rupeama kun sain niin mukavaa juttuseuraa Remusta. Avustajansa otti meistä muutaman kuvan, laitan tähän yhden.

Tällä kertaa en kävellyt sitä melko pitkää matkaa kotiin. Sateli, joten menin bussilla. 

Torstai 5.3. Ritva ja Jouni piipahtivat kyläilemässä. Sen jälkeen lähdin aika pitkälle ja rasittavalle kävelyretkelle. Suunnistin ensin Taoron mäelle. Tuntuu, että sinne on rappuja kavuttavana vuosi vuodelta enemmän... Mutta tästä jatkan seuraavalla kerralla. Toivottavasti saan inspiraation kirjoitella mahdollisimman pian, jotta pääsisin päivityksissä "nykypäivään". Oikein mukavaa kevättä kaikille!

Kuva olkkarista. Mutta onpa omituista! Eilen huoneessani poikkeuksellisesti toimi netti ja tein ainakin tunnin blogia, kunnes yhteys katkesi. Tallensin jatkuvasti kaikki kirjoitukseni ja kuvani. Ja nyt kun istun täällä aulassa ja piti vain hieman viimeistellä huomaan, että mikään niistä tekeleistäni ei ole tallentunut! Ihan normaalisti huoneessa tallentui, mutta nyt ei sitten mitään, ei mitään. Ottaa päähän! Ja nyt huomaan, että kuvatkaan eivät ole tallentuneet kuvagalleriaan, vaikka kaikki näytti sujuvan tosi hienosti. Blääh, on turhauttavaa aloittaa kaikki alusta. 

Maanantai 16.2. Jäin siis edellisessä siihen, että alkoi kunnon nuha. Sirkka lähti aamulla kotiin. Nyt on turha kurkkia, näkyykö häntä kadun toisella puolella majapaikkansa parvekkeella. Minulla täydellinen potemispäivä. 

Tiistai 17.2. Täällä oleva tuttavani, sairaanhoitaja-eläkeläinen, kehotti minua apteekista ostamaan sellaista pore-nuhalääkettä. Raahauduin apteekkiin, joka onneksi ei ole kaukana. Lääke tuntui heti hieman helpottavan.

Parveke antaa iloa, varsinkin linnut. Turkinkyyhky ja valkoinen kyyhkypariskunta tulevat parvekkeen kaiteelle moikkaamaan. Lähipuissa (näyttävät jättipujoilta) istuskelee välillä vihreitä papukaijoja. Ne pitävät kolmenlaista ääntä: sirittävät, kurnuttavat ja visertävät. Parvekkeelta näen usein nuoren, ramman kundin, kävelee tosi vaikeasti. Näin kun eräs mies antoi hänelle housut. Kaveri sitten vaihtoi kadulla uudet housut jalkaansa ja vei vanhat roskikseen. Hän sitoi housut jollain nauhala kiinni vyötäisiltä, jotta eivät tipahtaisi laihasta varrestaan. Olen mielestäni nähnyt myös huumekauppaa. Asiakas tulee toisesta suunnasta, myyjä toisesta. Pikainen tapaaminen. Molemmilla kerroilla asiakas on kumartunut, laittaako hän huumeet kenkiin? En tiedä, ei mun tarttekaan... Tiskasin. Keittiön hanasta tulee lämmintä vettä, mutta ei tiskeille riittävän kuumaa. Niinpä keitän lisävettä kattilassa. Ei se suuri vaiva ole, sellaiseen toki olen tottunut.  

Keskiviikko 18.2. Parvekkeelle aamuaurinko paistoi lämpimästi suoraan mittariin: 45 astetta. Todellisuus ehkä noin 20 astetta. Potemispäivä edelleen. Karnevaaliaika kiihkeimmillään. Tänään olisin tietty mennyt katsomaan Sardiinin hautajaisia, jos olisin ollut kunnossa.

Torstai 19.2. Ihan pienesti ulkoilua. Söin ravintolan terassilla kinkku-juusto-toastin. Huoneessani ei ole leivänpaahdinta, alkoi tehdä mieleni... Kävin katsomassa Strechersin kaupasta, josko alessa ois mulle sopivia kenkiä. Yhdet kivat tennarit löysin, mutta ei ollut sopivaa kokoa. En tehnyt ostoksia. Mutta toisaalta ostin postikortteja.

Erään kerrostalon edessä on pitkät hyvin hoidetut ruukut, joissa on toinen toistaan kauniimpia mehikukkia. 

Joulutähdet ovat täällä isoja, pikkuhiljaa kukinta loppusuoralla.

Illalla tein vielä toisen hitaasti etenevän pikku lenkin. Hieman hutera oli olo. Eilen tai tänään alkoi jo nuha helpottaa, mutta tilalle tuli piinaava yskä. Illan päätteeksi luin 250 sivua dekkaria (seuraavana iltana toinen mokoma, pääsin loppuun).

Perjantai 20.2. Minäkin sain iltapäiväkutsun Terhin synttäreille. Olisi ollut lyhyt matkakin, hän asuu tänä vuonna viereisessä talossa. En voinut mennä tautiani tartuttamaan. Harmi, olisi ollut kiva kerralla nähdä monia tuttuja. Illalla karnevaaleissa olisi ollut suosikkini, miesten korkokenkäjuoksu, oli pakko jättää sekin väliin. 

Lauantai 21.2. Kävelin läheiselle terveysasemalle poistaakseni keuhkoputkentulehdus-epäilyni. Se olikin lauantaina kiinni, mutta sattuipa niin, että suomalainen respan kaveri oli juuri sieltä poistumassa, oli laittanut maanantaiksi paikat kuntoon. Kyseli syytä, miksi sinne tulin, kerroin. Hän vei minut sisätiloihin, kirjotti lappuselle porelääkkeen nimen (yskään). Kehotti tulemaan maanantaina uudelleen jos tauti ei hellitä. Menin heti apteekkiin ja sitten kotiin porelääkkeestä nauttimaan. Piipahdin aika voimattomana kaupungilla, oli karnevaalien päätöskulkueen aika. Sehän on aivan mahtava, toinen toistaan hulvattomampia vaatteita ja ihmisiä, kulkue kestää useamman tunnin. Istuskelin keskustassa penkillä odottelemassa kulkueen saapumista, yleensä ovat tavattomaasti myöhässä. Niin nytkin. En jaksanut odottaa.

Tämänvuotinen karnevaalimainos.

Sunnuntai 22.2. Poreet auttoivat - pahin yskä on ohi. Jaksoin mennä petankkiin, kiva! Lorvimista pelien jälkeen, muutama kuva.

Näkymä mustalle rannalle, Playa Jardin.

Nä

Mallinukeilla tylsää. 

Ruusut, jotka olin ostanut Terhille.

Nykyään täällä jo aika hyvin kerätään kakat pussiin. Vuosia sitten sai jatkuvasti väistellä kadun kakkoja.

Nyt ei huvita enempää kirjoitella. Petyin niin raskaasti, että aiempaa tekelettäni ei täällä ollut. Jatkuu ehkä piakkoin. 

Voittaja hämyssä istuskelee.

Keskiviikko 11.2. Keskiviikko ja sunnuntai ovat petankkipäiviäni kuten monien, monien muidenkin suomalaisten. Pelaajia on kahdessa vuorossa. Siihen en Sirkkaa saanut houkuteltua. Mutta hän tuli minut noutamaan pelin jälkeen, lähdimme Punta Bravaan kävelemään. Se on lemppari-kaupunginosani. Aitoa, vanhaa tunnelmaa.

Punta Bravan kirkossa ei ole kunnon kirkontornia.

Rannassa oli uusi, jykevän komea aita.

Torstai 12.2. Vietimme päivää Orotavan kaupungissa. Sinne on vain muutaman kilometrin bussimatka. Vasta 2-3 vuotta sitten tajusin, miten tavattoman kaunis kaupunki on. Katsoo siellä minne tahansa, kaikkialla on upeita vanhoja rakennuksia, kauniita istutuksia jne. 

Kirkossakin ennätimme piipahtaa; vahtimestari tuli kohteliaasti kertomaan, että ovet suljetaan.

Kiipesimme mäelle maisemia ja kukkia ihailemaan.

Sieltä menimme kasvitieteelliseen puutarhaan, se on pieni ja ulkotiloissa.

Parvekkeiden talossa emme käyneet tällä kertaa sisällä.

Kurkistimme sisään kaikista avonaisista ovista ja porteista.

Ruokailimme minulle ennestään tutussa paikassa. Aiemmilla kerroilla olen syönyt ravintolan katolla. Nyt söimme sisällä kun ulkona olisi ollut hieman liian viileää istuskella. Täytetty paprika oli todella herkullisen maistuvainen!

Perjantai 13.2. Nyt meidän matkamme suuntautui Icod los Vinosin kaupunkiin. Sinne on aika pitkä bussimatka. Menimme ensin saaren isointa traakkipuuta ihailemaan. Sen ympärille on rakennettu vuosi sitten perinnekasvien puisto, pieni pääsymaksu. Sirkka seurueineen oli käynyt siellä kun se oli vasta perustettu. Siellä käveltiin useilla tasoilla. Kiehtova paikka!

Neidonkieli.

Traakkipuun arvellaan olevan noin 3000 vuotta vanha. Se taitaa jo haluta lepoon, kovin laholta näyttää.

Olin onnesta seota, kun näin siellä kanariankelloja! Muualla niitäkään ei kasva. Muihin kellokukkiin (jotka kaikki ihania!) verrattuna ne poikkeavasti rönsyilevät.

Yhdellä kivisen kuivalla ylätasanteella vilisti tosi paljon liskoja.

Sitten menimme viereiseen Perhostaloon. Se sattuikin olemaan Sirkalle uusi tuttavuus. Perhosia oli nyt paljon enemmän kuin edellisenä käynnilläni. 

Kuherteleva papukaijapariskunta asuu perhostalossa.

Nämä jököttivät paikoillaan. Joidenkin perhosten kuvaaminen oli haastavaa, miltei jatkuvassa liikkeessä.

Suurin ja komein. Tämä yksilö saattoi vedellä viimeisiään kun oli paikallaan. Lajitoverinsa eivät pysähtyneet lainkaan.

Tehdäänkö perhosvauvoja noin, en tiedä.

Perhostalossa on kostean kuuma ilma, hikeä pukkasi.

Sen jälkeen kävimme lounaalla. Sitten odottelimme kunnon tovin taksia, jolla huristimme "nukketaloon", se on muutaman kilometrin päässä keskustasta mutkittelevan tien huipulla. Sirkalle uutuus, minä käynyt kerran aiemmin. 

Alue on kaunis. Ja nukeille on oma talonsa, nalleille omansa. 

Kaikilla nukeilla on oma ilmeensä. Joillakin jopa hammasraudat tai pari maitohammasta irronnut. Ihania!

Aika väsyneinä koteihimme (jotka siis ihan lähekkäin, katu välissä). Askeleitakin kertyi kymmenisentuhatta. 

Lauantai 14.2. Ystävänpäivä. Olin kutsunut suomalaisia tutuimpia luokseni, mutta useimmille ei sopinut. Koska sopi vain Rajalahdille ja Sirkalle, laitoin ihan kunnon lounaan. Sen jälkeen lähdimme naisissa taksilla Suomi-kerholle iskelmävisaan (juontaja soitti pätkän jotain laulua, täytyi tietää laulaja ja laulun nimi - laulun nimen oltava täysin oikein, kaikkiaan 21). Minähän en nykyiskelmistä tiedä mitään, vanhat renkutukset tuttuja... Ei oltu viimeisiä mutta ei läheskään ekojakaan. Kävelimme alakaupunkiin, koteihimme. 

Sunnuntai 15.2. Ennen petankkia olin kutsunut Sirkan kanssani hotelliaamiaiselle majapaikkaani. Se on erittäin tasokas ja monipuolinen. Se maksaa kympin, silloin tällöin voi piipahtaa. Pääsääntöisesti nautin aamiaiseni parvekkeella. Petankkiin. Pyysin Rajalahdet pelin jälkeen taas luokseni syömään, oli paljon sapuskoja jääkaapissa. Ritva pelasi kanssani jopa jatsin, eka täällä! Kesken pelin minulla aukesivat hanat; ihan jatkuvaa niistämistä. En sen takia tavannut Sirkkaa enää tänään etten tartuttaisi. Sirkka lähti kotimatkalle seuraavana aamuna. Oli oikein mukava viikko. Meillä molemmilla on jalat sen verran hyvässä kunnossa, että on mahdollista liikkua siellä sun täällä. 

Olin ja olen harmissani, koska läppäri ei toimi huoneessa. Kerran pari toimi muutaman minuutin, sitten lakkasi. Olisi niin kiva kirjoitella huoneessa kun on aikaa yllin kyllin. Sirkka sentään sai kännykkäni toimimaan niin, ettei sen kanssa tarvitse tänne aulaan enää tulla. 

Tämä tällä kertaa. Piakkoin jatkuu. Terkut kaikille!

Laukkuineni kodista ulos kahdeksalta aamulla. Anu-tyttäreni kyyditsi minut lentokentälle. Hän ojensi minulle pienen namipussukan, jonka abi-Selma lähetti Attille, oli jäänyt hieman nameja jäljelle penkkareista. Iloisena laitoin pussukan taskuuni. 

Mulle aina sattuu ja tapahtuu... Unohdin kentällä laittaa takkini siihen liukuhihnan laatikkoon ja tietty jouduin tarkastukseen. Taskussa oli se namipussi ja paperinenäliina. Jouduin jopa tarkkaan kroppakopelointiin. Se oli niin tehokasta, että kiitin hieronnasta... 

On olemassa ryhmä: Teneriffan kimppakyydit. Sitä kautta olin saanut yhden kyytiläisen kanssani puertolaiselta Marilyn-tutulta tilaamaani kuljetukseen etelän kentältä Puerto de la Cruziin (kohdekaupunkini aina sama). Lähetimme tämän Lean kanssa toisillemme Helsingin päässä lentokentältä viestejä ja tahoillamme ihmettelimme, miksi toinen ei vastaa. Sama jatkui koneen laskeuduttua. Puhelimissamme ei ollut yhteyksiä, kävi ilmi.

Istuin ikkunapaikalla. Oli kiva seurailla, kun maata alkoi näkyä. Laskeutumista aina lennolla odottelen ja maata jalkojeni alla....

Lento oli hieman myöhässä ja matkalaukun saaminen kesti ikuisuuden. Laitoin viestin Marilynille, ei vastannut. Yhytimme toisemme sitten vihdoin sovitussa paikassa, mutta Leaa ei kuulunut. Silloin emme vielä tienneet, että puhelimet eivät toimineet. Onneksi Lea oli kertonut, että hänellä on lila matkalaukku. Näin yhdellä naisella sellaisen matkalaukun ja menin kysymään, onko hän hän ja oli! Matka kentältä Puertoon kestää aika kauan. Mutta se tunne kun näkee kyltin: Puerto de la Cruz - silloin aina vatsassa käy mukava lämmin aalto... En ole varma, monesko Puerto-reissuni tämä on, mutta ehkä 15. tai 16. kerta. Miksi vaihtaa mieluisaa kohdetta?

Lea vietiin ensin Teneguiaan. Se on majapaikka, jossa olen ollut usein ja tykännyt. Koronan jälkeen hinnat ovat nousseet mielettömästi, Teneguian pahiten, eniten. Nyt suuntasin entiseen Wingiin, nykyiseen Skyviewiin. Eka kertani siinä paikassa. Tuttuun tapaan Ritva ja Jouni olivat taas minua vastassa; tupatarkastus! Ja tuttuun tapaan heillä oli myös tulotuomiset: vettä, pepsimaxia, jokaiselle yksi tulo-olut. Ja olipa jopa heillä minulle ylimääräisensä "mummokärry", tarvetta ehkä kauppaostoksille kun aika on. Menin jo illalla lähimpään Hiper Dinoon ostoksille. Täällä erilaisilla "virkistysaineilla" ei köyhtyisi. Halvin olut taitaa olla 30 senttiä, viini pari euroa, tupakka kolmannes Suomen hinnoista. Kanarian saaret ovat kuitenkin poikkeus tullisäännöissä: vain se yksi litra väkevää mukaan jne..

Huoneeni on viidennessä kerroksessa, parveke linja-autoaseman suuntaan, aamuaurinko paistaa parvekkeelle (tärkeää, aamiainen parvekkeella...). Parvekkeelta näkyy kaukana meri, toiseen suuntaan vuoret. Ei supermaisema, mutta ihan jees. Bussien peruutusääni on jatkuvaa musiikkia. Koska rakennuksia on joka puolella, parvekkeelle kuuluu kaikki. Mutta ei se haittaa...

Majapaikka oli jo hyvissä ajoin valmiina ystävänpäivään. Aulassa paljon punaista ja sydämiä, nalleja, tekoruusuja... Myöhemmin talon ulkoseinään laitettiin kolme aivan sunnattoman kokoista ilmapallosydäntä eri kerroksiin. 

Aulan koristeita.

Näkymä aulasta ruokasaliin. Ensimmäisenä aamunani kävin siellä aamiaisella. Erittäin tasokas ja monipuolinen (jopa kuohuviiniä. Hinta 10 euroa. Hieman tyyris joka aamulle, mutta silloin tällöin voin toki siitäkin nauttia!

Ala-aulan oleskelutilan yksi nurkkaus.

Lauantai 7.2. Ennen ensimmäisen aamuni aamiaista huoneessani alkoi yhdeksältä pirinä. Syyllinen oli kännykkä, joka oli yöpöydän telineessä. Se kait on entisen lankapuhelimen uudempi laitos. Yritin painella nappeja, jotta saisin pirinän loppumaan. En saanut. Hautasin pärisjän tyynyn alle ja se jatkoi herättämistään ainakin kymmenen minuuttia. (Sama toistui kahtena seuraavana aamuna; kait edellinen asuja oli laittanut herätyksen, jota minä en osannut poistaa. Otinpa sitten puhelimen pois telineestä ja töpsän pois seinästä - siihen loppuivat aamupärinät.)

Onnistuin ensimmäisenä aamunani saamaan yhteyden huoneessani läppäriin, siitä iloitsin! (Ilo loppui lyhyeen, jatkossa ei onnistunut, pakko tulla tänne alas naputtelemaan jos enemmän haluan kirjoitella). Ensimmäisenä aamunani parvekkeen mittari (toin mukanani) näytti 39 astetta - aurinko paistoi siihen suoraan. Aamiaisen jälkeen sitten päivän suunnitelmat. Suunnistin tietty kukkakauppaan. Ostin ruukkuorvokin, neilikoita ja krysanteemeja. Olisi ollut Taoro-vuorella kerran kuussa järjestettävät suositut markkinat englantilaisen kirkon ympäristössä. Sinne en lähtenyt, ei tarvetta hankinnoille. Sen sijaan piipahdin täällä alakaupungin markkinoilla (ke ja la joka viikko). Ostin ostamalleni orvokille suojaruukun, itselleni lippiksen ja saksalaisten katon terassin "ruokintapisteessä" ostin perinteisesti bratwurstin hapankaalilla ja pienen oluen. Oli vaikea löytää pepullensa tuoli ja annokselleni pöydän kulma, paikka on saksalaisten treffaamispaikka.

Olinpa tosi pettynyt vihannes-hedelmätarjontaan! Aiemmin toinen kerros oli lähes täynnä niitä, nyt ainoastaan yksi myyjä ja hinnat tietysti sen mukaiset. Elikkäs sinne en enää suuntaa rehuostoksille.

Nyt ei majapaikkaani näy Teide, mutta näkyyhän se muuten kaikkialla, jos sää sallii. 

Olin sopinut Suomi-Seuran kanssa, että voin hakea siellä säilössä olevat laukkuni heti lauantaina, vaikka toimisto ei ole avoinna. Sattui olemaan lauluvisa. Vähän ujostutti sinne mennä, mutta ilokseni minut napattiin yhteen visailuryhmään. Kun visailu oli ohi, ystävällinen nainen ryhmästämme tilasi minulle taksin ja lähti miehensä kanssa kasseja kantamaan ylämäkeen, taksin saapumispaikalle. Ystävällinen, paikallinen miehensä olisi jopa jäänyt taksia odottamaan nostaakseen kassit autoon. Mieltöntä palvelua! Kotiin palattuani oli aika laittaa tavaroita ja vaatteita paikoilleen.

Sunnuntai 8.2. Parvekkeellani on aina tarkkailijoita; valkoinen ja mustavalkoinen kyyhkyspariskunta. Edustan pujon näköisissä puissa käy livertämässä, kurnuttamassa, rääkymässä vihreitä papukaijoja. 

Aamiainen parvekkeella on luksusta talvella. Varsinkin kun aamuaurinko lämmittää... 

Nukuin niin pitkän yön ja heräsin niin virkeänä, että en malttanut odottaa kahdeltatoista alkavaa petankkivuoroa - siinä ryhmässä on tapanani olla. Menin jo kymmenen ryhmään ja jatkoin vielä seuraavassa. Oli niin ikävä sitä kumipuupuistoa ja pelaamisen tunnelmia. Piti pelaamisten jälkeen menemäni kotini katolle uimaan. Kävin paikan tsekkaamassa, mutta minulla oli kylmä, uiminen jäi väliin. Allaskaan ei ole tavattoman houkutteleva, aika pieni ja vesikin lienee kylmää. Selvinnee myöhemmin. Parvekkeella on mukava istua ja seurailla ympäristön elämää. Olenkohan seurannut huumekauppaakin? Laittavatko ostoksensa kenkiin? No, kaupanteolta näyttänyt... 

Maanantai 9.2. Yhtäkkiä parvekkeella ollessani tuli hieman pelottava ajatus: jos vetäisen liukuoven kunnolla kiinni, pääsenkö parvekkeelta pois? Tuskin pääsisin, joten tarkkana pitää olla. Mulla on takavuosilta yksi niin karmiva parvekekokemus, että en halua koskaan enää moista tunnetta kokea... Päätin jo tässä vaiheessa käydä varaamassa jalkahoitoajan viime vuotiselle, hyväksi kokemalleni. Kävi hyvä mäihä. Paikan ovet ovat aina lukossa ja sitten hoitaja käy avaamassa oven kun asiakas on oven takana. Ovella sattui olemaan just siihen mennessäni asiakas, pääsin varaamaan ajan. Siitä jatkoin  kaupungin toisen laidan Mercadonaan isommille ruokaostoksille - kertoneet, että halvin ja paras. Paluumatkalle kantamuksineni sattui sopivasti taksi kohdalle. Ystäväni Sirkka oli saapumassa Puertoon tänään,  vastapäiseen majapaikkaan, Loeniaan. Järjestin hänelle kentältä kyydin Marilyniltä. 

Matkalla Mercadonaan nappasin muutaman kuvan. Tykkään niin muraaleista ja graffiteista! Ja onhan tuo mieskuvakin aika riemukas!

Kävin vähän illemmalla Reilupelissä (Repe) tikkakisassa. Oli minulle aivan sietämätön heittokuvio; sisätiloissa, kaikki tuijottivat, enkä mahtunut heittämään huomattavan vasemmalta kuten on tapani. Heitin huonosti, se sai jäädä siihen (minua oli kuulemma odotettu päihittämään yleensä voittava nainen - aikoinaan menestyin kisoissa hyvin, mutta tilanne ja tunnelma olivat ihan toiset, miellyttävät). Mukava turkulainen Ruusa istui seurassani.

Sitten vihdoin Sirkkaa tapaamaan, ennätti lepäillä huoneessaan. Huoneidemme esittelyt toisillemme. Kävelimme kaupungille, istahdimme kuppilaan, nautimme toistemme seurasta, höpöttelystä.

Majapaikkani toinen sisäänkäynti, ravintolaan.

Kuva illan istahduksesta. Kassissa basilika, must-juttu. Hempan mulle opettama yksi tapa...

Tiistai 10.2. Ystävänpäivä. Olin kutsunut tuttujani luokseni, mutta suurimmalla osalla oli jo toiset suunnitelmat. Niinpä järjestinkin ihan kunnon lounaan Rajalahdille ja Sirkalle. Ennen sitä ennätin käydä kokeilemassa, pääsisinkö läheiseen Alua-hotelliin uimaan ja saunaan. Siellä takavuosina Päivi veti meille suomalaisnaisille vesijumppaa. Mutta kerran paikan pomo hermostui täysin (yksi seurueestamme oli mennyt vahingossa tuntia aiemmin). Tuo pomo huusi naama punaisena, että meillä ei ole enää koskaan sinne tulemista, eikä kenelläkään Skandinaavilla! Mieletön kiukku ja viha miehellä. Pääsin sisään ja nautin olostani. Sitten olikin aika nauttia seurasta ystävien kanssa luonani.

Uinnin ja saunan jälkeen kävin kurkkimassa Aluan ulkotiloja. Siellä on iso allas, ehkä olisin voinut uidakin - ei ollut tarvetta.

Tämä tällä kertaa. Lataus loppumassa. Ei ollut aikaa tarkistaa kirjoitustani.... Jatkuu mahdollisimman pikaisesti!

Eikä täällä aulassakaan läppäri toiminut, ennen kuin sain erityisapua respan kundilta. Tämmöistä!

Tyytyväinen Semmu!

Tämä oli jonkinlaisia kudontatöitä.

Näytillä oli paperinukkejakin, aaah! Minulla oli paljon paperinukkeja, tallessa vieläkin. Tämän nimi oli mun leikeissä Tytti. Ihan hyvin muistan vielä nuo vaatteet, pikkutilpehöörejä en.

Oli myös repaleisia paperinukkeja näytillä. Tuon keskimmäisen tunnistan mun Seijaksi, vaikka on päätön! Omani ovat aika repaleisia, on irtojalkoja- ja käsiä. Reisissä monia rokotusjälkiä... Jännä, että vuosikymmenten jälkeen muistaa nämä niin hyvin. Tosin taisin leikkiä niillä vielä silloin kun jotkut varhaismurkut alkoivat käydä tansseissa.... Mutta on siitäkin kauan!

Halusin mennä Torrolle vielä ennen Teneriffaa, vaikka pakkanen paukkui aikamoisesti. Oli vierähtänyt aikaa edellisestä käynnistäni, koska joulunakaan en poikkeuksellisesti siellä ollut. Naapurin Esa oli lämmityspuuhissa kun menin. Vaikka sisällä oli vain 8 astetta, seinistä hohkaava kylmyys oli ehtinyt haihtua. Noilla pakkaskeleillä oleilu ei ollut suurenmoista nautintoa, tosin saunasta nautin erityisesti! Liikkumiseni ulottuivat vain pihapiiriin. Viivyin Torrolla tiistaista lauantaihin, sopiva aika sanoa heiheit. Sain Esalta kyydin Forssaan pikavuorolle.

Pakkanen teki kauniita kuvioita ikkunoihin. Ja tosi kaunista siellä oli muutenkin. Minusta on vaan vanhemmiten tullut oikein vilukissa!

Saan aina joululahjaksi tyttäreltäni ihanien kuvien seinäkalenterin. Tässä tämän vuoden etusivu. Iloista porukkaa Teneriffalla!

Laitan aina maatiaisamaryllikseni talvilevolle jonnekin nurkkaan, hoitoa vaille. Nyt yksi intoutuu kuivanakin lykkäämään nuppuvartta, täytyipä siirtää se ikkunalle nautiskelemaan ja saamaan vettäkin...

Toisenlainen amarylis. Sain sen monia viikkoja sitten lahjaksi. Näytti, että se on jämähtänyt nuppuvaiheeseen. Vartta se ei kasvata lainkaan. Sitten lykkäsi komean kukkavanan. Kaksi muuta oli tulossa kun Teneriffalle lähdin. Siellä se kukkii yksinäisyyttään...

Matkalla Marjan ja Linnean kanssa keskustaan - Selma mukana penkkareissa!

Kuvani epäonnistuivat suurin osa, kamerakin hyytyi kovasta pakkasesta. On se näky, kun tuhannet nuoret ja sadat kuorma-autot viilettävät ohi. Riemu lavoilla on totaalista ja karkit lentelee! Kuvassa näkyy Anukin. Menimme seisoskelun jälkeen lämmittelemään Fazerin kahvilaan, josta Anu oli onneksemme varannut meille pöydän. Täyttä oli!

Käpyläläisessä pihassa hän tervehti iloisesti!

Olemme Selman kanssa vakiovisailijoita Käpygrillissä maanantaisin. Joskus on ollut mukana myös Anu ja Aila, nyt olivat Juho ja Linneakin. Muilla oli kivaa, Linnealla tylsää. Linnea nappasi kuvan, hieman tärähti.

Linnea aikansa kuluksi hutaisi piirroksen tulevasta Teneriffan-reissusta. Vasemmalla hän ottaa aurinko sienen ja palmun siimeksessä, aurinko paistaa, linnut lentelevät. Oikealla on tosihutaisu! Siinä minä syön pitsaa ja pelaan minigolfia (Ravintola, jossa on ihanan kaunis minigolfrata ja hyvät sapuskat on yksi suosikkipaikoistamme Puertossa).

Perjantaina 6.2. lähti lentoni Teneriffalle!

Seuraavaksi sitten niistä tunnelmista. Päiväkirjanomaisesti varmaankin, itselleni on mukava katsella ja lukea niitä vuosien jälkeen ja elää reissuja uudelleen!